Keskusta sietää yhteistyötä kokoomuksen kanssa – ainakin toistaiseksi

Kahden porvaripuolueen tyynen pinnan alla voi muhia hallituskriisi.

Alexander Stubb
Teksti
Matti Simula

Kahden porvaripuolueen, keskustan ja kokoomuksen hallitusyhteistyö näyttää sujuvan vähintäänkin tyydyttävästi. Rauhallisen pinnan alla on kuitenkin voimakkaita, eri suuntiin pyrkiviä virtoja.

Kevään ja alkukesän tapahtumat ratkaisevat, onko pääministeri Juha Sipilän (kesk) kolmen puolueen hallituksella edellytyksiä jatkaa vallassa.

”Kyllä porukat tajuavat kirkkaasti sen, että poliittista kriisiä tähän maahan nyt vähiten tarvitaan”, tyynnyttelee keskustan ja kokoomuksen yhteistyötä symppaava kansanedustaja Mika Lintilä (kesk).

Keskustan ja kokoomuksen yhteistyökyky joutuu puntariin jo sitä ennen, kun hallitus yrittää sopia valtavasta sosiaali- ja terveysuudistuksesta (sote) sekä siihen liittyvästä maakuntahallinnosta.

Ja vaikka SAK hyväksyisikin yhteiskuntasopimuksen viimeisenä keskusjärjestönä 7. maaliskuuta, ratkeaa senkin lopullinen kohtalo vasta toukokuussa, kun liitot ovat käyneet omat alakohtaiset neuvottelunsa.