Katso video: Hannu-setä piirtää, miten raha liikkui Talvivaarassa

Pekka Perä

Kaivos kaatui jättivelkojen ja ympäristösotkujen kanssa valtion syliin, mutta pörssiyhtiö porskutti.

Teksti
Salla Vuorikoski
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Talvivaaran pörssiyhtiön ihmeellinen tarina kertoo, miten yhtiö pysyi pystyssä, vaikka kaivos kaatui jättivelkojen ja ympäristösotkujen kanssa valtion syliin.

Vaikka viimeinenkin elämänlanka valtion kaivokseen katkesi kesällä 2016, yhtiö porskuttaa edelleen. Nyt se kertoo suunnittelevansa uusia bisnesmahdollisuuksia: lehmänlannasta tehtäviä tuotteita ja terästeollisuuden valokaariuunien energiaratkaisuja. 

Kaikki eivät suunnitelmiin usko, mutta Espoon käräjäoikeus siunasi yhtiön saneerauksen 2. kesäkuuta 2017 velkojapankkien vastustuksesta huolimatta. 

Infograafikko Hannu Kyyriäinen piirtää Talvivaaran tarinan ​kaivosyhtiön loppumetreiltä oikeusriitaan asti.