Karu totuus pitkäaikaistyöttömästä – tällainen hän on

Kaksi vuotta työttämänä olleista enää joka kymmenes työllistyy ilman "tempputyöllistämistä".

eläkeputki
Teksti
Mikko Niemelä
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Vuoden tai pidempään työttömänä ollut on määritelmällisesti pitkäaikaistyötön. Heitä on Suomessa jo noin 110 000. Määrä on noussut kolmessa vuodessa yli 40 000:lla.

Syy pitkäaikaistyöttömyyden kasvuun voi ainakin teoriassa olla heikko työmarkkinatilanne, mutta ongelmaan vaikuttavat monet tekijät.

Pitkään jatkuva työttömyys aiheuttaa esimerkiksi masennusta ja päihdeongelmia. Pitkään työttömänä ollut sairastelee tutkimusten mukaan muutenkin enemmän kuin työssä käyvät.

16102015tyottomyysb
© Hannu Kyyriäinen / Suomen Kuvalehti

Yleistäen pitkäaikaistyötön on peruskoulun tai keskiasteen käynyt mies. Iältään hän on 60–64-vuotias.