Karu tilasto: Suomi on lakkauttanut 75 koulua joka vuosi

”Säästetään seinistä, ei opetuksesta” ei pidä paikkaansa Kuopiossa, vaikka kouluja suljetaan.

Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Koulukärhämä Kuopiossa alkoi tiistaina 1. lokakuuta 2013.

Kaupungin silloinen perusopetusjohtaja Kari Raninen kertoi Savon Sanomissa, että kuusi koulua lakkautetaan. Mutta luottamusmiehet torppasivat kaupunginjohtajan siunaaman listan. Lopulta yhtäkään koulua ei suljettu lopullisesti.

”Se oli varsinainen farssi”, sanoo nyt Kuopion opettajien pääluottamusmies Kari Sutinen.

”Esitys tuli puskista, ilman virkamiesten kunnollista valmistelua.”

Ylin kouluvirkamies, palvelualuejohtaja Pekka Vähäkangas taas on pahoillaan ”turhasta pelkojen lietsonnasta lasten asialla”.