Kari Rajamäki: Supon operatiivinen ote ei vaikuta riittävältä

Puheenvuoro: Euroopan unionin toimintakykyä pitää parantaa.

Euroopan unioni
Teksti
Kari Rajamäki

Hallitsematon pakolaisuus ja laittoman siirtolaisuuden vyöry ovat osoittaneet EU:n toimintakyvyn heikkouden sisäisen turvallisuuden ja maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikan hoidossa.

Syyt ovat luonnollisesti inhimillisessä katastrofissa, Syyrian julmassa sodassa ja liian pitkään jatkuneessa suurvaltojen lyhytnäköisessä valtapoliittisessa välinpitämättömyydessä. Laittoman siirtolaisuuden takana ovat myös EU:n alueella toimivat laittomat ja lailliset työmarkkinat, jotka ovat merkittävä vetotekijä.

Suomen sisäasiain puheenjohtajuuden päättyessä joulukuussa 2006 edellytimme yhdessä komission kanssa, että saapumisen vapaan liikkuvuuden Eurooppaan tulee tapahtua kontrolloidusti. Puheenjohtajuuskaudellamme Välimeri oli kiireellisten asioiden listalla. Emme hyväksyneet Välimeren maiden menettelyä, jossa lähes kaikki luvatta saapuneet henkilöt siirtyivät automaattisesti manner-Eurooppaan.

EU:n taholta tuotiin esiin yhteistyö afrikkalaisten kauttakulkuvaltioiden kanssa. Samanaikaisesti edellytettiin rajaturvallisuus- ja maahanmuuttokontrollijärjestelmien järkiperäistämistä ja tehostamista EU-alueella.