Kankaanniemi, kikkelikortti, ”herkkuliha”... Suuri osa seksihäirinnästä jää yhä piiloon
Kohuja nousee tuon tuosta. Se on hyvä asia, sanoo tutkija.
Uutisia seksuaalisesta häirinnästä tulee jatkuvalla syötöllä. Tekijä on poikkeuksetta korkeassa asemassa oleva vanhempi mies, onhan kyse lehtiin nousevista tapauksista.
Viime vuoden aikana ainakin Helsingin yliopiston professori on erotettu, YK:n ilmastopaneelin puheenjohtaja jättänyt virkansa ja IMF:n entinen johtaja istuu jatkuvasti oikeudessa. Kansanedustaja Anna Kontula kertoi vastikään, että häntä on nimitelty eduskunnassa ”herkkulihaksi”.
Viime viikolla kansanedustaja Toimi Kankaanniemi (ps) jäi kiinni Facebookissa lähettämistään seksiviesteistä. Entinen ministeri ja kristillisen arvojen kannattaja oli ehdotellut lukuisille naisille sänkyhommia viime syksystä lähtien. ”Nussittuna nukkuisit sikeästi… :D” ja ”Onko vako auki? Siemeniä varten!” Kankaanpää muotoili lähestymisyrityksensä.
Kankaanniemen viestittelystä on yhtä paljon mielipiteitä kuin puhujia.
Esimerkiksi Helsingin yliopistossa sosiaalipsykologiaa tutkivan Kaisa Kauppisen mielestä on selvää, että kyse on seksuaalisesta häirinnästä, kun taas Sexpon puheenjohtaja Tommi Paalanen pitää koko kohua moralismina.
Naiset itse ovat ilmaisseet olleensa ehdotuksista hämmentyneitä ja yllättyneitä. Yksi nainen kertoi vastailleensa viesteihin samassa hengessä.
Koko hommassa on kyse siitä, psykologi Tony Dunderfelt analysoi, että koska nainen on ollut vuosisatojen ajan palkkio työn tekemisestä, on mahdollista, etteivät miesjohtajat yksinkertaisesti ymmärrä aikojen muuttuneen.
Ajat ovat kuitenkin muuttuneet, ainakin vähän.
Termiä ”seksuaalinen häirintä” ei ollut edes olemassa parikymmentä vuotta sitten.
”Aiemmin seksuaalinen häirintä oli korkeassa asemassa olevien miesten perinteinen oikeus. Nyt ahdistelu on pikkuhiljaa tunnustettu ja tunnistettu. Asenteissa on ehdottomasti tapahtunut kehitystä parinkymmenen viime vuoden aikana”, sanoo akatemiatutkija Johanna Kantola.
”Julkisella puheella on iso merkitys. Se purkaa harhaa, että kyse olisi yksityisasioista ja kiinnittää huomiota rakenteisiin.”
Puhetta onkin ollut.
Vuonna 1990 ”Tupolevin veljesten säätiö”, eli joukko työmarkkinapamppuja valtakunnansovittelija Jorma Reinin johdolla lähetti tasa-arvoasian neuvottelukunnan erikoistutkijalle Marianne Laxénille kuuluisan kikkelikortin, jossa luki ranskaksi ”eläköön miehet”.
Entisen europarlamentaarikon, sittemmin Kanarian-pappina työskennelleen Timo Järvilehdon (kesk) kerrotaan ehdottaneen kollegalleen illan päätteeksi vuonna 1995: ”Your man go, we go my room.” Vapaasti suomennettuna: ”Sinun mies lähteä, me mennä minun huone.”
Ilkka Kanerva (kok) lähetteli puutarhan kunnossapitoviestejä Johanna Tukiaiselle vuonna 2008, Audin myyntijohtajan Esko Kiesi vertasi naisia autoihin Anna-lehden haastattelussa vuonna 2009. Kiesi ilmoitti, että ”nainen menettää usein muotonsa, jos hänellä on alle seitsemän senttimetrin korot”.
”Seksuaalinen häirintä lienee ainoa rikoksen muoto, jossa kohde saa määritellä, onko kyseessä rikos vai ei. Sama asia toiselle voi olla kohteliaisuus ja toinen ottaa sen seksuaalisena häirintänä”, sanoi taas entinen kansanedustaja Lyly Rajala vuonna 2012, kun hovioikeus oli vapauttanut Helsingin Sanomien toimittajat kunnianloukkaussyytteitä.
Hesari oli tehnyt jutun, jossa monet naiset kertoivat Rajalan ahdistelleen heitä. Yhden mukaan Rajala oli tarjoutunut nuolemaan huulikiillon hänen huuliltaan.
Rikoslakiin seksuaalinen ahdistelu kirjattiin vuosi sitten. Aiemmin siitä säädettiin tasa-arvolaissa, jossa puhuttiin pelkästä työpaikalla tapahtuvasta häirinnästä. Sekin pykälä lisättiin vasta vuonna 2009, kun Euroopan komissio oli huomauttanut, etteivät Suomen määritelmät täytä direktiivejä.
Uuden rikoslain mukaan häiritsevä käytös tarkoittaa koskettelua ja painokasta sukupuoliehdottelua. Lain valmistellut lainsäädäntöneuvos Jukka Lindstedt selitti Ylelle, että ehdottelun on oltava sellaista, että se on rinnastettavissa kosketteluun ja loukkaa toisen itsemääräämisoikeutta.
Lain ongelma ei ole se, että ”kohde saa määritellä, onko kyseessä rikos vai ei”, kuten Lyly Rajala tulkitsi. Ongelma on, että ahdistelua on vaikeaa todistaa. Siitä on oltava näyttöä, ja suuri osa esimerkiksi työpaikoilla tapahtuvasta häirinnästä jää piiloon. Tasa-arvobarometrin mukaan joka kolmas nainen on kokenut seksuaalista häirintää.
Häirinnän kohde ei myöskään määrittele, onko rikos tapahtunut vai ei. Sen tekee oikeuden tuomari, aivan kuten kunnianloukkaustapauksissakin. Kunnianloukkaukset kuuluvat yhtä lailla Lylyn ”toinen ottaa saman kommentin toisella tavalla” -kategoriaan.
Lakia ei tulkita yhden ihmisen tuntemusten perusteella, vaan Lindstedtin mukaan yritetään arvioida, miten ihmiset yleensä suhtautuisivat vastaavanlaiseen tekoon. On toinen kysymys, millaiseksi keskimääräisen kansalaisen seksuaalimoraali käsitetään, mutta mielivaltaisia tuomiot eivät ole.
”Suomi ei näyttäydy sukupuolittuneissa väkivaltakysymyksissä sellaisena tasa-arvon mallimaana kuin muissa yhteyksissä annettaan ymmärtää”, tutkija Kantola sanoo.
”Suhtautuminen seksuaaliseen häirintään ei noudattele selkeitä kulttuurirajoja. Espanjaa esimerkiksi pidetään macho-kulttuurina, mutta siellä laki ja politiikka ovat paljon pidemmällä kuin Suomessa. Yhdysvalloissa ja Iso-Britanniassa on itsestään selvää, että teoista sanktioidaan. Meillä häirintää pidetään harmittomampana.”
Sivistysvaltioiden sivistysvaltiossa Ranskassa tilanne on vielä pahempi.
Monien suurien ranskalaislehtien politiikan toimittajat julkaisivat 4. toukokuuta Libération-lehdessä vaatimuksen, jossa he kehottivat poliitikkoja lopettamaan seksuaalisen ahdistelun. Käpälöinti, puristelu ja törkyviestien vastaanottaminen on toimittajien arkipäivää.
Vetoomuksessa kuitenkin korostetaan, etteivät kaikki poliitikot ahdistele: varsinkin nuoremman polven miehet käyttäytyvät täysin asiallisesti.