Kanava: Kriisitilanteissa testataan kansakunnan suorituskyky – Sitä eivät paranna heikot johtajat, kinaava kansa ja pinnallinen media

Murrosten edessä on järjetöntä käyttää aikaa jatkuvaan riitelyyn, kirjoittaa Karina Jutila.

demokratia
Teksti
Karina Jutila

Suomella on edessään ainakin kolme kokonaisvaltaista muutosta, Karina Jutila kirjoittaa Kanava-lehden numerossa 1/2022.  Suomen Kuvalehti julkaisee Kanavassa aiemmin julkaistuja tekstejä verkossa.

 

Vakavasti sairastunut käyttää voimansa taudista selviämiseen. Kun toimitusvaikeudet uhkaavat yritystä, ratkaisuja haetaan kaikin keinoin. Viivyttely ei ole vaihtoehto, jos halutaan voittaa vaikeudet.

Tämä logiikka ei päde yhteiskuntiin. Kun Suomi ja muut läntiset maat ovat murrosten edessä, julkisesta keskustelusta on mahdotonta erottaa, mikä on välttämätöntä.

Tässä artikkelissa arvioin, mihin Suomessa pitäisi havahtua, jotta täällä olisi hyvä elää ja yhteiskunta selviäisi kunniakkaasti, kun väestökehityksen ja ilmastonmuutoksen seuraukset realisoituvat. Kriisitilanteissa testataan kansakunnan suorituskykyä. Sen pitäisi olla monipuolisesti vahva ennen kuin tilannetekijät ovat nykyistä vaikeammat.