Kanava: 2000-luku yllätti Suomen peruskoulun täysin valmistautumattomana – mutta väitteet sen romahduksesta ovat silti liioiteltuja
Pisa-menestyksen luoneet koulupolitiikka ja pedagogiikka eivät enää kunnolla vastaa 2000-luvun haasteisiin, kirjoittaa koulutussosiologian ja -politiikan täysinpalvellut professori Hannu Simola.
Teksti on julkaistu alun perin Kanava-lehden numerossa 2/2023. Suomen Kuvalehti julkaisee alun perin Kanavassa julkaistuja tekstejä verkossa.
Liki vuosikymmenen ajan erityisesti lehdistö on ollut huolissaan peruskoulun opettajien ja oppilaiden pahoinvoinnista. Opetusministeriön tuore Sivistyskatsaus 2023 nostaa huolen uudelle tasolle. Ensi kertaa koulutuksesta vastaava viranomainen myöntää, että on tapahtunut merkittävä käänne huonompaan suuntaan paitsi peruskoulussa, myös yleisemmin koko koulutusjärjestelmässä.
Oppimisen taso onkin peruskoulussa kahtena viime vuosikymmenenä jonkin verran laskenut. Varsinaisia huolenaiheita on kaksi: heikommat suoriutuvat aiempaa huonommin ja poikien ero tyttöihin kasvaa. Väitteet peruskoulun romahduksesta ovat silti vahvasti liioiteltuja. Suomi kuuluu yhä OECD-maiden kärkikymmenikköön. Euroopassa vain Viro nousee rankinglistoilla Suomen ohi. Tällaisten mittausten paremmuusjärjestykset kertovat myös ainoastaan, että parikymmentä parasta ovat melko varmasti varsin hyviä ja parikymmentä viimeistä varsin heikkoja. Sijoituksilla on vain kuvitteellinen merkitys.
Peruskoulu muodostaa lähtökohdan koko koulutusjärjestelmän toiminnalle. Kotimaisessa koulutussosiologisessa kirjallisuudessa on analysoitu vuoden 2000 Pisa-menestyksen syitä ja myös tulosten hiipumiseen vaikuttaneita tekijöitä perusteellisesti. En muista kuitenkaan, että koulutussosiologeja olisi kutsuttu puhujiksi yhteenkään lukemattomista Pisa-menestystä tai myöhempää alamäkeä pohtineista seminaareista tai yleisötilaisuuksista. Suomalainen peruskoulunarratiivi on ollut niin vahvasti yksilöpsykologistinen, ettei sitä hämmentämään ole kaivattu yhteiskuntatieteellistä näkökulmaa.