Kanadalainen kaivosyhtiö etsii yhä kiivaammin timantteja Kuusamosta – Valtio myy yhtiölle tietoa, mutta vaikenee sopimuksesta

Kimberliittilöydöistään innostunut Arctic Star haluaa laajentaa etsintäaluettaan.

Arctic Star
Teksti
Mikko Niemelä

Kanadalainen kaivosyhtiö Arctic Star on etsinyt timantteja Koillismaalla Kuusamossa kahden vuoden ajan.

Yhtiö on aktiivisesti tiedottanut Timantti Projekti -nimellä kulkevasta hankkeestaan, josta Suomen Kuvalehti uutisoi ensimmäisen kerran huhtikuussa 2018.

Arctic Star on löytänyt toista tuhatta niin kutsuttua mikrotimanttia läheltä Rukaa sijaitsevista kimberliittiesiintymistä. Yhtiö on ollut innoissaan aarteista, sillä timantit ovat löytyneet suhteellisen yksinkertaisella menetelmällä ja edullisesti. Yleensä malminetsintää pidetään hitaana ja kalliina toimintana.

”Olen edelleen hämmästynyt siitä, että voimme löytää kimberliittejä käyttämällä erittäin edullista kaivinkonetekniikkaa. Tämä on tehokkain timanttien etsintätyö, johon olen osallistunut 38-vuotisen etsintäurani aikana”, geologi Buddy Doyle sanoi yhtiön tiedotteessa 16. heinäkuuta 2019.

Timanttien löytyminen on johtanut myös siihen, että yhtiön malminetsintäalue on kasvanut lähes 1200:een hehtaariin. Alun perin alue oli 243 hehtaaria. Etsintäoikeudet alueeseen Arctic Star osti Dragon Groupilta vuonna 2017.