Juhlarahakohun tilinpäätös: Tämän verran sotkulle tuli hintaa – ”Hirveistä summista ei ole kyse”

Yhtäkään kolikkoa ei ehditty lyödä.

juhlaraha
Teksti
Sanna Ihalainen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Viiden kolikon muodostamasta Itsenäisyyden vuosikymmenet -juhlarahasarjasta syntyi sotku.

Ilkka Suppasen suunnittelemat kolikot esittivät muun muassa punavankien teloitusta ja hukkuneen syyrialaispojan ruumista.

Kolikoiden kuvien tarkoituksena oli ilmeisesti kuvata Suomen historian vaikeitakin vaiheita. Suppasen mukaan sarjan ajatuksena oli “kolikon kaksi puolta” – se, että jokaisella aikakaudella on saavutuksensa, mutta myös painolastinsa.

Yritys kuitenkin epäonnistui. Ihmiset hämmästelivät kuvavalintoja sosiaalisessa mediassa. Jotkut loukkaantuivat, jopa raivostuivat. Myös valtiovarainministeri Petteri Orpon mielestä teloitusta kuvaava kolikko oli mauton.

Ministeriö toimi nopeasti ja kumosi juhlaraha-asetuksen eilen iltapäivällä, pian sometyrmäyksen jälkeen.