Painajainen virastossa

Patentti- ja rekisterihallituksen sisäinen kriisi on halvaannuttanut Suomen tilintarkastajien valvonnan. Valvontatyön tekijät syyttävät esimiehiään pelolla johtamisesta. Useita ihmisiä on sairauslomalla.

Teksti
Matti Rämö
Kuvitus
Klaus Welp
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Tivasta on kolmen viime vuoden aikana irtisanoutunut 14 henkilöä.

Näin sanotaan lokakuussa 2019 Etelä-Suomen aluehallintovirastolle ja työ- ja elinkeinoministeriölle osoitetussa valvontapyynnössä.

Lukua on vaikea selittää sattumalla tai henkilökemioilla.

Neljätoista henkilöä on lähes sama määrä, joka aloitti työt tilintarkastusvalvonnassa, kun Patentti- ja rekisterihallituksen uusi Tiva-yksikkö perustettiin vuoden 2016 alussa. Käytännössä koko henkilöstö on vaihtunut kertaalleen varsin lyhyessä ajassa.