Jalkapallo päihitti jääkiekon arvostuksessa - miksi?

Puhtaita papereita urheilullisuudesta ei saa kumpikaan laji.

jääkiekko
Teksti
Susan Heikkinen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Vapise jääkiekko – tänä vuonna jalkapallo nousi ensimmäistä kertaa Suomen arvostetuimmaksi urheilulajiksi. Taloustutkimuksen vuotuisessa tutkimuksessa eri urheilulajeja arvotetaan kouluarvosanoin.

Miksi jalkapallosta tuli arvostetuin?

”Päällimmäinen ajatus on kustannukset”, sanoo liikuntasosiologian professori Hannu Itkonen.

”On tullut tutkimustietoa siitä, että lasten ja nuorten harrastaminen on kallistunut hurjasti, eri lajeissa kustannukset ovat jopa kolminkertaistuneet suhteellisen lyhyessä ajassa. Kallistuminen koskee erityisesti niitä lajeja, joissa kilpailutoiminta on vilkasta, osanottomaksut korkeita ja joissa tarvitaan runsaasti välineitä. Jääkiekko on juuri tällainen monella ulottuvuudella todella kalliiksi muodostunut laji.”

”Jalkapallossa kynnys aloittamiseen on huomattavasti matalampi kuin jääkiekossa. Ja täytyy sanoa, että Palloliitto on onnistunut siinä mielestäni hyvin, että sillä on erinomaisen toimiva seurakenttä ja jalkapalloseurat ovat levittäytyneet Suomen niemelle.”