Itämeren suojelukomissio piilottelee Itämeren pilaajia
Vuoden 1992 jälkeen niinsanottuun hot spot -listaan ei ole lisätty ainuttakaan uutta kohdetta.
Suurten sinilevälauttojen kerääntyminen Saaristomerelle kertoo taas karusti, miksi Itämeri kilvoittelee jatkuvasti maailman saastuneimman meren tittelistä.
Kun myrkylliset levälautat ajelehtivat kohti rantavesiä, tiedämme seuraukset. Uimakoppien oviin teipataan varoituksia: älkää uiko, älkää juoko, älkää päästäkö lapsia pulikoimaan, älkää uittako koiraa. Meri suljetaan käyttäjiltä.
Harva sen sijaan tietää, että Itämeren suojelusta vastaava ylin kansainvälinen yhteistyöelin on valinnut linjakseen olla selvittämättä, ketkä vesiämme pilaavat. Toimillaan tai pikemminkin toimettomuudellaan se auttaa monia Itämeren saastuttajia pysymään piilossa julkisuudelta.
Kyse on Itämeren suojelukomission Helcomin niin sanotusta hot spot -listasta. Helcomin jäseniä ovat kaikki Itämeren rantavaltiot ja EU:n komissio. Venäjää lukuun ottamatta ne ovat myös EU:n jäsenmaita.
Komission tehtävänä on valvoa, miten jäsenmaat noudattavat niitä velvoittavaa Helsingin sopimusta, jonka ne allekirjoittivat vuonna 1992.
Helsingin sopimus on kattava merensuojelusopimus. Se edellyttää, että jäsenmaat vähentävät Itämeren kuormitusta kaikista lähteistä, suojelevat meriluontoa ja säilyttävät lajien monimuotoisuutta. Ympäristönsuojelussa tulisi soveltaa parasta käytettävissä olevaa teknologiaa ja käytäntöä ja välttää luomasta tai ylläpitämästä olosuhteita jotka voivat aiheuttaa lisähaittaa meren tilalle.
Tältä pohjalta Helcomin jäsenmaat hyväksyivät vuonna 2007 erityisen Itämeren suojelun toimintaohjelman. Se panee suurta painoa rehevöitymisen torjumiseen ja typpi- ja fosforipäästöjen vähentämiseen.
Sinilevien voimakkaan kukinnan ja kasvun taustalla ovat juuri fosforia sisältävät valtavat ravinnekuormat, joita teollisuus ja maatalous on vuosikymmenien ajan holtittomasti kipannut Itämereen muun muassa lannoitteissa ja niiden valmistuksessa syntyvässä kipsijätteessä.
Yhdessä suoraan veteen lorotettujen kaupunkien jätevesien kanssa ne ovat aikaansaaneet levämassan, joka meren pohjalla mädäntyessään on kuluttanut hapen loppuun laajoilta alueilta Itämeren syvänteissä. Se on käynnistänyt fosforin vapautumisen pohjasedimentistä. Kun fosforipitoinen vesi nousee pintaan, se luo sinilevän kukinnalle ja kasvulle ihanneolot.
Puhdistaakseen Itämerta Helcomin pitäisi siis tietää, missä päästöjen aiheuttajat sijaitsevat, kuinka paljon ne aiheuttavat päästöjä ja miten ne pyrkivät kuormiaan kutistamaan.
Yhdeksi keskeiseksi työkalukseen Helcom laati vuonna 1992 listan ongelmallisista päästölähteistä. Tälle hot spot -listalle otettiin jäsenmaiden omien esitysten perusteella 162 Itämerta saastuttavaa kohdetta.
”Ongelma on se, että lista on kaikkea muuta kuin kattava”, sanoo Suomen ympäristökeskuksen eli Syken erikoistutkija Seppo Knuuttila.
”Sille ei ole vuoden 1992 jälkeen lisätty ainuttakaan uutta kohdetta, vaikka tietoa on tullut runsaasti lisää. On perustettu uusia tehtaita, vanhoissa on tapahtunut muutoksia, ja niin kuin nyt on käynyt ilmi, todella suuria päästökohteita on alun perinkin jäänyt listan ulkopuolelle.”
Knuuttila on arvostettu Itämeri-tutkija, joka on uransa aikana paljastanut useita merkittäviä Itämerta kuormittavia päästölähteitä. Pitkäjänteisestä työstään Itämeren hyväksi hän sai viime vuonna Itämerisäätiön palkinnon.
Helcomin listalla on jäljellä 52 kohdetta. Ne on määrä poistaa vuoteen 2018 mennessä.
”Kohteita on poistettu, kun Helcomin työryhmä on arvioinut ongelman poistuneen. Silti ainakaan 40 listalta poistetun kohteen osalta ei ole riittäviä tietoja ravinnepäästöjen vähennyksistä”, Knuuttila toteaa.
Knuuttilan suurennuslasin alla ovat viime vuosina olleet Kingisseppissä Luoteis-Venäjällä sijaitseva Fosforit-lannoitetehdas sekä kaksi suurta puolalaista lannoitetehdasta. Niistä toinen sijaitsee Oderjoen suulla Policessa ja toinen Gdanskissa.
Knuuttilan työryhmän ansiosta tapahtunut Fosforitin valtavan fosforipäästön paikantaminen ja tukkiminen vuonna 2012 pudotti Suomenlahden fosforikuormitusta suunnilleen saman verran kuin yli miljardi euroa maksanut Pietarin jätevesiremontti.
Policen kipsivuori sisältää fosforipitoista kipsijätettä jopa puolet enemmän kuin Fosforitin vuori. Se on Itämeren valuma-alueen suurin.
”Silti Policen lannoitetehdas poistettiin Helcomin listalta jo vuonna 2002. Mitään tietoja yhtiön kipsivuoren mahdollisista fosforipäästöistä ei poistopäätöksen yhteydessä ole esitetty. Kingiseppin Fosforit ja Gdanskin Fosfory-niminen lannoitetehdas taas eivät kumpikaan ole listalla koskaan olleetkaan.”
Koko toimintamallin uskottavuus on pahoin rapautunut, kun tämän kokoluokan päästölähteet jäävät listan ulkopuolelle, Knuuttila korostaa.
”Miten voimme tehokkaasti suojella Itämerta, jos meillä ei ole riittävän hyvää tietoa edes päästöjen määrästä ja niiden lähteistä?”
Knuuttilan mielestä koko lista pitäisi nyt käydä läpi järjestelmällisesti ja myös kirjata mitä muuta kahdenkymmenen vuoden aikana on tapahtunut. Esimerkiksi Puola ei kuitenkaan ole juuri osoittanut halukkuutta yhteistyöhön Gdanskin ja Policen lannoitetehtaiden osalta.
”Niiden mahdollisista päästöistä ei ole saatu Puolan viranomaisilta pyynnöistä huolimatta likimainkaan tyydyttävää tietoa.”
Päinvastoin Puola kiisti alkuun jyrkästi Knuuttilan epäilyt kipsivuorten päästöistä. Viime toukokuun puolivälissä Puolan piti kertoa isännöimässään Helcomin kokouksessa Gdanskissa mihin toimenpiteisiin se on ryhtynyt niiden estämiseksi.
Kokous kärjistyi kuitenkin surkuhupaisaksi arvovaltakiistaksi. Puolan valtuuskunnan johtaja hiiltyi täysin Suomen edustajien pyydettyä tarkennuksia Puolan jakamiin ympäripyöreisiin puolankielisiin teksteihin.
”Mutta ilman muuta positiivista oli Puolan ilmoitus ryhtyä ottamaan talteen kipsivuoren fosforipitoisia suotovesiä ja kuljettamaan niitä takaisin lannoitetehtaalle Gdanskiin. Silti perusteellisen tutkimuksen käynnistäminen kangertelee pahasti, vaikka yhteisetkin tutkimuksemme antoivat vahvoja viitteitä päästöistä sekä Gdanskissa että Policessa.”
Venäjän haluttomuus antaa kelvollista selvitystä päästölähteistään on myös pysyvä ongelma.
”Venäjä on ainoa EU:n ulkopuolinen Helcomin jäsen. Sillä ei siis ole EU:n direktiiveihin perustuvia velvoitteita raportoida päästöistään. Pidän mahdollisena, että siellä on edelleen isojakin kuormittajia, joita ei vielä tunneta.”
Esimerkiksi Itämereen laskevan Nevajoen ja sen sivujokien ravinnekuormitusta pitäisi tutkia paljon tarkemmin, Knuuttila korostaa.
”Nyt raportointi on luokattoman kehnoa.”
Nevaa pitkin Suomenlahteen virtaa muun muassa Laatokan rantojen jättikanaloiden lantakuormia.
Knuuttila selvittää paraikaa myös, millaisia päästöjä Valko-Venäjän alueelta mahdollisesti tulee. Tutkimuksen kohteena ovat olleet Daugava- eli Väinäjoki ja Nemunasjoki jotka virtaavat Valko-Venäjältä Latvian ja Liettuan kautta Itämereen.
”Valko-Venäjä ei ole Helcomin jäsenmaa, mutta puolet sen maapinta-alasta on Itämeren valuma-aluetta. Sikäläisten suurimpien kaupunkien jätevesien fosforikuormituksessa on merkittävä, lähes Fosforitin päästön suuruinen vähennyspotentiaali.”
Pietarin fosforinpoiston käynnistämisessäkin keskeisesti mukana ollut John Nurmisen Säätiö on jo aloittanut hankkeen myös Valko-Venäjällä.
”Valko-Venäjällä on selvää halua toteuttaa vesiensuojelua, vaikka sillä ei ole mitään suoraa omaa intressiä kantaa huolta Itämerestä. Yhteistyö on ollut alusta asti helpompaa ja avoimempaa kuin Venäjän kanssa.”