Itämeren pelastaja Marjukka Porvari hoitaa työtään kuin terrieri

Housunpuntista ei irroteta ennen kuin projekti on onnistunut.

hän
Teksti
Kirsi Riipinen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Sonta haisee, mutta ihmekö tuo. Parin metrin päässä kulkevasta putkesta tulee keräilyaltaaseen sitä itseään.

Marjukka Porvari seisoo vesilaitoksella kahden viemäriputken edessä ja vastailee kärsivällisesti viipurilaisen median kysymyksiin.

”Miksi fosforia pitää poistaa? Mitä rehevöityminen tarkoittaa?”

Porvari ei hämmenny Viipurin vesilaitokselle tulleiden paikallisten toimittajien kysymyksistä.

Kun fosforiprojektit alkoivat Pietarissa vuosia sitten, häneltä kysyttiin myös, montako ihmistä on kuollut sinilevään. Tuolloin hän selvitti, että ihmisiä ei ole Suomenlahdella kuollut sinilevään, koiria sen sijaan todennäköisesti kyllä.