Iso potku-uhka ruotsinkielisessä mediassa - Samaan aikaan johto pohti Nizzassa miljooniensa käyttöä

Sijoitustoiminnan onnistuminen on ratkaisevan tärkeää, kertoo KSF Median hallituksen puheenjohtaja.

Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Suomen ruotsinkielisen kulttuurin edistämiseen perustettu Föreningen Konstsamfundetin sijoitusneuvosto teki matkan puolisoidensa kanssa Ranskan Nizzaan samaan aikaan, kun yhdistyksen omistama KSF Media käy läpi isoja yt-neuvotteluita.

Konstsamfundetin toimitusjohtaja ja ruotsinkielisiä sanomalehtiä julkaisevan KSF Median hallituksen puheenjohtaja Kaj-Gustaf Bergh kertoo Suomen Kuvalehdelle sähköpostitse, että Konstsamfundetin sijoitusneuvosto on vapaaehtoisvoimin toimiva ”neuvoa-antava elin”.

”Sijoitusneuvosto aloitti toimintansa syksyllä 2009, kun Konstsamfundetin sijoitussalkku perustettiin. Salkun arvo oli perustamishetkellä 78,5 miljoonaa euroa, ja neuvoston arvokkailla neuvoilla ja tuella olemme kasvattaneet sijoitusvarallisuuttamme tuntuvasti”, Bergh vastaa.

Berghin mukaan sijoitustoiminnan tuotoilla yhdistys on tukenut suomenruotsalaista kulttuuria, mediaa ja yleishyödyllistä toimintaa noin 25 miljoonalla eurolla. Lisäksi sijoitusten arvonnousulla yhdistys on pystynyt rahoittamaan uuden Amos Rex-museon rakentamisen.

”Sijoitustoiminnan onnistuminen on siis ratkaisevan tärkeää”, Bergh kirjoittaa.