Kaupungit imuroivat aluetukia

Kukaan ei tiedä, kuinka paljon EU-rahalla tuetut hankkeet synnyttävät päättymisensä jälkeen työpaikkoja, yrityksiä ja innovaatioita.

Kotimaa
Teksti
Janne Laitinen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Suomalaiset keskuskaupungit saavat merkittävän osan EU:n tuista harvaan asutuille alueille.

Työ- ja elinkeinoministeriön Suomen Kuvalehdelle kokoamista tiedoista käy ilmi, että aluetukien suurin tuensaajaryhmä ovat kunnat ja niiden elinkeinoyhtiöt. Niille on myönnetty kuluvalla ohjelmakaudella yhteensä noin 314 miljoonaa euroa EU:n ja valtion rahoitusta.

Kunnista seitsemän kärjessä ovat Oulu, Helsinki, Kuopio, Joensuu, Turku, Tampere ja Vantaa. Top 20 -listalle mahtuvat lisäksi Jyväskylä, Lappeenranta ja Pori. Kaikki ovat Suomen viidentoista suurimman kaupungin joukossa.

Näiden kaupunkien osuus kunnille myönnetystä 201 miljoonan euron rahoituksesta on noin puolet. Pienet kunnat loistavat poissaolollaan suurimpien tuensaajakuntien listalla.