Ilmastonmuutos: Suomi rahoittaa ”ilmastoälykkäitä” hankkeita – prepaid-sähköä kehitysmaihin

Kehitysaspurahojen avulla voi saada investoinnit liikkeelle, uskotaan ulkoministeriössä.

ilmastokokoukset
Teksti
Anssi Koskinen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Pariisin ilmastokokouksen suurin keskustelunaihe on raha. Kyse on siitä, kuka maksaa kehitysmaiden ilmastohankkeet.

Suomi käytti vuonna 2014 noin 116 miljoonaa euroa kehitysyhteistyöhankkeisiin, joiden tavoitteena oli ilmastonmuutoksen hillintä ja siihen sopeutuminen. Hankkeita oli käynnissä yhteensä yli 200.

Suomen rahoittamien kehitysyhteistyöhankkeiden lähtökohta on maailman köyhyyden vähentäminen, mutta niin, että samalla tuetaan ilmastonmuutosta ehkäiseviä ratkaisuja, sanoo ulkoministeriön kehityspolitiikan ympäristöalan neuvonantaja Matti Nummelin.

Hankkeet ovat niin sanotusti ilmastoälykkäitä. Suomi rahoittaa niitä kansainvälisten rahastojen kautta sekä kahdenvälisinä ja alueellisina ohjelmina.

Maailman ympäristörahasto perustettiin vuoden 1992 Rion ilmastokokouksen tavoitteiden toteuttamiseksi. Vihreä ilmastorahasto, Green Climate Fund, on Pariisin kokouksen hankkeiden rahoitusjärjestelmä.