Ihmisoikeusrikkomukseksi leimattu translaki jumittaa, hallitus tumput suorina – ”Ei näytä imartelevalta”

Kansainvälinen paine patistaa Suomea muuttamaan translakia, uskoo entinen peruspalveluministeri, kansanedustaja Susanna Huovinen (sd).

ihmisoikeudet
Teksti
Sanna Ihalainen

Kansainväliset tahot ovat jo vuosia sitten tuominneet Suomen translain ihmisoikeuksien vastaiseksi.

Muun muassa Euroopan neuvoston ihmisoikeusvaltuutettu ja YK:n kidutuksen vastainen erityisraportoija ovat luokitelleet lain väkivallaksi.

”Suomen tilanne ei näytä kansainvälisesti katsottuna kovin imartelevalta”, sanoo entinen peruspalveluministeri, kansanedustaja Susanna Huovinen (sd).

Tämänhetkinen laki edellyttää transsukupuoliselta ihmiseltä lisääntymiskyvyttömyyttä, jos hän haluaa korjata sukupuolensa myös juridisesti. Juridinen sukupuoli ilmenee esimerkiksi henkilötunnuksen loppuosasta.

Euroopan neuvoston ihmisoikeusvaltuutettu Nils Muižnieks vieraili Suomessa vuonna 2012. Raportissaan hän toteaa, että Suomen pitäisi poistaa laista pykälät, jotka vaativat transihmisiltä naimattomuutta ja lisääntymiskyvyttömyyttä.