Hyvinvointivaltio vahvistaa Suomen vahvuuksia
PUHEENVUORO: Toisiaan mollaavien kansalaisten on vaikea nähdä yhteisiä intressejä, kirjoittaa Jorma Sipilä.
3
MIN
Suomen Kuvalehti kokeilee uutta koneääntä. Jos haluat, voit antaa palautetta äänen laadusta täältä.
On aika puhua hyvinvointivaltiosta. Ei siis hyvinvointiyhteiskunnasta. Tuo poliitikkojen lemmikkikäsite yhdistää kaksi kaunista sanaa ihastuttavan epäselväksi kokonaisuudeksi. Ennen kaikkea siitä puuttuu pelottava sana valtio. Valtiohan merkitsee veroja ja hallintoa, joita kukaan ei rakasta.
Toisaalta me kyllä rakastamme pohjoismaisen hyvinvointivaltion tulosta. Kansainväliset vertailut kertovat yksimielisesti, että pohjoismaiden asukkaiden hyvinvointi on maailmassa korkeinta. Taustalta löytyy Ruotsin ja Tanskan kypsyminen harvinaisen ihmisystävällisiksi valtioiksi satojen vuosien aikana.
Hyvinvointiyhteiskuntaan kuuluu paljon sellaista mitä me teemme ilmaiseksi kotona ja läheistemme kanssa. Kun pitää tehdä jotain kalliimpaa, siitä sopivat yleensä työmarkkinajärjestöt.
Hyvinvointiyhteiskunnan keskeinen rahoittaja on työnantaja. Hän suostuu kyllä osallistumaan ansioeläkkeiden ja palkansaajien sairauskustannusten rahoittamiseen. Sen sijaan häntä on vaikea innostaa rahoittamaan koululaitosta, keskussairaaloita, vanhusten hoitoa, lasten päivähoitoa tai kansaneläkkeitä, puhumattakaan toimeentulotuesta.
