
Liian kiire johtaa
Osastonhoitajien työnkuva voi olla erittäin pirstaleinen ja kiireinen. Silloin on vaikea johtaa hyvin, ja huono johtaminen väsyttää työntekijät.
Suomesta puuttuu jo yli 16 600 sairaanhoitajaa. Pula on enemmän kuin kaksinkertaistunut kahdessa vuodessa, työeläkevakuuttaja Keva kertoi maaliskuun alussa.
Hoitajia puuttuu koko maasta. Heitä lähtee alalta, uusia ei saada eivätkä työssä olevat hoitajat voi hyvin. Hoitajien mukaan yksi syy on johtaminen: se on huonoa ja uuvuttaa.
Kun Kuntaliiton omistama FCG-konsulttiyhtiö vuonna 2022 kysyi työhyvinvoinnista julkisen sektorin sosiaali- ja terveyspalvelujen työntekijöiltä, suurimmiksi ongelmiksi kerrottiin huono palkkaus ja suuri työkuorma.
Kolmanneksi eniten työkykyä laski kehno johtaminen. Melkein joka kolmas työntekijä arvioi, että alan johtaminen oli onnistunut huonosti tai erittäin huonosti työkyvyn tukemisessa.