Holkerin hallituksen salainen agenda

Erkki Liikanen
Teksti
Karri Kokko

Kalevi Sorsa ja Erkki Liikanen perustelivat DDR:lle vuoden 1987 sinipunahallitusta mahdollisuudella ”syventää ristiriitoja porvarillisien puolueiden välillä”.

Teksti Alpo Rusi
SK 24/2006

Presidentti Mauno Koivisto kuvaa muistelmissaan Kaksi kautta (Kirjayhtymä 1994) keväällä 1987 syntyneen sinipunahallituksen taustoja. Koivisto syyttää kokoomuksen Ilkka Suomista ja keskustan Paavo Väyrystä sananmukaisesti ”salaliitosta”, kun porvaripuolueet olivat tehneet joulukuussa 1986 ”salaisen sopimuksen” tulevasta hallitusyhteistyöstä.

Koivisto esti aikeen ja nimitti aktiivipolitiikasta sivuun vetäytyneen Harri Holkerin johtamaan hallitusta, jossa rankan vaalitappion kokeneella Sdp:llä oli johtava rooli. Julkisuuteen jäi kuva, että Koivisto pelasti Suomen salaliittolaisten kynsistä.

Epäilemättä Väyrynen oli ennustaessaan idänkaupan romahdusta syyskuussa 1986 ja kilpailukyvyn ongelmia korostaneilla puheenvuoroillaan saanut hallituskumppanit, etenkin pääministeri Kalevi Sorsan, epäilyttävään asemaan. Väyrynen puhui kuin pääministeri. Toisaalta pääministeri oli toiminut kuin ulkoministeri aiempina vuosina.

Sorsa teki sekä sisä- että ulkopolitiikkaa. Sdp:n ministeri Matti Ahde totesi DDR:n Helsingin suurlähettiläälle 25.11.1986, että hallituksessa ulkopoliitikan johto oli siirtynyt Sorsalle. Samalla Ahde arvosteli kovin sanoin ulkoministeri Väyrystä ja kiitti vuolaasti SED-diktatuurin rauhanpolitiikkaa.

Koivisto ja Sorsa eivät ole julkisuudessa kyenneet erityisen hyvin perustelemaan kevään 1987 hallitusratkaisua. Vaikka Väyrynen haki myös näkökulmaa Euroopan muutokseen 1990-luvun alussa eikä siinä onnistunut, on vaikea osoittaa häntä virheellisistä ennusteista vuodelta 1986.

Miten sinipuna perusteltiin Neuvostoliitolle ja itäblokille? Olihan Sdp:n tavoitteena yhdessä muun vasemmiston kanssa ollut todistettavasti ”oikeistovaaran” eliminointi Suomen sisäpolitiikassa.

Vuoteen 1987 poliittisena maksumiehenä oli ollut kokoomus. Kokoomuksen puheenjohtaja Suominen sai yllätyksekseen kuulla KGB:n residentiltä – eli Neuvostoliiton salaisen palvelun Helsingin aseman päälliköltä – jo ennen maalisvaaleja, että Suomeen tulee sinipunahallitus.

Sorsa vihjaisee muistelmissaan samaan todetessaan oman residenttinsä keksineen sinipunan jo ennen kuin asiasta keskusteltiin Helsingissä. Jollain tavoin hallitusratkaisu oli sekä etukäteen petattu sekä uusien tietojen valossa otettu esille itäblokin kanssa.

Sdp:n puoluesihteeri Erkki Liikanen keskusteli nähtävästi jo toukokuussa 1986 Väyrysestä ongelmana Moskovassa Nkp:n keskuskomitean kansainvälisen osaston varapäällikön Vadim Zagladinin kanssa. Asianomainen oli Sdp:n arvostama luottomies, johon etenkin Sorsa oli luonut läheiset suhteet toimiessaan Sosialistisen Interna­tionaalin aseriisuntaryhmän johdossa.

A-piste-ohjelmassa esitellyn keskustelumuistion mukaan Liikanen ilmoitti Koiviston tavoittelevan Väyrysen syrjäyttämistä hallituksesta. Koivistohan oli 1982 korostanut presidentiksi tulonsa jälkeen, että pääministereillä tuli olla hyvät idänsuhteet.

Väyrysen uloslyöntiä Moskovassa on vaikea selittää muulla kuin sillä, että hänen johtamansa hallitus olisi ollut riski idänpolitiikan kannalta. Väyrynen painottaisi neuvostotahoilla vastenmieliseksi koettua puolueettomuutta ja markkinahenkisempää talouspolitiikkaa, mukailisi lännessä nousussa ollutta konservatismia.

Syksyllä 1986 Väyrysen lähtölaskenta oli täydessä vauhdissa. Pääministeri Sorsa tapasi DDR:n Suomesta lähdössä olleen suurlähettilään Stefan Doernbergin 16.12.1986. Tämä tunnetaan johtavien Stasi-tutkijoiden piirissä ”venäläisenä”, suoraan KGB:lle raportoivana vanhakantaisena stalinistina.

Sorsa rauhoitteli suurlähettilästä ja sanoi, että Sdp on estänyt Suomessa konservatismin nousun. ”Ja estämme vastakin. Tämä on vaalikampanjamme ydin.”

Näin keskustapuolueelle soviteltiin ei oikeistovaaran vaan konservatismin nousun vaaran manttelia, mutta samalla keskustan puheenjohtajan ulkopoliittisesta otteesta välitettiin kielteistä tietoa.

Kuukauden päästä Doernberg lähetti sähkeen Berliiniin Neuvostoliiton pääministerin Nikolai Ryžkovin Suomen vierailusta. Koivisto oli toivonut Sorsan jatkavan pääministerinä. ”Suomen ja Neuvostoliiton suhteissa oli päästy uudelle tasolle.”

Puoluesihteeri Liikanen oli puolestaan Unkarin lähettiläälle vahvistanut, että Neuvostoliitto piti Sdp:tä vastedes neuvostosuhteiden vakaan kehityksen takaajana.

Tavatessaan SED:n politbyroon jäsenen Erich Muckenbergin Helsingissä 11.2.1987 Sorsa ennakoi sinipunan syntymistä kuvailemalla Suomen puoluepoliittista kehitystä ”marxilaisesti” niin, että sosiologisen muutoksen takia maataloustaustainen keskustapuolue menettää merkityksensä yhteiskunnallisena liikkeenä.

Näin Sorsa nojautti tulevan hallitusratkaisun sosiologien tilastotietoihin, ei eduskuntavaalien tulokseen. Samalla Sorsa valitti, että Länsi-Saksan sosiaalidemokraatit (SPD) olivat hävinneet vaalit, mikä ”esti SPD:n ja SED:n aiemmin sovittujen suunnitelmien toimeenpanon”.

Sorsan analyysi kertoi hyvin senkin, että hänen maailmankuvassaan ei ollut tilaa Euroopan yhdentymiselle ja kahtiajaon päättymiselle. Saksan SPD:hän tunnetusti rakensi idän ja lännen lähentymistä, muttei pyrkinyt kahtiajaon poistamiseen, mikä Sdp:ssäkin kuvattiin realiteetiksi. Jopa Willy Brandt piti Saksojen yhdistymistä ”paluuna menneeseen”.

On selvää, että asenne oli vahvempi suomalaisten sosiaalidemokraattien joukossa. Tämä todellinen yhdentymisnäköalan puute – joka oli ollut Sdp:n ja Sorsan ulkopolitiikan lähtökohtana 1980-luvulla – tulikin olemaan sinipunahallituksen suurin ongelma ja järkevän politiikan toteuttamisen este.

Holkerin hallituksen astuttua virkaansa Sdp:n väistyvä johto selosti DDR:n­ johtavan puolueen SED:n keskuskomitean virkailijalle Gunter Sieberille ratkaisua. Sekä Sorsa että Liikanen totesivat politbyroolle 22.5.1987 annetun raportin mukaan, että koalitiolla turvattiin hyvien neuvostosuhteiden jatkuminen ja Koiviston uudelleenvalinta 1988. ”Samalla voitiin syventää ristiriitoja porvarillisien puolueiden välillä.”

Suurtappion kokeneen Sdp:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Pertti Paasio saattoikin muun muassa Timo Roosin ja Jarmo Rantasen sekä DDR:n edustuston vakiovieraan Matts Nybyn kanssa todeta suora­sukaisesti DDR:n suurlähettiläälle Ralf Böttcherille 12.5.1987, että hallituksessa kokoomuslaiset ovat kokemattomia ja SDP:llä on vahvemmat ministerinsalkut kuin aiemmassa hallituksessa ja itse hallitusohjelmaan se sai läpi olennaiset tavoitteensa.

Paikalla olivat lisäksi edustuston avainvirkailijat Schirrwagen, Ecke ja Maget, joiden joukossa oli myös Stasin avustajia. Suomalaisvieraat otaksuivat hallituksen istuvan vain lyhyen tovin, mikä viittasi presidentinvaaleihin 1988.

Paasio miellytti isäntäänsä korostamalla, että hänellä oli ollut vuosia läheinen yhteys DDR:n edustustoon, mutta siihen mennessä ei ainuttakaan kutsua liittotasavallan edustustoon. Tähän viittaa sekin, että Stasin arkistosta on löytynyt peitenimi ”Dietrichin” välittämä tietovuoto-otsikko Ajankohtainen tilanne Suomessa uuden hallituskoalition pohjalta lähdekoodilta XV/1347/85 päivämäärältä 14.5.1987.

Lähetystösihteeri G. Magetin Paasio-keskustelun kirjaus on samalta päivämäärältä.
Paasio kehui isännälleen Skp:n stalinistipoliitikkoa Ensio Lainetta ”mahtavaksi” voimaksi, valitti Skp:n hajoamista ja uumoili, että Sdp ryhtyisi kutsumaan puoluekokouksiinsa vieraiksi veljespuolueiden ohella kommunistipuolueita ”sosialistisista maista”.

Sdp oli siten 1987 riisunut kommunismin varjon itäblokin yltä. Itäblokin muutoksesta ei ollut havaintoa Paasivuorenkadulla.

Sdp:n johto oli siten leimannut Holkerin hallituksen itäblokin tiedustelumiehille lyhytikäiseksi konservatismintorjuntahallitukseksi, jonka tavoitteena oli porvarien hajottaminen, Koiviston uudelleenvalinta 1988 sekä ulkopoliittisen puolueettomuussuuntauksen kuoppaus.

Sdp:llä oli siten ainakin salainen agenda, jolla torjuttiin porvarillisten puolueiden yhteistyösuunnitelmat, ”salaliitto”. Psykologiassa tätä kutsutaan projektioksi.

Tiesikö salatusta agendasta Sdp:n johdon lisäksi myös Holkeri, on kiinnostava historiantutkimuksellinen seikka. Hänen hallituksensa ohjelmajulistuksesta julkisuuteen iskostui kuva ”hallitusta rakennemuutoksesta”.