Hoitajamitoitus ratkeaa ulkomaalaisella työvoimalla, sanoo Mehiläisen toimitusjohtaja: Suomeen olisi tuhansia tulijoita

Terveysyritys Mehiläinen aikoo tuoda Suomeen ensi vuonna tuhat ulkomaista hoiva-avustajaa. Halukkaita olisi moninkertaisesti, mutta julkinen sektori ei ole halunnut palkata heitä.

terveydenhuolto
Teksti
Vappu Kaarenoja
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Hoitajamitoituksen toteuttaminen onnistuu kyllä. Henkilökuntaa vanhustenhoivaan riittää. Näin sanoo Mehiläisen toimitusjohtaja Janne-Olli Järvenpää.

Hänen mukaansa tulijoita suomalaisvanhuksia hoivaamaan olisi tuhansittain, Aasiasta. Filippiineiltä ja Intiasta etenkin.

”On esitetty väitteitä, että ei tänne kukaan halua tulla, koska täällä on kylmää ja pimeä ja korkea verotus. Joka näin julistaa ei joko tiedä, mistä puhuu tai sitten hänellä on jokin agenda”, Järvenpää sanoo.

”Suomi on maailman onnellisin, tasa-arvoisin, turvallisin maa. Palkkaus on kymmenkertainen verrattuna Intiaan ja Filippiineihin.”