Henkilökuvassa uusi lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila – "Yhteiskunnalla on puberteetti"

SK:n arkistoista: Suomen virallinen vanhempi on konservatiivi, 
joka haluaa muuttaa maailmaa.

Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Niitä julisteita ei oikein ole tänä vuonna voinut olla näkemättä. Näitä: Ulkonaliikkumiskielto alaikäisille! Pysy vanhempana. Tarkkaile lähiympäristöäsi. Kuulut kotirintamaan – varo valhetta!

Kolumnistit, kasvatusammattilaiset ja rivikansalaiset ovat tyrmistyneet. Pöyristyttävää vastakkainasettelua! Militaristista kurifantasiaa! Suojelkaa lapsia näiltä julisteilta!

Siis – erinomaisesti onnistunut kampanja. Sen takana olevan Vanhempainliiton toiminnanjohtaja Tuomas Kurttila on raivannut mediatilaa juuri sille keskustelulle, jota hän tavoittelee.

Keskustelulle yhteisestä kasvatuskulttuurista.

”Moni kokee, että ollaan yksilöllisessä vanhemmuudessa, yksilöllisessä tavassa elää. Itse haluan ajatella, että meillä edelleen olisi jotain yhteistä. Ja että edelleen voitaisiin sopia joistain asioista yhdessä”, Kurttila sanoo.