Henkilökuvassa jääkiekkoilija ja valmentaja Juhani Wahlsten, El Padre del Hockey Hielo

henkilökuvat
Teksti
Pasi Kostiainen

Turkulainen liikunnanopettaja oli kiekkoleijona jo silloin, kun olympiakiekkoilijatkin olivat toisen luokan urheilijoita.

Juhani Wahlsten käyttää aktiiviurallaan hankkimaansa tietoa nuorten ja lasten hyväksi. Kuva Markus Pentikäinen.

Tummansiniseen takkiin ja pipoon sonnustautunut herrasmies odottaa Turun rautatieasemalla. Takin selässä on kautta maailman tunnetun espanjalaisen jalkapallojoukkueen tunnus FCB.

”Ei tätä takkia ole mistään fanikaupasta ostettu”, Juhani ”Juuso” Wahlsten, 74, sanoo.

FCB eli FC Barcelona on yli satavuotias seura. Se tunnetaan lähinnä jalkapallosta, mutta seurassa pelataan myös muun muassa jääkiekkoa.

Wahlstenia kutsutaan Kataloniassa nimellä El Padre del Hockey Hielo, jääkiekon isä, sillä hän oli käynnistämässä FC Barcelonan jääkiekkotoimintaa vuonna 1972. Wahlsten valmensi seuran ensimmäistä kiekkojoukkuetta ja vastasi lisäksi kaikista junioreista – ja opetti kaikkia Barcelonan hallissa luistimet vuokranneita koululaisia.

Espanjan kuuden joukkueen mestaruussarjassa Barcelona sijoittui tuolloin toiseksi. Wahlsten ei saanut pelata. Hän olisi ollut liian ylivoimainen.

Todelliseen palloilukulttuuriin kuuluu, että seurat pitävät huolta vanhoista legendoistaan. Wahlsten on saanut Barcelonan sinivioletteja asuja loppuikänsä tarpeiksi.

Suomessa eletään jääkiekkohurmosta. Viime kevään MM-kulta ja perjantaina 4. toukokuuta alkavat MM-kotikisat ovat nostaneet Suomen suosituimman urheilulajin puheenaiheeksi myös niissä piireissä, joissa ei tavallisesti seurata lätkää.

MM-kisoja on myös arvosteltu muun muassa ylettömän kalliista lipuista.

Entisenä huippupelaajana ja valmentajana Wahlstenkin on kriittinen, mutta hän näkee huippu-urheilun ja talouskiistojen yli.

”Meillä on tutkitusti maailman parhaat suorituspaikat asukasta kohti. Näistä jätti-investoinneista huolimatta myös liikunnasta ja urheilusta syrjäydytään.”

Wahlsten on suomalaisessa jääkiekossa uudisraivaajien sukupolvea.

Kuopiossa kasvanut nuorukainen loi peliuransa ulkojäillä, Ilveksen, HJK:n ja TPS:n paidassa. Peli oli jääkiekkoa, mutta aivan toisenlaista kuin nykyinen ammattilaiskiekkoilu. SM-sarjakausi alkoi marraskuussa, kun luonnonjäät saatiin käyttöön. Kaudessa oli aluksi vain kahdeksan ottelua.

”Harjoittelukin oli silloin vähemmän organisoitua kuin nykyisin”, Wahlsten muistelee. ”Valmentajat pitivät lähinnä järjestystä. Paljon luisteltiin, ammuttiin ja pelattiin. Se oli sellaista kuin harrastajakiekko on.”

”Saihan siinä hien pakkasessa.”

Kesäisin kiekkoilijat pitivät kuntoaan yllä pelaamalla jalkapalloa. Syksyllä juostiin ja odotettiin jäitä. Jossain vaiheessa 1950-lukua tuli muotiin voimaharjoittelu.

”Isoja painoja nosteltiin selkä suorana. Ja sen takia on selkä loppuiän kipeä. Ei sitä tietämystä niin hirveästi ollut.”

Nykyisen leijonahehkutuksen aikana on helppo unohtaa, että aiemmin jääkiekkoilijat olivat toisen luokan urheilijoita. Esimerkiksi Squaw Valleyn olympialaisissa 1960 menestyspaineet, huomio ja kunnia suunnattiin hiihtäjille. Ennen kisojen alkua keskusteltiin, kannattaako jääkiekkojoukkuetta lähettää turnaukseen lainkaan.

”Koko ajan aisti sen, että olimme hiihtäjien ja muiden rinnalla kisajoukkueessa lähes ulkopuolisia”, Wahlsten kirjoittaa teoksessaan Juuso – aikaansa edellä. ”Emme me tosin mainettakaan hankkineet, sillä olimme vasta seitsemänsiä. Kisamenestyksemme kuuluukin maajoukkuehistorian vitseihin. Olimme alemmassa loppusarjassa yhdessä Japanin ja Australian kanssa, siitä nimi Tyynenmeren sarja.”

Wahlsten kohosi maajoukkueen kapteeniksi, ja hän oli mukana muun muassa voittamassa ensimmäistä kertaa lajin suurmaata, Tšekkoslovakiaa Wienin MM-turnauksessa 1967. Wahlsten teki kaksi Suomen kolmesta maalista.

Mutta ennen tätä turnausta Wahlsten oli vähällä lopettaa koko uransa. Hän oli jo menettänyt toivonsa maajoukkueen menestysmahdollisuuksiin. Hän ei myöskään uskonut, että voisi päästä todelliseen huippukuntoon seuransa TPS:n valmennuksessa. Vaikka eräänä kesänä Wahlsten kuului myös TPS:n jalkapallon SM-sarjajoukkueeseen; hän halusi pelaajille kuuluvan harmaan puvun.

”Aloitin ensimmäisenä kunnon kesäharjoittelun”, Wahlsten muistelee.

Hän juoksi jopa 26 kilometrin lenkkejä. Ja hankki kimmoisuutta hyppimällä ja voimaa juoksemalla portaita lyijyliivit päällä. Opettajilla oli pitkät kesälomat, joten liikunnanopettajaksi opiskellut Wahlsten ehti hyvin pitää kunnostaan huolta kesämökillään Ristiinassa.

”Se oli jo ihan ammattimaista touhua. En usko, että nykyiset treenaavat yhtään kovemmin.”

Wahlsten halusi mitata fyysiset kykynsä ympärivuotisella kunnianhimoisella harjoittelulla.

Päätös muutti Wahlstenin elämän. Jääkiekkoura lähti lentoon. Hän kiekkoili yhtenä ensimmäisistä suomalaispelaajista ulkomailla, jo 1960-luvulla Itävallan Klagenfurtissa.

”Peli siellä oli ihan hyvää, vaikka Itävalta oli Suomeakin pienempi jääkiekkomaa. Parhaat pelaajat olisivat kyllä pärjänneet Suomessakin.”

Ammattilaisuus oli tietysti myös taloudellisesti viisasta.

”Kun allekirjoitin sopimuksen, siirryin amatööristä kohtalaisen hyvin ansaitsevaksi ammattilaiseksi.”

Suomessa vaatimattomista urheilijapalkkioista ei maksettu veroa. Itävallan ammatilaistuloista sen sijaan maksettiin.

Valmentajaurakin jatkui kansainvälisenä. Wahlsten haki vaikutteita kaikista ilmansuunnista. Koulutustehtäviä tuli Itävallasta ja niinkin eksoottisesta jääkiekkokääpiöstä kuin Turkki. Töitä riitti kotiseura TPS:n lisäksi myös Saksan Füssenissä ja Sveitsin Davosissa – ja melkein Pohjois-Amerikan NHL:ssäkin.

Kanadalaisvalmentaja Scotty Bowman, 78, on ollut voittamassa yhdeksää NHL:n mestaruutta eli Stanley Cupia. Useampaa kuin kukaan muu. Vladimir Jursinov, 72, oli apuvalmentajana seitsemän kertaa, kun Neuvostoliitto voitti maailmanmestaruuden. Lisäksi hän on voittanut useita kansallisia mestaruuksia Neuvostoliitossa ja Suomessa.

Näitä maineikkaita valmentajia yhdistää ystävyys ja yhteistyö Juhani Wahlstenin kanssa.

Aikana ennen pelaaja-agentteja valmentajat auttoivat suojattejaan ulkomaille. Ei ollut sattumaa, että Wahlstenin TPS:n 1980-luvun alun pelaajista lukuisia siirtyi nimenomaan Bowmanin Buffalo Sabresiin ja sen farmijoukkueeseen Rochesteriin. Sinne menivät muun muassa Hannu Virta, Kai Suikkanen, Mauri Eivola, Heikki Leime ja Jari Paavola.

Bowman ja Wahlsten keskustelivat jääkiekosta paljon. He tapasivat toisiaan lähinnä Buffalossa, ja kävi Bowman Turussakin.

Ja kun Neuvostoliitto oli jo näpäyttänyt Kanadaa voittamalla muun muassa vuoden 1981 Kanada Cupin, edistyksellisimmät pohjoisamerikkalaiset valmentajat olivat kiinnostuneita kuulemaan eurooppalaisia ajatuksia jääkiekosta.

”Bowman pyysi minua kaksi kertaa valmentajaksi NHL:ään”, Wahlsten muistelee.

Työsopimus jäi kuitenkin allekirjoittamatta molemmilla kerroilla. Vuonna 1982 Buffalon omistajat viivyttelivät päätöstään ja Wahlsten päätti jäädä Turkuun. Harjoittelukausi TPS:n kanssa oli jo vauhdissa.

Kaksi vuotta myöhemmin puolestaan manageri Bowmanin palkkaama ykkösvalmentaja Jim Schoenfeld ei halunnut ryhmäänsä esimiehensä ehdottamaa tuntematonta eurooppalaista.

”Minusta ei sitten tullut ensimmäistä eurooppalaista valmentajaa NHL:ään.”

Työ jatkui kuitenkin muualla. Ja kansainvälistä vuorovaikutusta on voinut harjoittaa ihan kotipiirissäkin. Kun Jursinov valmensi Turussa, hän teki paljon yhteistyötä kiekkolukiossa opettaneen ja valmentaneen Wahlstenin kanssa. Molempien valmennuksesta pääsi nauttimaan kokonainen sukupolvi suomalaisen kiekkoilun lupauksia. Osa heistä lunastikin lupaukset komeasti, muun muassa Saku Koivu.

Jo pelivuosiensa aikana Wahlsten keräsi materiaalia valmentajan ja liikuntateoreetikon uraa varten.

Jälkimmäistä nimikettä Wahlsten ei käytä, mutta sellaiseksi häntä kelpaa kutsua. Wahlstenin varsinainen elämäntyö on nimittäin valmennusoppi, jonka tarkoitus on saada lapset liikkumaan entistä enemmän, tehokkaammin ja hauskemmin.

Wahlstenin kaksion keittiön pöydälle on levitetty miehen elämäntyö. ABC-menetelmä on valmennusoppi, joka kiteyttää kaiken, minkä Wahlsten on uransa aikana oppinut.

”Tämä on minun ja Leenan testamentti.”

Wahlstenin puoliso, myös liikunnanopettajana työskennellyt Leena Wahlsten kuoli viime syksynä. Pariskunta puhui pitkän liittonsa aikana paljon liikkumisesta, sen tärkeydestä ja tavoitteellisuudesta.

Juhani Wahlsten oli liikunnanopettajana kokeilija.

”Kun pelasimme koulussa jalkapalloa, pelissä saattoi olla kaksi tai kolme palloa. Miksei niin voisi pelata? Oppilaat tottuivat siihen. Tunnin aluksi tultiin vain kysymään: Monellako pallolla pelataan?”

Pelaaminen monella pallolla kiteyttää yhden puolen ABC-menetelmästä: lapset ja nuoret liikkuvat enemmän, kun he saavat onnistumisen iloa. Kun palloja on monta, useampi ehtii tehdä maalin tai antaa mieltä hivelevän syötön. Toki ABC-menetelmä on paljon monipuolisempi paketti. Wahlsten esittelee jääkiekkovalmentajille suunnattua opasta, yhdessä kanadalaisvalmentaja Tom Molloyn kanssa tekemäänsä The Hockey Coaching ABCs -teosta. Kaukalon pohjakuviin on piirretty paljon harjoitteita, joissa kaikki osallistujat liikkuvat.

Wahlstenin mukaan ohjatuissakin kiekkoharjoituksissa liikutaan edelleen liian vähän. Hän itse sai vauhtia ABC:nsa suunnittelemiseen, kun jääkiekkoliiton kehityspäällikkönä työskennellyt Erkka Westerlund havaitsi junioripelaajan liikkuvan vain kahdeksan minuuttia tunnin harjoituksen aikana. Pääosa harjoituksesta menee jonossa seisomiseen tai valmentajan fläppitaulun tuijottamiseen.

Vaikka Wahlsten arvostaa korkealle kansainvälisiä ja suomalaisia kollegoitaan, hän tahtoo antaa valmentajien ääntä enemmän tilaa itse pelille – ja pelaajille.

Barcelonassa seura tarjosi Wahlstenille asuttavaksi 11 huoneen lukaalin Castelldelfelsin rantakaupungissa. Mutta pelaajat tai valmentajat eivät vielä Wahlstenin aktiivivuosina tienanneet omaisuuksia kuten nykyisin.

Wahlstenin ranteessa on kuitenkin vuosikerta-Rolex, joka on ansaittu pelaamalla. 1960-luvulla kansainvälisellä jääkiekkoliitolla oli sopimus maineikkaan kellomerkin kanssa. Jokaisessa MM-turnauksessa vähiten rangaistuksia keränneen Fair Play -joukkueen kaikki pelaajat saivat turnauksen päätteeksi rolexit.

”Ei niitä kelloja silloin paljon arvostettu. Mieluummin olisi voitettu joku peli enemmän.”

Wahlsten oli urallaan voittamassa kolmea arvokelloa, sopivasti myös omat peliurat tehneiden poikiensa Jalin ja Samin käyttöön. Molemmat pojat voittivat jääkiekon Suomen mestaruudet Jokereissa. Lisäksi he jatkoivat isänsä kansainvälisellä tiellä: Jali pelasi muun muassa Pohjois-Amerikan AHL:ssä sekä Saksassa ja FC Barcelonassa, Sami puolestaan Ranskassa, Englannissa, Saksassa, Italiassa ja isänsä tavoin Itävallan Klagenfurtissa.

Wahlsten ei ole keskittynyt omaisuuden keräämiseen. Hän laskee, että vuodesta 1972 lähtien miljoona euroa on omalta yritykseltä mennyt pelkkiin kuluihin, kun hän on rakentanut ABC:tä. Matkustanut, hankkinut tietoa, keskustellut, lukenut. Elänyt ja opettanut.

Viime ajat Wahlsten on käyttänyt ABC:n toteuttamiseen verkossa. Rakenteilla on tietokanta, joka kokoaa hänen elämäntyönsä. Suunnitelmien mukaan tämä urheilun ja liikkumisen aapinen on vielä jonain päivänä kaikkien liikunnanohjaajien, valmentajien, opettajien ja ennen kaikkea suomalaislasten ja -nuorten käytössä.

”Kaikki on testattu käytännössä.”

Juttu on julkaistu ensimmäistä kertaa Suomen Kuvalehden numerossa 18/2012.