Helsingin kasvu on luonnonvoima – Sitä on turha vastustaa

Uutisanalyysi: Ihminen asuu ja yritys sijaitsee siellä, missä voi elää ja menestyä.

Helsinki
Teksti
Kustaa Hulkko

Kamppailu Helsingin kehittämisestä kuumenee, kun huhtikuun 2017 kuntavaalit lähestyvät. Väitellään kiivaasti Helsingin yleiskaavasta: keskuspuistosta, kaupunkibulevardeista ja Malmin lentokentästä.

Rintamalinjat kulkevat paitsi puolueiden välillä myös niiden sisällä. Joskus tuntuu siltä, että ne kulkevat myös yksilöiden sisällä.

”En halua olla vauhdittamassa kaupungistumista”, sanoo ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen. Hallituksessa hän kuitenkin järjestää yli 80 miljoonan euron rahoitusta Raide-Jokerille eli pikaraitiotielle Helsingin Itäkeskuksesta Espoon Keilaniemeen.

Onko Helsingin seudun väestön kasvulle vaihtoehtoja? Ei ole. Jo Väinö Tanner (1881–1966) otsikoi muistelmiensa ensimmäisen osan Näin Helsingin kasvavan (Tammi 1947).

Kysymys on luonnonvoimasta. Politiikka voi tilapäisesti hidastaa sitä, hetkeksi jopa kääntää taaksepäin, mutta pysyvästi sitä ei voi pysäyttää.