Haluaako lapsesi erikoisluokalle? – ”Valintakokeet pois peruskoulusta”
Kouluvalinta tuo ylimääräistä härdelliä ja epävarmuutta, sanoo tutkija.
Peruskoulun painotetuista opetusryhmistä, kuten liikunta-, latina- tai matematiikkaluokista, voitaisiin luopua kokonaan, ehdottavat kouluvalintaan ja sen seurauksiin perehtyneet tutkijat.
”Vaihtoehtoinen tie voisi olla se, että tarjottaisiin avoimemmin kaikille halukkaille lisätunteja esimerkiksi liikunnassa, musiikissa ja matematiikassa, mutta ei valittaisi oppilaita testeillä tiettyyn pysyvään ryhmään”, sanoo yliopistotutkija Piia Seppänen Turun yliopistosta.
Seppäsen mukaan joissain kaupungeissa ollaan koulujen tarjoamien valintamahdollisuuksien takia jo lähellä rinnakkaiskoulujärjestelmää.
Esimerkiksi Espoossa on kouluja, jotka valitsevat jopa puolet oppilaistaan. Turussa eniten painotettua opetusta antava koulu ottaa peräti 80 prosenttia oppilaistaan valintakokeiden perusteella.
Toisaalta suurta osaa suomalaisista kouluvalinta ei koske lainkaan. Se on lähinnä suurimpien kaupunkien ilmiö, ja niistäkin monissa enemmistö oppilaista menee lähikouluunsa.
Seppäsen mukaan erikoisluokat eivät kuitenkaan vaikuta ainoastaan koulujen eroihin. Ne lohkovat oppilaita eriarvoisiin ryhmiin myös koulujen sisällä.
”Vanhempien keskuudessa syntyy helposti puheita hikari-, jämä-, nörtti-, hörhö- ja tavisluokista. Luokkiin liitetään merkityksiä, jotka saattavat määrittää suhtautumista lapsiin.”
Siksi Seppäsen mielestä voitaisiin luopua myös niistä painotetuista luokista, jotka on suunnattu lähinnä koulun omille oppilaille. Usein niitä on perusteltu sillä, että keskiluokan lapset halutaan saada pysymään työväenluokkaisten tai maahanmuuttajavaltaisten alueiden kouluissa.
Kouluvalintoja, niiden syitä ja seurauksia tutkittiin laajasti Suomen Akatemian rahoittamissa hankkeissa 2009–2013 Helsingin ja Turun yliopistoissa. Tutkimusten tuloksia vedetään yhteen syyskuussa ilmestyvässä kirjassa Lohkoutuva peruskoulu – Perheiden kouluvalinnat, yhteiskuntaluokat ja koulutuspolitiikka.
Koulujen välisten erojen kasvu on ollut tiedossa jo jonkin aikaa.
Esimerkiksi Helsinki on nyt yrittänyt hillitä kouluvalintaa korostamalla lähikoulun ensisijaisuutta. Isomman sisaruksen paikka erikoisluokalla ei enää takaa perheen nuoremmille lapsille paikkaa samassa koulussa, vaan nämä voidaan panna lähikouluun.
Edellinen hallitus pyrki tasaamaan koulujen välisiä eroja antamalla enemmän rahaa sinne, missä esimerkiksi vanhempien koulutustaso on alhainen ja työttömyys korkea. Eroja tuottavaan kouluvalintaan se ei kuitenkaan puuttunut.
Turku on Suomen kaupungeista se, jossa kouluvalintaa ja oppilaiden valikointia tehdään eniten: vuonna 2010 seitsemäsluokkalaisista reilu 40 prosenttia oli painotetussa opetuksessa. Heistä kolmannes oli kieliluokalla, neljännes liikuntaluokalla ja kuudennes musiikkiluokalla.
Maissa, joissa rinnakkaiskoulujärjestelmä on käytössä, koko ikäluokka käy 10–12-vuotiaana testeissä. Niiden pohjalta eritasoiset oppilaat sijoitetaan eri kouluihin.
Käytännössä jo tässä vaiheessa päätetään, onko lapsella mahdollisuuksia esimerkiksi akateemiselle uralle.
”Suomi ei ole halunnut tähän lähteä, mutta piiloisesti meille on rakentunut oppilaiden valikointia, vaikkakaan se ei rajaa lasten jatko-opintomahdollisuuksia”, Seppänen sanoo.
Tasa-arvo ja yhtenäisyys ovat olleet peruskoulun periaatteita 1970-luvulta lähtien. Kuinka sen sisälle on voinut syntyä toinen, aivan päinvastainen järjestelmä?
”Se on ollut monen pienen asian summa”, Piia Seppänen sanoo.
Kun peruskoulu sai alkunsa neljä vuosikymmentä sitten, kunnat oli jaettu koulupiireihin ja oppilaan koulun määräsi se, minkä piirin alueella hän asui.
Poikkeuksia tehtiin. Jotkut kaupungit anoivat opetushallitukselta lupaa ”erikoistehtävään”, eli käytännössä esimerkiksi musiikki-, liikunta- ja kuvaamataitoluokkien perustamiseen.
Näille luokille koulut saivat ottaa oppilaita koulupiiriensä ulkopuolelta.
Tätä hyödynsivät entiset oppikoulut, joissa ei innostuttu yhtenäisestä opetuksesta. Poliittinen oikeisto ei olisi halunnut peruskoulua ja pyrki säilyttämään esimerkiksi tasokurssit. ”Erikoistehtävät” sopivat tähän politiikkaan.
Asiaan kytkeytyi myös aivan toinen kehityskulku:
Suomalaiset olivat innostuneet unkarilaisen säveltäjän Zoltán Kodályn luomasta säveltapailumenetelmästä, joka oli 1960-luvulla musiikin opetuksessa kuuma kansainvälinen trendi.
Opettajat tekivät opintomatkoja Unkariin ja saivat jatkokoulutusta Oriveden opistossa. Musiikkiluokat levisivät koko maahan kuin kulovalkea 1970- ja 1980-luvulla.
Kodályn menetelmällä alettiin opettaa valikoituja oppilasryhmiä – vaikka säveltäjän kuuluisin lause oli ”Musiikki kuuluu kaikille”.
Muut painotukset tulivat perässä. Esimerkiksi kielikylvyt ja -luokat tulivat muotiin 1990-luvulla.
1990-luvun alussa tehtiin lakimuutoksia, jotka antoivat kunnille ja kouluille valtaa päättää koulupiirien ylityksistä ja opetuksen järjestämisestä.
Paavo Lipposen johtama hallitus uudisti perusopetuslain 1999, ja tuolloin koulupiireistä luovuttiin kokonaan. Vain määräys korkeintaan viiden kilometrin koulumatkasta säästettiin.
Painotetun opetuksen määrä jäi kunnan päätettäväksi. Tuli mahdolliseksi luoda koulu, joka voi valita vaikka kaikki oppilaansa valintakokeiden perusteella.
”Kouluvalinta tuo ylimääräistä härdelliä ja epävarmuutta vanhempien keskuuteen”, Seppänen sanoo.
Vanhempien näkemyksiä tutkittaessa on selvinnyt, että koulun valitseminen voi teettää selvitystyötä, luoda paineita ja lisätä organisoinnin ja lasten kuljettamisen tarvetta. Lapsille se voi tietää suorituspaineita valintakokeissa, pitkiä koulumatkoja ja tutun kaveriporukan hajoamista.
”Keväällä minuun otti yhteyttä isä, jonka lapsen koko kaveriporukka oli hakenut painotettuun opetukseen. Vain hänen lapsensa ei päässyt”, Seppänen kertoo.
”Surullista on se, että isä arveli lapsen koulumotivaation menneen kokonaan.”
Seppäsen mielestä kouluvalintapolitiikka perustuu yksilöihin, ja se on vieras ajatus Suomen koulujärjestelmässä.
”Jokaisen pitäisi itsenäisesti hakea, menestyä, pärjätä ja kilpailla pääsykokeissa toisia vastaan.”
Painotettuja luokkia perustellaan yleensä sillä, että lapsille halutaan antaa mahdollisuus suuntautua koulussa sellaisten asioiden opiskeluun, joista he ovat kiinnostuneita, joissa he ovat lahjakkaita tai joita he harrastavat muutenkin.
Käytännössä luokille eivät välttämättä valikoidu esimerkiksi musikaalisesti tai matemaattisesti lahjakkaimmat oppilaat. Tämä seuraa jo siitä, että läheskään kaikki oppilaat eivät hae painotettuun opetukseen.
Koulun valitsemisesta on tutkimusten mukaan tullut nimenomaan keskiluokan ja ylemmän keskiluokan projekti. Kansainvälisissä tutkimuksissa on huomattu, että erityisesti äidit rakentavat lasten koulupolkuja.
”Luokille valikoituvat ne, jotka jo menestyvät koulussa. Valinnoissahan testataan olemassa olevia taitoja, kykyjä ja motivaatiota.”
Valittavana oleva oppiaine ei yksin vaikuttanut vanhempien pohdintoihin kouluvalinnasta.
Erikoisluokalle hakemista perusteltiin esimerkiksi sillä, että vanhemmat toivoivat sen takaavan lapselleen työrauhan tai motivoituneet luokkakaverit.
Tutkijoiden haastattelemien vanhempien mielestä kouluvalintaa puolsi esimerkiksi pelko tavallisten luokkien levottomuudesta. Maahanmuuttajista puhuttiin vähemmän.
”Eri kulttuureita ei sinänsä vierastettu, vaan sitä, jos maahanmuuttajien määrä kasvoi suhteessa muihin kovin suureksi.”
Painotetun opetuksen laatua tavalliseen verrattuna ei ole tutkittu. Esimerkiksi oppimistulosten vertaaminen olisi Seppäsen mukaan vaikeaa juuri siksi, että luokille valikoituu jo lähtökohtaisesti menestyviä oppilaita.
Siitäkään ei ole tutkimustietoa, viihtyvätkö painotetun opetuksen oppilaat koulussa muita paremmin. Kouluviihtyvyyteen satsataan nyt joka tapauksessa kautta peruskoulun, sillä se on ollut kansainvälisissä vertailuissa Suomen heikko kohta.
Joidenkin painotettujen luokkien kovaa suoritustasoa vanhemmat vierastivat.
Monet myös hyväksyivät painotetun opetuksen olemassaolon, mutta kokivat, että se on tarkoitettu joillekin huippulahjakkuuksille – ei heidän omille lapsilleen.
”Luokat siis oikeutetaan kuviteltujen huippulahjakkuuksien kautta.”
Seppäsen mukaan vanhempien yksi keskeinen viesti oli selkeä: tavallisen hyvän pitää riittää.
Mitä sanoo opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok)? Lue juttu täältä.