Ikuinen riesa
Muovi on näppärä keksintö kunnes se joutuu väärään paikkaan. Kuten Tyynellämerellä kelluvaan valtavaan jätepyörteeseen.
Tyynellämerellä kelluu kolmen Ranskan kokoinen roskariutta.
Viiden vuoden päästä kaatopaikasta on jäljellä enää puolitoista Ranskaa. Niin hollantilainen kansalaisjärjestö The Ocean Cleanup on luvannut.
Ryhmä on kehittänyt laitteen, jolla se uskoo voivansa kerätä vuodessa jopa 7,25 miljoonaa tonnia pinnan alla kelluvaa muovia.
Ocean Cleanupin keräintä kokeiltiin Pohjanmerellä kesällä 2016. Kokeilun päätteeksi todettiin, että järjestelmät voidaan ottaa käyttöön kesällä 2018.
Mutta edelleen on epäselvää, pyydystääkö laite tehokkaammin meriroskaa vai startup-rahoitusta.
Meressä kelluvaa muoviroskalauttaa kuvailtiin ensimmäisen kerran 30 vuotta sitten.
Alaskalaiset tutkijat olivat löytäneet pohjoiselta Tyyneltämereltä suuria määriä muovijätettä. He kirjasivat löytönsä Yhdysvaltain valtameri- ja ilmastohallinnon raporttiin vuonna 1988.
Roskariuttaa oli vaikea nähdä, mutta mittaukset paljastivat pinnan alla kelluvat pikkuriikkiset muovinpalaset.
Laskelmat Japaninmerellä osoittivat, että kelluvia kaatopaikkoja olisi melko varmasti muuallakin, esimerkiksi Tyynenmeren pohjoispyörteellä.
Ensimmäisen havainnon jälkeen roskalauttoja on löytynyt viisi. Ne ovat paljastuneet arvattua suuremmiksi.
Tuoreen tutkimuksen mukaan pelkästään Havaijin ja Kalifornian välisellä merialueella kelluu noin 79 000 tonnia muoviroskaa.
Nyt roskapyörrettä pitäisi alkaa siivota.
”On kyllä melkoinen operaatio”, sanoo Itä-Suomen yliopiston tutkija Samuel Hartikainen.
Hän tutkii parhaillaan kierrätetyn muovin sisältämien aineiden kemiallista koostumusta väitöskirjaansa.
Muovin haravointi merestä on Hartikaisen mielestä kaunis ajatus. Mutta onko siitä apua?
”Se lautta on ilmestynyt sinne 60 vuodessa. Kohta se on siellä takaisin.”
Hartikaisen mukaan meriroskan kauhominen on niin valtava operaatio, että se saattaa olla taloudellisesti mahdotonta.
The Ocean Cleanup -ryhmän perustaja Boyan Slat uskoo, että hänen kehittämänsä järjestelmä on niin edullinen ja tehokas, että se voi olla taloudellisesti kannattava.
Se toimii ”passiivisesti”, kuin itsestään. Slatin kelluvat keräimet ovat puomeja, joissa roikkuu U:n muotoinen hdpe-polyteenistä rakennettu kalvo. Läpi virtaavista vesimassoista tarttuu haaviin muoviroskaa, mutta ei merieläimiä.
Kun tuuli ja aallot ovat kelluttaneet keräimen täyteen muovia, tukialus hakee jätteen käsiteltäväksi, kierrätettäväksi ja myytäväksi uusina muovituotteina.
Tuotteiden myyntituotoilla meriroskan keräämistä voidaan jatkaa ja laajentaa.
Siihen asti projekti rahoittaa toimintansa lahjoituksilla. The Ocean Cleanup on kerännyt niitä yli 30 miljoonaa dollaria.
Kaksi kolmannesta summasta on peräisin Piilaaksosta. Kalifornian teknologiakeskittymässä on innostuttu järjestelmästä, joka käyttää teknologiaa maailman parantamiseen.
Ihmiskunta on tuottanut toisen maailmansodan jälkeen niin paljon muovia, että siihen voisi kääriä koko maapallon.
Valtameritutkijoissa projekti ei ole synnyttänyt ”pöhinää”.
Kaikki eivät usko, että Ocean Cleanupin muovinkerääjä kestää rajuja valtameriolosuhteita. Osa on huolissaan siitä, miten keräin vaikuttaa meren pinnan ekosysteemiin.
Useimmat pitävät valtamerten haravointia turhana niin kauan, kun roskaa valuu mantereelta vesiin yhä kiihtyvällä tahdilla.
Ihmiskunta on tuottanut toisen maailmansodan jälkeen niin paljon muovia, että siihen voisi kääriä koko maapallon. Muovia on nyt maailman jokaisessa kolkassa ja sitä ajautuu meriin vuodessa 1–2,5 miljoonaa tonnia.
Mereen joutunut muovi tukehduttaa eläimiä ja täyttää niiden vatsat niin, että ne kuihtuvat oikean ravinnon puutteessa. Aallokossa hajoava ja saastuva roska päätyy kalojen vatsaan ja ihmisten lautasille.
Mikromuovi on niin pientä, ettei mikään kerääjä saa sitä pois meristä.
Sitä, miten nanomuoveiksi hajonneet kappaleet vaikuttavat ihmiseen ja muihin eläimiin, ei vielä tiedetä. Asiassa noudatetaan varovaisuusperiaatetta: emme tiedä kaikkea, mutta varaudumme pahimpaan.
Paras tapa päästä eroon merimuovista olisi lopettaa muovin käyttö. Muovintuotannon on kuitenkin arvioitu vain kasvavan.
Muoviosat tekevät kulkuvälineistä ja laitteista entistä kevyempiä ja pienipäästöisempiä.
Lääketieteessä muovia käytetään laitteissa, leikkausroboteissa, proteeseissa, keinoveressäkin.
On jopa visioitu, että tulevaisuudessa ihminen voidaan yhdistää tietoverkkoon pienten, ihon alle sijoitettavien muovisten implanttien avulla.
Muovi on helppo ja halpa ja sillä saa myytyä tavaraa.
”Keksipaketti ei mene kaupaksi, jos se ei hivele silmää. Kuluttajilta vaaditaan ratkaisua tilanteessa, jossa osa ihmiskunnasta ei saa edes päivittäin ruokaa”, Hartikainen sanoo.
Koska muovista ei päästä eikä se maadu, sitä pitäisi oppia jotenkin käsittelemään.
Muovin vieminen kaatopaikalle kiellettiin Suomessa vuoden 2016 alussa. Niinpä muovijätettä käytetään enimmäkseen energianlähteenä, siis poltetaan.
Kaikkea ei saada kerättyä. Muovia päätyy Suomen tuhansiin järviin.
Osa jätteestä viedään ulkomaille, mutta suurin vastaanottajamaa Kiina on sulkenut ovensa muovin tuonnilta.
Kun Kiina ei enää kaunista eurooppalaisia tilastoja, muoviroskaa seisoo tonneittain Euroopan satamissa ja varastoissa. Britanniassa pohditaan, pitääkö muovia alkaa taas heittää kaatopaikoille.
Suurin pulma on ratkomatta. Mitä miljoonien tonnien muoviläjälle voi tehdä?
Vaikka Ocean Cleanup saisi siepattua meristä edes isoimmat roskat, suurin pulma olisi edelleen ratkomatta.
Mitä miljoonien tonnien muoviläjälle voi tehdä?
Muovin kierräys on monen vaikean vaiheen sarja.
Muovi pitää kerätä, esikäsitellä, kuljettaa, purkaa, syöttää linjalle, hakettaa, pestä, kuivata, lisäaineistaa, kuumentaa, tuotteistaa, pakata ja saada vielä myydyksi.
Kierrätystä vaikeuttaa, etteivät kaikki muovityypit sovi yhteen.
Pieni määrä PVC-muovia PET-muovin joukossa heikentää kierrätetyn muovin kestävyyttä. Pieni määrä PET-muovia PVC:n seassa tekee koko seoksesta kokkareista.
Lisäksi muoviroskien joukossa on usein muita materiaaleja, jotka on kierrätyksen alkuvaiheessa eroteltava ja poistettava.
Maailman suurin siivousoperaatio ei ratkaisisi myöskään mikromuoviongelmaa. Ocean Cleanup -projektin kerääjään tarttuvat vain yli senttimetrin kokoiset roskat.
Vaikka roskista saataisiin eroteltua niin puhdasta muovia, että sen voisi kierrättää, myös kierrätetystä muovista irtoaa muovihituloita eli mikromuovia.
Pian se olisi palannut takaisin mereen.
”Muovituotteita ei ole suunniteltu kierrätettäviksi, joten niissä tulevat vastaan kaikki kierrätyksen ongelmat”, Hartikainen sanoo.
The Ocean Cleanup -projektin keräämät muovit ovat lisäksi lilluneet meressä kauan. Roskat voivat olla vanhoja.
Niissä voi olla jo käytöstä poistettuja kemikaaleja ja merestä tarttuneita kemikaaleja, sekä mikrobien synnyttämiä yhdisteitä.
Merestä ongittujen muovien puhdistaminen olisi valtava operaatio, ehkä mahdoton.
Sen jälkeen olisi vielä tehtävä laaja yhdistelmä kemiallisia analyyseja ja toksisuustestejä, jotta voitaisiin olla varmoja että kierrätysmuovi on turvallista.
Hartikaisen mukaan mantereellakaan kerätyn ja kierrätetyn muovin yhdisteitä ei tutkita vielä riittävästi.
Suomalaisten muoviroskista noin 20 prosenttia päätyy Riihimäelle kierrätettäväksi.
Entinen Ekokem, nykyinen Fortum Recycling and Waste Solutions -yksikkö jalostaa muoviroskat muovipalkeiksi, tolpiksi ja laudoiksi. Niistä voi tehdä esimerkiksi kukkakeppejä, aitoja, ritilöitä ja sähköpaimentolppia.
Muuta käyttöä kierrätysmuoville on ollut vaikea keksiä. Lopputuotteiden pienet markkinat ovatkin kierrätyksen pahimpia pullonkauloja.
Kun muovia halutaan käyttää uudelleen, sitä on usein vahvistettava lisäaineilla. Siksi kierrätetyn muovin kemia on erilainen kuin puhtaan.
Tarkoituksella lisättyjen aineiden lisäksi rasvaliukoinen muovi imaisee itseensä paljon sellaistakin, mistä ei edes tiedetä. Muovin kemiallinen koostumus muuttuu monimutkaisemmiksi jokaisessa kierrätyksessä.
Noin viiden kierrätyskerran jälkeen muovin polymeeri eli kemiallinen rakenne on hajonnut niin paljon, ettei muovista ei ole enää mihinkään ja se on poltettava.
Polttamalla muovista on saatu sentään lämpöenergiaa. Mutta sekään ratkaisu ei ole kovin hyvä.
Toistaiseksi järkevin paikka muoville on jätteenpolttolaitoksen uuni.
Polttamalla muovista on saatu sentään lämpöenergiaa. Mutta sekään ratkaisu ei ole kovin hyvä.
Muovin poltosta syntyvä tuhka on pahimmillaan myrkyllistä ongelmajätettä ja savu täynnä haitallisia päästöjä, Hartikainen sanoo.
Myrkkyjä voidaan toki hillitä.
Suomessa pääkaupunkiseudun jätteet palavat lämpöenergiaksi ja vesihöyryksi Vantaan energian polttolaitoksessa. Sen uunit toimivat kuin sepän ahjo, tuotantojohtaja Kalle Patomeri kertoo.
”Muovista tulee myrkyllisiä kaasuja, jos sitä poltetaan nuotiossa. Meillä jätteet poltetaan tasaisessa, yli tuhannen asteen lämpötilassa.”
Kuuma lämpötila estää dioksiinien syntymisen. Savukaasun hiukkaset tarttuvat suodattimiin. Kalkki neutraloi happamat aineet ja aktiivihiili sitoo raskasmetallit.
Jäljelle jää tuhka, joka viedään Ekokemille. Siellä tuhkaa käsitellään niin, etteivät siinä olevat raskasmetallit liukene.
Sitten vaarattomaksi tehty tuhka viedään Poriin teollisuuskaatopaikalle.
Jätteen polttaminen tarkoittaa, ettei lämmittämiseen tarvitse kaivaa hiiltä tai kaataa metsää.
Mutta sitä se ei muuta, että kulutamme liikaa.
”Muovijätteen polttaminen ei ole pitkässä juoksussa ratkaisu. Se on vain hävityskeino, eikä siitä tule muuta iloa kuin energiaa. Meillä on jo muita energianlähteitä, ei energiasta ole pulaa”, Hartikainen sanoo.
Yksi keino voisi auttaa.
Muovin mekaaninen kierrätys rispaa muovin polymeerit ja tuottaa lisää mikromuovia. Kemiallisessa kierrätyksessä muovin voisi sen sijaan pilkkoa takaisin alkutekijöihinsä, palauttaa lähtöaineiksi.
Kun epäpuhtaudet eroteltaisiin kemiallisesti, jäljelle jäisi neitseellinen, öljystä valmistettu muovi.
Neitseellisestä massasta voisi valmistaa uusia tuotteita tai sitä voisi käyttää esimerkiksi polttoaineen jalostuksessa. Siitä haaveilee ainakin öljynjalostaja Neste.
Yhtiö on käynnistänyt hankkeen, jolla selvitetään, miten muovista saisi polttoainetta. Valmista tuotetta ei nähdä kovin pian.
Kemiallinen kierrätys on harvinaista, koska se on liian kallista ja muovi on liian halpaa.
Saksa on toistaiseksi ainoa maa, jossa on kemiallisia kierrätyslaitoksia.
Ehkä ihminen ehtii kehittää kemiallisesta kierrätyksestä riittävän tehokkaan ennen kuin hukkuu muoviin.
”Siihen vaaditaan, että öljy loppuu maailmasta”, Samuel Hartikainen sanoo.
Ongelmaan on herätty liian myöhään, Hartikainen sanoo.
”Moni uskoo, että peli on jo menetetty.”
Maailman talousfoorumin arvion mukaan muovia on vuonna 2050 merissä enemmän kuin kaloja.