Hallitus tuo idän rekkaliikenteeseen rajoituksia

rekkajono

Ulkomaisille kuorma-autoille valmistellaan aikaperusteista vinjettimaksua. Liikenneministeri Anu Vehviläisen mukaan torstaina päätetyillä toimilla varaudutaan ensi talveen.

Venäläisiä autonkuljetusrekkoja Imatran raja-asemalla 4. heinäkuuta 2008.

Hallitus ryhtyy rajoittamaan rekkaliikennettä Kaakkois-Suomessa muutamilla tieosuuksilla turvallisuuden parantamiseksi ja itäliikenteen haittojen vähentämiseksi.

Pitemmällä tähtäimellä pyritään myös saamaan venäläisrekoille maksu tieverkoston käytöstä ottamalla käyttöön EU-direktiivien mukainen vinjettimaksu.

Liikenneministeri Vehviläisen (kesk) mukaan raskaalle liikenteelle voidaan määrätä ajorajoituksia ilman säädösten muuttamista pelkästään viranomaisten päätöksellä.

”Se voi olla esimerkiksi rajoitus siitä, että tietyn pituiset rekat eivät saa kulkea valtatiellä 26 (Hamina-Taavetti) ja nämä autonkuljetusrekat ovat niitä pisimpiä. Liikennemerkeillä voidaan myös ohjeistaa niin, että paikalliset kuorma-autot voivat kulkea”, Vehviläinen sanoi.

Torstaina julkistetun reittisuosituksen mukaan autojenkuljetusrekkojen reitti kulkisi Turusta Riihimäen kautta Lahteen ja siitä edelleen Nuijamaan ja Imatran rajanylityspaikoille.

Hangosta pitäisi ajaa Hyvinkäälle ja sieltä Mäntsälän kautta Lahteen.

Helsingistä suosittaisiin kuutostietä Kouvolaan ja Kotkasta valtatie 15:ttä Kouvolaan.

Tie 387 Vaalimaalta Lappeenrantaan kuuluisi valtatie 26:n kanssa vältettäviin reitteihin.

Rekat seisomaan
satamissa

Vehviläisen mukaan myös satamien kanssa ryhdytään keskustelemaan siitä, että niistä ei päästettäisi rekkoja rajalle silloin, kun siellä on ruuhkaa. Myös satamien osallistuminen liikenteen ohjailun kustannuksiin selvitetään.

Hallitus selvittää myös tieliikenneasetuksen muutosta, jotta liikennettä voisi ohjata joku muukin kuin poliisi.

Lisäksi poliisin, Rajavartiolaitoksen ja Tiehallinnon tietohallintojärjestelmiä kehitetään, että teillä olevista rekoista olisi viranomaisilla yhtenäiset tiedot.

Myös pysyvämpiä rajoituksia liikenteelle on pohdittu, mutta ne vaativat lainmuutoksia.

Vinjettimaksu
valmisteluun

Hallitus ryhtyy valmistelemaan myös sähköistä, aikaperusteista vinjettimaksua, joka koskisi kaikkea raskasta liikennettä.

Siinä kuorma-autolle hankittaisiin vuorokauden tai pidemmän ajanjakson kattava ajolupa. Maksu olisi 800-2200 euroa vuodessa ja esimerkiksi ulkomaisen rekan ylin päivämaksu olisi 11 euroa.

”Se on mahdollista tehdä niin, että suomalaisen kuljetusalan verotus ei nousisi. Nykyinen ajoneuvovero jaettaisiin kahteen osaan, ja osa olisi vinjettimaksua ja osa käyttövoimaveroa”, Vehviläinen sanoi.

Ulkomaisilta rekoilta maksun tuotoksi on arvioitu 7 miljoonaa euroa vuodessa oletuksella, että Suomessa käy 8000 pääosin venäläistä rekkaa vuodessa.

Ylijohtaja Juhani Tervala liikenne- ja viestintäministeriöstä arvioi, että vinjettimaksun käyttöönottoon kuluu tarvittavine lakimuutoksineen ja teknisine hankintoineen ainakin pari vuotta.

Ruotsissa on käytössä muutamien muiden maiden kanssa yhteinen eurovinjetti ja sen hankkimiseksi maassa on 160 maksupistettä. Tervalan mukaan Suomessa pärjättäisiin sadalla kioskilla.

Vehviläinen perusteli liikennerajoituksia kahdella syyllä. Suunniteltu Vaalimaan tuhannen rekan parkkialue lykkääntyy vuodella valitusten takia.

Lisäksi Venäjä päätti ohjata autojenkuljetusrekat pois Vaalimaalta Nuijamaan ja Imatran raja-asemille. Suomi toivoo tämän päätöksen perumista.

Teksti
Olli Kemppainen, STT

Kuva
Mikko Stig / Lehtikuva