Google taipuu piilottamaan mokamme - muttei kaikkia

Omalla nimellä löytyviä hakutuloksia voi pyytää siivottavaksi. Saako kännikuvat tai rikokset pois Googlesta?

Facebook
Teksti
Veera Jussila
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Espanjalaisella Mario Costeja Gonzálezilla meni alkuvuodesta 1998 huonosti. Barcelonalainen La Vanguardia –sanomalehti tiesi mainita parilla lauseella, että hänen kotinsa joutuu ulosottoon sosiaaliturvavelkojen perimiseksi.

Viime viikolla, yli 15 vuotta myöhemmin, Euroopan unionin tuomioistuin teki päätöksen asiassa C‑131/12.  Sen mukaan Google on vastuussa siitä, ettei tieto Gonzálezin ulosotosta enää näy hakukoneen tuloksissa.

González oli taistellut asiasta ensin nelisen vuotta Espanjassa, vastassaan lehden kustantaja ja Google.

 

Gonzálezin saama päätös vaikuttaa meihin kaikkiin.