EU-asetus ei poistanutkaan roaming-maksuja – Tarkista sopimusehtosi ennen kuin surffaat ulkomailla

Mobiilidatan käyttöä EU-alueella sääntelevät ehdot vaihtelevat jopa saman operaattorin eri liittymien välillä.

Euroopan unioni
Teksti
Tuomas Pulsa
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Uusi EU-asetus poisti verkkovierailu- eli roaming-maksut EU-alueelta 15. kesäkuuta. Vihdoin matkapuhelinta voi käyttää koko unionin alueella samoin ehdoin kuin kotimaassa, julisti muun muassa Euroopan parlamentin kampanja.

Totuus ei kuitenkaan ole näin yksinkertainen, ainakaan suomalaisen mobiilikäyttäjän näkökulmasta: yksikään Suomessa toimivista operaattoreista ei lakimuutoksen jälkeenkään tarjoa asiakkailleen liittymää, jonka käyttöehdot olisivat EU-alueella samat kuin kotimaassa.

Esimerkiksi kotimaassa yleinen rajaton mobiilidatan käyttö ei EU-alueella onnistu yhdelläkään kuluttajamyynnissä olevista liittymistä.

Edes rajoitetut datapaketit EU-alueelle eivät ole jatkossakaan kaikissa liittymissä automaatio.