Etätyö säästää miljoonia euroja yrityksille ja valtiolle – Kotityöläisten menot kasvavat, verohyöty vain kymppejä
Työhuonevähennyksen keskimääräinen hyöty vuodessa on 50 euroa. Verottaja ei ole laskelmissaan huomioinut vuonna 2022 alkanutta energian hinnan nousua.
Etätyön suosio on kasvanut yrityksissä ja valtionhallinnossa merkittävästi kuluneen kolmen vuoden aikana.
Verottajan tilastoista käy ilmi, että ennen koronapandemiaa työhuonevähennystä sai noin 99 600 palkansaajaa. Kaksi vuotta myöhemmin työhuonevähennystä sai jo lähes 410 000 palkansaajaa.
Eniten vähennyksiä tehtiin täysimääräisenä, 920 euroa vuodessa. Täyden vähennyksen voi tehdä, kun etätyöpäiviä kertyy vuoden aikana yli 50 prosenttia työpäivistä.
Viime vuoden verotuksen laskenta työhuonevähennyksen saajista on kesken, mutta suurta muutosta alaspäin ei ainakaan ole odotettavissa. Yhä suurempi joukko ihmisistä tekee töitä kotona, ja muutoksesta on povattu pysyvää.