Erikoinen tuulahdus 1970-luvulta – parasta kuitenkin näkymät merelle

Kesämatkalla: Sipoon Kaunissaaressa voi tutkia jääkauden ja pikkuvihan jälkiä.

Kesämatkalla
Teksti
Pekka Anttila
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

KESÄMATKALLA – Sipoon vehreä Kaunissaari sijaitsee noin tunnin yhteysvenematkan päässä Helsingistä ja on mainio kohde esimerkiksi päiväretkelle.

Reitti kulkee kauniissa saaristossa ja on jo sinällään elämys. Arjen askareet unohtuvat jo tässä vaiheessa. Kannattaa kokeilla kansipaikkoja ylhäällä veneen katolla, jos tuuli ei ole liian kova.

A-oikeuksilla varustettu yhteysalus lähtee Vuosaaren Kalkkihiekantorilta ja liikennöi toukokuusta syyskuun puoliväliin asti. Keskikesällä lähtöjä on kolme päivässä, maanantaisin ei liikennöidä.

Kaunissaari on kaksi kilometriä pitkä ja 800 metriä leveä luonnonkaunis saari. Se sijaitsee Sipoon saaristossa, mutta on todellisuudessa Helsingin kaupungin hyvin hoidettu ulkoilualue. Henkilökuntaa on paikalla kellon ympäri. Työntekijät liikkuvat eri puolilla saarta vihreillä lavamönkijöillä, joita saa pysäyttää kädenheilautuksella, mikäli mielessä on jotain kysyttävää.

Saarelle ei tule sähköä, mutta retkeilijöitä ilahduttaa se, että makea juomavesi tulee merenalaista putkea pitkin suoraan Helsingistä. Saarella siis nautitaan samaa vesijohtovettä kuin kaupungissa. Tämä helpottaa ruoanlaittoa, jos mukana repussa on esimerkiksi retkikeitin. Saarella on lukuisia juomavesihanoja.