Useita arveluttavia kohtia
Tripla on Suomen kolmanneksi kallein rakennus ja Helsingin vetovoiman maamerkki. Mutta miksi terassilla oli lasinsiruja, Aapo Siippainen ihmetteli. Miksi betonilohkareita tippui elämyskeitaan katosta ja ostoskeskuksen viereinen kadunpätkä suljettiin?
Voit kuunnella jutun myös ääniversiona. Lukijana toimii a.i.materin koneääni Ilona.
Laatta oli pudonnut seinästä torstain vastaisena yönä. Securitaksen vartija löysi sen palasina Firdonkadulta.
Firdonkatu on lyhyt katu Triplan kauppakeskuksen takana, reitti Pasilankadulta Veturitielle. Kymmenen vuotta sitten paikalla oli pelkkää ratapihaa. Mutta kun Keski-Pasilaa alettiin rakentaa, tarvittiin uusi katu ja sille nimi. Helsingin slangiin perehtyneet tiesivät, että Pasilassa oli 1930-luvulla tervehditty tällä sanalla: ”Firdo!”
Laatta oli metrin levyinen ja noin 30 sentin korkuinen. Ei reikäinen metallilaatta, joita on Triplan kivijalassa, vaan vaalea, aaltomainen keramiikkalaatta. Niitä on ylhäällä 17-kerroksisissa toimistotorneissa.
Pimeässä ei voinut nähdä, mistä laatta oli tarkalleen ottaen irronnut, mutta seuraavana päivänä selvisi, että todella korkealta. 66 metristä.
Konsulttiyritys teki tarkastuksen ja havaitsi, että seinässä oli ”useita arveluttavia kohtia”. Laattoja saattaisi tippua lisää. Ne olivat painavia, melkein kymmenen kiloa kappale.
Kauppakeskus, omistaja ja rakentaja pohtivat kiireesti, mitä tehdä. Hengenvaaralliset tapaturmat olivat mahdollisia.
Firdonkadulle viritettiin eristysnauhoja.
Aapo Siippainen pani eristysnauhat merkille saman tien. Hän kävi Triplassa usein. Asioi ruokakaupassa ja liikkeissä, kulki junalle, katseli ympärilleen. Siippainen on Helsingin Uutiset -nimisen kaupunkilehden uutispäällikkö, ja Pasila kuuluu hänen seuranta-alueeseensa.
Siippainen tiesi, että jos jutun otsikkoon sai sanan ”Tripla”, klikkejä tuli automaattisesti. Viisikymmentätuhatta lukukertaa tai satatuhatta.
Tripla on Pohjoismaiden suurin kauppakeskus: 250 liikettä, 70 kahvilaa ja ravintolaa, musiikkimuseo, elokuvateatteri, hotelli, juna-asema. Se avattiin syksyllä 2019 – puolitoista vuotta etuajassa – ja Siippainen laski, että oli ensimmäisen vuoden aikana kirjoittanut melkein kahdeksankymmentä Tripla-juttua.
Siippainen otti Firdonkadun eristysnauhoista kuvan ja julkaisi sen viestipalvelu Jodelissa: Mitähän tässäkin on aidattu? Mutta juttua hän ei ryhtynyt tekemään, ei jaksanut ottaa selvää. Niin monesta pikku asiasta oon kysynyt, tästä en nyt kysy.
Sitä paitsi vastauksia oli aina ollut vaikea saada. Kauppakeskuksen johto ei vastannut puhelimeen, ja sähköpostien perään piti lähettää monta muistutusta.
Kului vajaa viikko, joulu lähestyi, ja Siippainen käveli Hartwall-areenalle Jokereiden kotipeliin. Puhelimestaan hän huomasi, että kaupunki oli julkaissut tiedotteen. Veturitie ja Firdonkatu suljettu liikenteeltä Triplan läheisyydessä turvallisuussyistä.
Sanottiin, että julkisivumateriaaleissa oli havaittu rakennevikoja ja pintalaattoja saattoi irrota. Oli tapaturmavaara.
Siippaista harmitti aivan älyttömästi. Uutinen oli ollut silmien edessä. Miksei hän ollut selvittänyt?
Vielä samana iltana hän teki jutun. Siinä Helsingin kaupunkitekniikkayksikön päällikkö Olli Markkanen sanoi, että laatta oli pudonnut seinästä jo torstaina 16. joulukuuta 2021, mutta hän oli kuullut siitä vasta tänään, 22. joulukuuta. Seitsemän päivän viive. ”Viranhaltijana määräsin kaikki vaaralliset alueet suljettaviksi.”
Oli poikkeuksellista, että katuja jouduttiin tällä tavalla sulkemaan.
Tämän jälkeen Siippainen kirjoitti jatkojutun aina, kun jotain uutta selvisi. Ja myöhemmin, kun vaikka Helsingin Sanomat tai Iltalehti kirjoittivat Triplasta, ne siteerasivat Siippaisen juttuja.
Triplassa oli ollut muitakin tilanteita.
Alkuvuonna 2021 Siippainen oli kuvannut lasinsiruja ravintolan terassilla. Ihmetellyt, miksei niitä ollut siivottu.
Ravintolan työntekijät olivat kertoneet hänelle, että kolmen ikkunan ulkolasit olivat ”poksahtaneet rikki” ensimmäisillä pakkasilla. Lasit olivat huoneen korkuisia.
Tuolloin kauppakeskusjohtaja Kati Kivimäki sanoi, että kyseessä oli valmistusvirhe. ”Turvallisuussyistä ulommaisia laseja on poistettu, ja niihin tulee uudet lasit pian.”
Vajaa vuosi myöhemmin elämyskeitaan pukuhuoneeseen oli pudonnut kilojen painoisia betonilohkareita. Niitä oli pudonnut katonrajasta kymmenen metrin korkeudesta. Pukuhuoneessa ei ollut ketään – oli perjantai-ilta kello kymmenen – mutta viereisellä kentällä pelattiin rantalentopalloa.
”Eihän tämmöistä pitäisi koskaan tapahtua, mutta onneksi kukaan ei loukkaantunut”, kauppakeskusjohtaja sanoi Helsingin Sanomissa.
YIT:n tuotantojohtaja Pekka Luukkonen oli harmistunut ja järkyttynyt. ”Kun omassa kohteessa tällaista tapahtuu, oli syyllinen kuka tahansa.”
YIT on Suomen suurin rakennusyhtiö, ja se teki Triplan. Rakensi itse ja käytti noin kolmeasataa aliurakoitsijaa. Loppuaikana työmaalla saattoi olla yli kolmetuhatta työntekijää.
Elämyskeidas oli kiinni monta viikkoa. Katto piti korjata.
Lohkareet olivat irronneet kallioseinän ja katon liitoskohdasta. Ei ollut tiedetty, että siihen oli rapattu ylimääräinen ”pyöristys”. Suunnitelmassa sellaista ei ollut, vaan ratkaisu oli ollut tekijän oma.
”Varmasti hyvä tarkoitus silloin”, tuotantojohtaja Luukkonen sanoo nyt.
Mutta kun betonirakenteet olivat kuivuneet ja kutistuneet, niin kuin ne tekevät, pyöristys oli napsahtanut seinästä irti ja pudonnut lohkareina alas.
Elämyskeidas sijaitsee Triplan maanalaisissa kerroksissa, miinus neljässä. Jos Pasilaan joskus rakennetaan metro, sen kohdalle tulee asema.
Elämyskeitaaseen pystytettiin rakennustelineet ja katonrajasta hakattiin irti kaikki ylimääräinen.
Tripla maksoi 1,2 miljardia euroa. Listassa, jossa on lueteltu maailman kalleimpia rakennuksia, se on sijalla 40.
Listaa on tosin luettava tietyin varauksin, sillä se on Wikipedian julkaisema ja sitä voi muokata kuka tahansa.
Suomalaisista rakennuksista Tripla on kolmanneksi kallein. Olkiluodon kolmas ydinvoimala maksoi huomattavasti enemmän, melkein 10 miljardia euroa, ja Kemin biotuotetehdas jonkin verran enemmän, 1,6 miljardia.
Vuonna 2018 Rakennuslehden asiantuntijaraati valitsi Triplan Vuoden rakennustyömaaksi.
Työmaa oli viidenkymmenen jalkapallokentän kokoinen. Toimistotaloja, juna-asema, kauppakeskus, pysäköintiluola ja neljäsataa asuntoa.
Oli tekemisen meininkiä ja osaamisen iloa, raati perusteli. Käytettiin digitaalisia työkaluja ja mitattiin henkilöstön tyytyväisyyttä. Hankittiin ”megakohteiden rakentamisen osaamista”.
Saatiinko laatua?
Ja miten sitä mitataan?
Yhtä selkeää mittaria ei ole olemassa, sanottiin valtioneuvoston tilaamassa selvityksessä vuonna 2020. Siinä tarkasteltiin rakentamista yleensä. Rakennusalan kilpailukyky ja rakentamisen laatu Suomessa. ”Laadun tavoitteena on virheettömyys”, sanottiin kuitenkin. Mutta siihen on ”vaikea päästä, sillä toiminnassa esiintyy aina tuotannontekijöistä, olosuhteista tai inhimillisestä toiminnasta aiheutuvaa vaihtelua”.
Jo tavallisen kerrostalon tekemiseen saattaa nykyään osallistua yli sata organisaatiota. Usein on kiire. Perustuksia tehdään, vaikka suunnittelu on vielä kesken. Jos jollekin tulee ongelmia, niitä on kohta myös muilla.
Suuren rakennusliikkeen edustaja kuvasi tilannetta näin:
”Ensin palkataan se arkkitehti, joka lupaa käyttää vähiten tunteja, kilpailutetaan puutteellisilla kuvilla, sitten tulee muutostöitä ja riidellään niistä.”
”Sitten se työntekijä soveltaa, kun ei ole oikeasti kuvia. Pyritään tekemään liian hienoa, liian mutkikkaita rakenteita ja muita.”
”Kaikki kriittiset päätökset, mitä tarvittaisiin, lykkääntyvät. Sitten kun lopulta joku päätös saadaan aikaiseksi, voi olla jo yliajalla ja sitten se jotenkin vaan viritetään.”
Hänestä ”tämä prosessi” on rakentamisen perusongelma.
Toinen suuren rakennusliikkeen edustaja totesi, että ”ainakin isommat rakennusliikkeet suhtautuvat laatuun vakavasti”. Haastatellut eivät esiintyneet selvityksessä omilla nimillään.
”Se on tietenkin surullista, että media aina pistää meidät syylliseksi”, hän sanoi.
”Tosiasiassa puolustautuminen mediassa on lähes mahdotonta, koska mennään liian monimutkaiseen tilanteeseen.”
Rakennusvirheitä ei saisi tietenkään tulla, mutta niitä tulee, ”kun ihmiset tekevät töitä”. Yrityksiä on 42 000. Suurin osa on pieniä ja lyhytikäisiä.
Juha-Matti Junnonen oli yksi selvityksen tekijöistä. Hän on projektipäällikkö Tampereen yliopistossa, rakennustuotannon ja -talouden yksikössä.
”En mitenkään halua puolustella rakennusalaa”, hän sanoo, mutta lause jatkuu.
Hänestä julkista keskustelua ”värittää hieman omituinen virhelähtöisyys”.
Puhutaan yksittäisistä virheistä ja niiden perusteella arvioidaan koko rakennusalaa, ”vaikka rakennushankkeita on tuhansia vuosittain”. Pitäisi puhua ”laajemmasta näkökulmasta”.
Siitä, miten ympäristöä ylipäätään pitäisi rakentaa ja mitä laatu tässä mielessä tarkoittaisi. Rakennusvirheitä ei saisi tietenkään tulla, mutta niitä tulee, ”kun ihmiset tekevät töitä”.
Rakennusyrityksiä on Suomessa paljon, yhteensä 42 000, ja niissä yli 170 000 työntekijää.
Periaatteessa kuka tahansa voi perustaa rakennusfirman. Vaikka sellaisen, joka tekee yhtä työvaihetta, kuten maalausta.
”Mukaan mahtuu kaikenlaisia yrityksiä”, Junnonen sanoo.
Suurin osa on pieniä ja lyhytikäisiä.
”Ja kun urakkakilpailussa usein valitaan halvin yritys, epäkohtia syntyy helposti.”
Suomalaisen rakentamisen laatua ei ole perusteellisesti tutkittu. Se ei olisi mahdollistakaan, Junnonen sanoo. Ala on niin suuri, ”ettei sitä oikeastaan voida tehdä”.
Erilaisia kyselyitä on toki tehty ja arvioita esitetty.
Keskimäärin hyvää.
Hiukan eurooppalaisen keskiarvon yläpuolella.
Muutama vuosi sitten Yle kysyi asiaa Aalto-yliopiston rakennustekniikan professorilta Jari Puttoselta.
Onko suomalaisen rakentamisen taso heikkoa ja rakennetaanko Suomessa huonoja taloja?
”Ei tarkoituksella”, hän vastasi.
Huhtikuun paikkeilla Aapo Siippainen huomasi, että Firdonkadulle oli pinottu laattoja. Hän otti kuvia. Nyt alkaa varmaan tapahtua.
Remonttisuunnitelmista hän oli uutisoinut jo vuodenvaihteessa. Ulkoseinät jouduttaisiin korjaamaan koko keskikorttelista.
Triplasta puhuttiin kortteleina, siitä nimikin tuli, kolmesta korttelista. Asunnot Länsi-Pasilan puolella; asema, toimistoja ja osa kauppakeskusta Itä-Pasilan puolella ja keskellä hotelli, toimistotorni ja kauppakeskus.
Siippainen tunsi alueet.
Remonttitarpeet olivat hänestä yleisesti tiedossa. Sen vuoksi oli yllättävää, että isot lehdet siteerasivat häntä. Ilta-Sanomat nosti näyttävästi otsikkoon asti. Eikä pelkällä lyhenteellä vaan lehden koko nimellä.
Helsingin Uutiset: Kauppakeskus Tripla isoon remonttiin jo nyt – valmistui kolme vuotta sitten.
Mutta olihan hän tyytyväinen, ja esimies myös.
Laatan putoamisen syistä ja korjaustyöstä laadittiin lopulta parikymmensivuinen raportti. Se toimitettiin Helsingin kaupungin rakennusvalvontaan huhtikuun alussa 2022.
Johdannossa todettiin asia, joka oli tullut selväksi jo ensimmäisen päivän tarkastuksessa: laattojen kiinnityksissä oli ”useissa kohdin puutteita” ja jos niitä ei korjattaisi, laattoja voisi vielä pudota.
Kiinnitykset horjuivat vain keskikorttelissa. Seinissä, joihin laatat oli asennettu vaakasuoraan. Asema- ja asuntokortteleissa ne olivat pystyssä.
Aivan erityisesti kiinnitykset horjuivat ikkunoiden väleissä. Triplan ikkunat ovat erikoiset, ne työntyvät julkisivusta ulos kuin matalat neliön muotoiset laatikot. Box-ikkunoiksi niitä sanotaan.
Suomen Tasolasiyhdistys oli myöntänyt niistä palkinnonkin, Vuoden lasirakenne 2020. Palkitun toimiston arkkitehti oli sanonut, että Triplan lasirakenteet olivat yksi syy siihen, että Pasila oli saanut ”tämän hankkeen myötä suitsutusta”.
Aikanaan YIT oli tutkinut suunnitelmia tarkasti. Testannut, miten box-ikkuna huurtuu tai miten savu poistuu. Miten lämpötila missäkin olosuhteissa nousee.
Oli ajateltu, että jos Triplan julkisivuissa joitain haasteita olisi, ne olisivat ikkunoissa. Tällaista rakennetta ei ollut ennen tehty.
Mutta haasteet olivatkin laatoissa. Niitäkin oli testattu, Teknologian tutkimuskeskus VTT oli ollut mukana. Millainen laatta kestäisi pohjoisen olosuhteet – ja näyttäisi siltä kuin arkkitehdit halusivat?
Oli päädytty saksalaisiin klinkkerilaattoihin, jotka tehtiin Triplaa varten ja pantiin seinään ”valmistajan standardoimilla ja testaamilla kiinnitysorsilla ja hakaskiinnikkeillä”, kuten raportissa todetaan.
Muita kiinnitystapoja ei suositeltu.
Ikkunoiden väleissä oli kuitenkin käynyt niin, että alumiiniset tukirangat, nämä kiinnitysorret, olivat löystyneet. Samalla hakaset, joiden piti työntyä laattojen reikiin ja pitää ne paikoillaan, olivat liukuneet rei’istä ulos. Tai olivat lähellä liukua. Reiät olivat vajaan sentin syvyisiä.
Triplan seinät olivat parin vuoden aikana liikkuneet. Se ei ollut yllätys: pakkanen, helle ja tuuli liikuttavat taloja.
Mutta kiinnitysjärjestelmä oli tähän liian heikko.
”Tavallaan me tässä vahvasti luotettiin laattatoimittajan järjestelmään”, YIT:n tuotantojohtaja Pekka Luukkonen sanoo.
”Vastaavaa järjestelmää oli meidän tiedon mukaan aiemmin käytetty Euroopassa.”
”Ei käynyt niin kuin mielessäkään, että siinä olisi haasteita.”
Muutama vuosi sitten Yle kysyi Aalto-yliopiston rakennustekniikan professorilta Jari Puttoselta. Onko suomalaisen rakentamisen taso heikkoa ja rakennetaanko Suomessa huonoja taloja? ”Ei tarkoituksella”, hän vastasi.
Triplan julkisivuremontti kestää koko kesän.
Kaikki saumat ja ikkunavälit korjataan, ”noin 40 prosenttia laatoista irrotetaan ja kiinnitys vahvistetaan ja laatta asennetaan uudestaan”, korjaussuunnitelmassa sanotaan.
Työ on hidasta. Se tehdään ylhäällä nostimien varassa.
Epäselvää on vielä sekin, kuinka paljon remontti maksaa. Satojatuhansia euroja kuitenkin. Ja kuka sen maksaa, laattafirma vai rakennusfirma? Neuvottelut ovat kesken.
Rakennettiinko ennen paremmin?
Jos esität kysymyksen kymmenelle vastaantulijalle, kuusi vastaa kyllä. Vaikka on epäselvää, mikä oli ”ennen” ja mitä ”paremmin” tarkalleen ottaen tarkoittaa.
Taloustutkimus ja rakennusyhtiö Peab selvittivät kesällä 2018, millaisia käsityksiä suomalaisilla on rakentamisesta.
Summattiin näin: Perinteiset hirsitalot kelpaavat vielä sadan vuoden jälkeen, mutta nykyrakentamista piinaavat liian kireät aikataulut ja sisäilmaongelmat.
Ennen rakennettiin aivan toisella tavalla, sanoo arkkitehti Pekka Saatsi. Hän suunnittelee vanhojen rakennusten korjauksia, tutkii ja luennoi.
”Puhutaan kahdesta ihan eri asiasta.”
Siksi ei oikein voi verrata.
Ennen – karkeasti sanottuna sotiin saakka – seinät salvottiin hirrestä tai muurattiin tiilestä. Tekniikat olivat kehittyneet vuosisatojen aikana. Materiaali oli kallista mutta työvoima halpaa, ja siksi oli mahdollista tehdä ”käsityövaltaisia taidonnäytteitä”. Sellaisia kuin jugendtalot Helsingin Etu-Töölössä, Kruununhaassa tai Katajanokalla.
Rakennukselle ei määritelty käyttöikää. Periaate oli, että se on ”ikuinen”, Saatsi sanoo.
”Tiilestä muurattu talo kallion päällä. Eihän se mene rikki, ellei sodat tuhoa.”
Sotien jälkeen tilanne alkoi muuttua. Oli asuntopula, alkoi jälleenrakentaminen. Piti tehdä nopeasti ja tehokkaasti. Tuli uusia materiaaleja ja menetelmiä. Seinät eivät olleet enää tiiltä tai hirttä vaan monikerroksisia teknisiä rakennelmia.
Niille määritellään nykyään käyttöiät. Esimerkiksi betonirakenteille usein viisikymmentä vuotta.
Ja jos käy niin, että riittävän monen rakenteen käyttöikä päättyy samaan aikaan, pitää arvioida, kannattaako rakennusta korjata. Vai kannattaako se purkaa.
”Helposti puretaan ja tehdään uutta tilalle”, Pekka Saatsi sanoo.
”Ja viidenkymmenen vuoden kuluttua taas uutta.”
Kun Triplaa alettiin rakentaa, entinen asema purettiin alta pois. Se oli valmistunut vuonna 1990. Mutta sen edeltäjä, vuonna 1915 rakennettu puutalo, on yhä olemassa. Se siirrettiin kokonaisena Veturitorille Itä-Pasilaan. Rauhanasema, sen seinässä lukee. Toimintakeskus ja kokoontumispaikka.
Aapo Siippainen juo munkkikahvia neljännen kerroksen ravintolassa. Hän pitää Triplasta.
On pitänyt itse asiassa jo syksystä 2019. Silloin hän kirjoitti lehden Tripla-liitteeseen viisitoista juttua, tutustui rakennukseen ja sen ihmisiin.
”Tavallaan se sitoutuminen Triplaan vahvistui.”
Ja koska joka viikko on kirjoitettava omalta seuranta-alueeltaan kaksi juttua, hän kirjoittaa Triplan alueesta paljon. Siellä tapahtuu enemmän kuin vaikka Oulunkylässä tai Itä-Pakilassa. On arvioitu, että Pasilan läpi kulkee päivässä 120 000 ihmistä.
Kun asemalle avattiin aasialainen kuplatee-baari ja jono kulki pitkälle halliin, Siippainen kirjoitti jutun. Kun pizzaketju Pizzarium lopetti, Siippainen kirjoitti.
”Sitä luettiin ihan älyttömästi”, hän sanoo.
”Sulkemiset kiinnostaa enemmän kuin avaamiset.”
Siippainen osoittaa asuntoja, jotka näkyvät ravintolan ikkunasta. Jos niitä katsoo kauempaa, ne näyttävät aika tavallisilta kerrostaloasunnoilta. Mutta tästä huomaa, että asunnoissa on oikeasti huoneen korkuiset ikkunat. Mittasuhde harhauttaa.
Hänestä se on hieno arkkitehtoninen ratkaisu. Kuten ovat monet muutkin täällä.
”Jos joku moittii Triplaa, otan sen henkilökohtaisesti”, Siippainen sanoo.
”Jotain liikettä voi arvostella tai rakennuksen kuntoa, mutta jos kokonaisuutta dissaa, että onpa ruma, otan kyllä henkilökohtaisesti.”
Tripla ei lopulta tarkoita vain näitä rakennuksia, hän sanoo. Se on ”henkinen tila”.
Erästä seikkaa hän on itse miettinyt: miksei tänne ole tehty näköalaravintolaa? Triplan hotelli on 90 metriä merenpinnasta.
Juttua varten on haastateltu myös projektipäällikkö Päivi Ahlroosia Helsingin kaupungilta sekä rakennussuunnittelun professoria Pirjo Sanaksenahoa Aalto-yliopistosta. Suomen Kuvalehden toimitus sijaitsee Triplan 16. kerroksessa.