15 minuutin onni

seksi

Suomalaisten seksiä on tutkittu 1970-luvun alusta lähtien. Maailma on muuttunut paljon, Finsex-tutkimus liian vähän.

Teksti
Terhi Hautamäki
Kuvitus
Sofia Pusa
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
12 MIN

Kerran vastauslomake poltettiin.

Oli vuosi 1971. Oman alueen terveyssisar tai kätilö oli ilmestynyt erään naisen ovelle.

”Hyvää päivää! Asiani koskee sitä haastattelututkimusta, jonka johdosta olette varmaan saanut kirjeen. Tutkimus koskee suomalaisten yleisiä elämänolosuhteita, terveydentilaa ja ihmissuhteisiin liittyviä kysymyksiä.”

Hän saattoi lausua tervehdyssanat suoraan paperista. Ne oli kirjoitettu lomakkeeseen.