Ensi vuosikymmenen kansanauto toimii sähköllä

PUHEENVUORO: Sähkö ohittaa biopolttonesteet, kirjoittavat Mikko Kara ja Juha Vanhanen.

biopolttoaineet
Teksti
Mikko Kara Juha Vanhanen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Pekingissä ja Delhissä ilman saastepitoisuudet ylittävät usein turvallisina pidetyt raja-arvot. Syynä ovat dieselautojen pienhiukkaset. Pariisin ilmastosopimuksella tavoitellaan ilmakehän lämpenemisen rajoittamista alle kahteen celsiusasteeseen esiteolliseen aikaan verrattuna. Yksi lämpenemisen osatekijä on liikenne.

Suomi tähtää öljyn kulutuksen puolittamiseen vuoteen 2030 mennessä. Haasteet ovat mittavia, mutta niihin sisältyy mahdollisuuksia.

Pientalojen lämmityksessä lämpöpumput ovat ohittaneet öljyn käytön. Olemme nopeasti soveltaneet sähköllä toimivia hyvän hyötysuhteen lämpöpumppuratkaisuja.

Liikenteessä on nähtävissä samanlainen kehitys. Autokanta on uudistumassa välivaiheiden kautta puhtaiksi sähköautoiksi. Sähköauto on esimerkki teknologisesta hyppäyksestä, joita tarvitaan kunnianhimoisten päästötavoitteiden saavuttamiseksi. Sähkömoottorin hyötysuhde on kolminkertainen polttomoottoriin verrattuna. Yhdistettynä hiilidioksidivapaaseen sähköön se on ylivertainen ratkaisu liikenteen päästöille.