Remes, Matti Remes

Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Voit kuunnella jutun myös ääniversiona. Lukijana toimii a.i.materin koneääni Ilona.

Meitä on Suomessa kaksi Remes-nimistä kirjailijaa, Ilkka ja Matti. Ilkka on se kuuluisampi, se jonka kirjojen painosmäärät ovat olleet moninkertaiset verrattuna kenenkään muun elävän kirjailijan lukuihin.

Ilkan kirjat ovat päässeet yli sadantuhannen painoksiin useana vuonna, ja hän on kiistaton jännityskirjallisuuden kunkku Suomessa. Minä olen toinen Remes, se joka kirjoittaa Hankoon sijoittuvia Ruben Waara -dekkareita, eivätkä ne kirjat myy läheskään yhtä paljon. Ilkan kirjat ovat trillereitä, minun kirjani ovat perinteisiä arvoitusdekkareita.

Nyt tulee se dilemma: Ilkka Remes on lainannut taiteilijanimensä minulta. Ilkka Remeksen oikea nimi on Petri Pykälä. Minun oikea nimeni on aina ollut Matti Remes.

Moni luulee, että porskutan mallikkaasti kuuluisamman Remeksen vanavedessä, mutta ei se niin mene.

Ilkalla on satatuhatta fania, jotka eivät osta kakkosremestä. Ne viisi miljoonaa suomalaista, jotka eivät ole Ilkan faneja, eivät halua ostaa kenenkään Remeksen kirjoja. Eivät Matinkaan.

Sukunimestä Remes ihmisille tulee mieleen vain ja ainoastaan Ilkka Remes. Olen usein tilanteessa, jossa minun luullaan olevan Ilkka Remes.

Tässä muutama esimerkki tosielämästä.

 

Kustantajani Tammen kirjallisuusillassa radiotoimittaja veti minut syrjään ja sanoi kohteliaasti: ”Tehdään haastattelu tuolla kirjastossa.”

Näin tehtiin. Vastailin laajasti ja avomielisesti, mutta nauhoituksen päätyttyä kerroin toimittajalle, että en ole Ilkka Remes, niin kuin hän oli koko ajan luullut, vaan Matti Remes. Nolostunut toimittaja mutisi anteeksipyynnön ja poistui lymyämään jonnekin nurkkaan.

Kuinka helppoa onkaan esiintyä jonain toisena, välillä jopa pidän siitä.

Ilta-Sanomien toimittaja soitti kiertohaastattelua varten. Hän valitti ensin, että oli vaikea löytää puhelinnumeroa. ”Hienoa kun sain teidät puhelimeen, kun te ette yleensä anna lausuntoja.”

Päättelin, että taas mennään Ilkkana. Vastasin piruuttani pariin helppoon aloituskysymykseen, mutta kerroin sitten totuuden. Ei tullut kiertohaastattelua, tuli luuri korvaan.

Toisen kerran iltapäivälehden toimittaja soitti ja kysyi, miten tulen toimeen suurten painosten kanssa. Vastasin, että mitäs tässä, niiden kanssa täytyy vain elää. Sijoitusongelmia on ollut.

Seuraavaksi toimittaja kysyi, miksi en anna kirjojani käännettäväksi. Arvasin hänen tarkoittavan Ilkka Remeksen kielteistä linjaa.

Vastasin, että tienaan Suomessa jo niin vitusti, ettei minua kiinnosta käännöshommat. Lopuksi sanoin, että oli hyvä haastattelu, toivottavasti Ilkkakin piti siitä.

Olin signeeraamassa Hangon kirjakaupassa. Nuorehko mies osti kirjan, kiitteli mukavasta tapaamisesta ja poistui. Muutaman minuutin kuluttua hän tuli takaisin, palautti tiskillä kirjan häpeillen myyjälle, sanoi luulleensa minua Ilkaksi ja ostamaansa kirjaa Ilkan kesäkirjaksi. Hän ei katsonut minuun päin. Kauppias perui kaupan.

Lukion luokkakokouksessa Mäntässä äidinkielenopettaja tuli onnittelemaan hienosta kirjallisesta urasta. Kysyin, eikö hän haluaisi, että tulisin kertomaan kirjoistani ja kirjailijana olosta entiseen kouluuni.

Opettaja vastasi, että on monesti harkinnut kutsua, mutta opettajainhuoneen kahvikeskusteluissa he ovat tulleet siihen tulokseen, etteivät voi esitellä Ilkan asennemaailmaa ja väkivaltaa hyvinä kirjallisuusesimerkkeinä oppilaille. Hänellä itsellään ei ole mitään minua vastaan ja on lukenutkin kaikki kirjani.

Selvitin asian. Opettaja pyysi anteeksi. Hän oli luullut, että olen vain vaihtanut Matin taiteilijanimeen ILKKA.

Ilkka Remes onkin Matti Remes, joka kirjoittaa kaikki Remes-kirjat.

Pieksämäellä kirjakaupassa oli menossa kauppiaan mainostama kirjailijavierailu. Ovi kävi ja mies astui tohkeissaan sisään. Hän oli tullut Kiuruvedeltä asti tapaamaan minua, koska kaikki Remekset ovat sieltä kotoisin ja he olivat ylpeitä menestyneestä ”sukulaispojasta”.

Asia selvitettiin. Ilkka ei ole lainkaan Remes, joten se siitä sukulaisuudesta. Koska minä en ollut Ilkka, mies poistui ostamatta yhtäkään kirjaa, ei edes Ilkan.

Remesten sukuseura Kiuruvedeltä pyysi minua puhumaan siitä huolimatta, että seuran puheenjohtaja sanoi tietävänsä, että en ole Ilkka. Jos kuitenkin tulisin paikkaamaan Ilkkaa ja auttaisin vielä saamaan kustantajan kautta Ilkan yhteystiedot, jotta hän voisi tarkistaa, onko Ilkka Remes edes Suomessa heinäkuun lopussa?

Sanoin olevani silloin heinänteossa ja kerroin Ilkan muuttaneen Pohjanmaalle, koska siellä vihataan savolaisia.

 

Turun kirjamessut olivat tulossa. Näin ohjelmasta, että siellä esiintyisi myös eräs kuuluisa kirjailija. Soitin spontaanisti hänelle ja ehdotin, että menisimme samalla autolla, hän voisi tulla kyytiini. Nainen innostui ja suostui ilman muuta, hän on fanini ja lukenut kaikki kirjani. Minulla soi hälytyskellot ja kerroin, että en ole Ilkka Remes.

”Kuka sinä sitten olet?” kirjailija kysyi painavasti ja sanoi menevänsä junalla.

Jyväskylän messuilla pariskunta tuli esityksen jälkeen kysymään nimikirjoitusta. He olivat lukeneet Pääkallokehrääjän ja pitäneet erityisesti neuvostovastaisuudestani. Sutaisin oman nimeni Ilkan kirjaan. Mies huomasi etunimen ja kysyi, enkö olekaan Ilkka Remes. Vai mistä nyt on kysymys?

Vastasin, että en ole, olen Matti Remes. Vitsailin lisäksi, että Ilkka oli pyytänyt minua hoitamaan puolestaan omistuskirjoitukset junteille. Hän istui mieluummin Nizzassa oluella kuin kaiken maailman kulttuuritapahtumissa Euroopan rajaseudulla.

Helsingin kirjamessuilla keski-ikäinen nainen ilmoitti jo osastoa lähestyessään, ettei hän koske Remeksen kirjoihin tikullakaan, sellaista sontaa. En päässyt kertomaan, että sorry, väärä tyyppi ja täysin eri genre.

Kirjamessujen paneelissa haastattelijalta meni kaikki oikein, mutta yleisöstä joku kysyi, kuinka suhtaudun saamaani kritiikkiin ohuesta naiskuvauksesta.

Vastasin kysymyksellä: ”Puhutko nyt varmasti Matti Remeksen kirjoista vai mahdollisesti Ilkka Remeksen kirjoista?” Kysyjä tarkoitti Ilkkaa.

Kerroin olevani valtuutettu vastaamaan kaikkiin Ilkka Remes -kysymyksiin ja Ilkan puolesta ja terveisinä voin nyt sanoa, että paskat välitän arvosteluista tai edes naisista ylipäätään.

Kysyjä kiitti vastauksesta, ja paneeli jatkui normaalisti.

 

Aloitan nykyisin esiintymiset kertomalla, että en ole Ilkka Remes ja ne voivat poistua, jotka ovat tulleet kuuntelemaan häntä. Joskus poistuu yksi, ennätykseni on viisi.

Lohjan kirjaston matineasta poistui aloituksen jälkeen kolme henkilöä mutisten epäselvän anteeksipyynnön, että he erehtyivät henkilöstä.

Paikalle jääneestä yleisöstä löytyy aina yksi, joka rohkaistuu kysymään, kuinka tulen toimeen menestyneemmän sukulaiseni kanssa. Antaako Ilkka minulle aiheita? Luetteko toistenne tekstejä? Onko veljeskateutta ilmassa?

Vierailen silloin tällöin kouluissa. Siellä eniten esitetty kysymys on: ”Oletko Ilkka Remeksen veli?” Joku neropatti huutaa takapenkiltä, että köyhän miehen Ilkka.

Kerran oppilas kysyi kirjoitusmetodiani ja taustatutkimukseni määrää. Kerroin siitä jotain. Oppilas ihmetteli kirjojeni kansainvälistä aspektia. Mistä saan tietoni? Opettaja ymmärsi tilanteen ja kertoi luennoitsijan olevan Matti Remes ja että he ovat edellisellä tunnilla käsitelleet nimenomaan Matin kirjoja.

Puutuin puheeseen ja annoin palaa.

Ilkka Remes ei ole lainkaan oikea ihminen! Nimimerkin takana on viiden hengen työryhmä, josta ainakin osa on hyvin aktiivisesti mukana USA:n patrioottipuolueen agitaatioryhmissä! He käyttävät salanimiä välttyäkseen rikossyytteiltä!

Oppilas innostui vastauksesta ja kysyi: ”Paljonko tienaat, tai paljonko siis tämä työryhmä tienaa yhdestä kirjasta.”

Vastasin: ”Miljoona dollaria per kirja.”

 

Espoossa naapurin puutarhajuhlissa parin korttelin päässä asuva nuorimies tuli esittäytymään ja kertomaan, että hänen vanha äitinsä saa joka vuosi häneltä lahjaksi minun kirjani. ”Sepä mukavaa, toivottavasti äiti pitää niistä.”

Tänä vuonna äiti oli kysynyt, että miksi poika ei koskaan anna Matti Remeksen kirjaa, vaikka juuri sitä hän aina toivoisi, ovathan Hangon maisemat tuttuja jo lapsuudesta. Äiti ei jaksa enää lukea venäläisistä ja natseista, kun on itse ne ajat kokenut.

Mies kertoi naureskellen luulleensa kaikki nämä vuodet, että äiti tarkoittaa Ilkka Remestä ja että hänen kirjailijanaapurinsa on Ilkka. Remes kuin Remes, ei sillä niin väliä.

Voi vittu. Vetäydyin omalle tontilleni juomaan calvadosta.

Ison yrityksen illallistilaisuus. Istuttiin katettujen pöytien ääressä. Pääjohtaja nousi ylös ja piti puhetta. Maljoja nostettiin. Lopuksi hän suurena dekkarien ystävänä halusi erityisesti toivottaa tervetulleeksi kirjailija Remeksen. Hän kehui suuria painosmääriä ja asemaa Suomen ykköskirjailijana.

Perhana. Mitä nyt pitäisi tehdä? Nousenko ylös, korjaan ja nolaan pääjohtajan? Nolaanko samalla myös itseni ja vaimoni? Vaimo kuiskasi, että nyt olet hiljaa. Niin me loppuillan otimme vastaan kehuja ja sanoimme käsipäivää yhdelle jos toiselle.

Moni illallisvieraista kertoi, että ehkä hekin nyt voisivat lukea Ilkka Remestä, kun pääjohtajakin kehuu. Vastasin kaikille, ettei kannata nähdä vaivaa, olen oikeasti paska kirjailija, menneen talven lumia. Ottivat vitsinä.

”Kova jätkä, pilailee omalla kustannuksellaan, mutta hän onkin julkkis.”

 

Hangon torilla minut sentään tunnetaan.

Mies tuli kehumaan, että osaan kirjoittaa hyvin jännitystä. Hän pitää kirjoistani ja ostaa syksyllä aina kaikki.

Ymmärsin yskän ja miehen ajatusvirheen, joten kerroin totuuden.

Mies: ”Älä nyt yritä kiemurrella, tiedänhän minä, että olet Remes, ottaisit kehut vastaan, kun kerran niitä saat.”

Minä: ”Arvostan palautetta, mutta minä en ole Ilkka Remes, olen Matti Remes. Me olemme kyllä molemmat kirjailijoita.”

Mies: ”Haista jätkä pitkä paska.”

Minä: ”Haista itse.”

Mies käveli pois, kääntyi ja sanoi: ”En sitten vittu osta koskaan Remeksen kirjoja.”

Minä huusin perään: ”Se on hyvä se, ei näin paskamaiselta mieheltä kannata ostaa!”

Jatkoin vielä: ”Minä olen siis Ilkka Remes, laita nimi muistiin.”

 

Kirjailija Ilkka Remes vastasi Suomen Kuvalehden pyynnöstä sähköpostitse, mistä taiteilijanimi Ilkka Remes on peräisin: ”Etsin syksyllä 1996 kirjailijanimeksi yleistä ja ytimekästä nimeä. Sukunimi valikoitui vaivatta, etunimen kohdalla oli vaihtoehtoja, joista päädyin nimeen joka tuntui toimivalta sukunimen yhteydessä.”