Elinkeinoelämä hämää ja Sipilä peesaa – palkat ja työaika eivät ratkaise viennin ongelmia

Uutisanalyysi: Venäjän kauppa, öljyn hinta ja kysynnän puute selittävät surkeaa tilannetta.

Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Ei tullut yhteiskuntasopimusta, eikä työntekijöiden palkoista leikattu viittä prosenttia ”yhteisen Suomen nimissä”.

Elinkeinoelämän ja pääministeri Juha Sipilän (kesk) mielestä Suomessa palkkojen laskeminen olisi luonut talouskasvua ja uusia työpaikkoja.

Esimerkiksi Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n puheenjohtaja Matti Alahuhta kirjoitti yhteiskuntasopimuksen jälkeen tiedotteen, jossa hän totesi, että Suomen kustannuskilpailukyky on suuri ongelma. Suomi ei houkuttele investointikohteena ja vienti ei vedä.

Niin. Vienti ei vedä. Se on totta, mutta miksi? Vastaus löytyy tutkimalla esimerkiksi Suomen suurimman vientialan eli kemianteollisuuden lukuja.

Kemianteollisuus vei viime vuonna tuotteita 12,8 miljardilla eurolla. Se oli lähes neljännes koko Suomen viennistä. Viennin määrä nousi tasaisesti 2009–2013. Viime vuonna tuli notkahdus, joka heiluttaa koko Suomen vientiä.