Ei mennyt ihan putkeen

Ensimmäiset työttömät saateltiin Suomessa ennenaikaiselle eläkkeelle 50 vuotta sitten. Alimmillaan eläkeputkeen pääsi 53-vuotiaana. Ikärajasta kiisteltiin vuosikymmeniä, kunnes Sanna Marinin hallitus poisti putken kokonaan.

Antti Rinne
Teksti
Tuomo Lappalainen

Ylijohtaja Jussi Linnamon johtama eläkejärjestelmäkomitea jätti kuudennen osamietintönsä 9. helmikuuta 1971.

Sosiaalidemokraatti Linnamo oli siihen aikaan Suomen näkyvimpiä talouskeskustelijoita. 1960- ja 1970-luvun vaihteessa hän toimi ministerinä neljässä hallituksessa. Poliittinen ura katkesi Zavidovo-vuotoon, kun Linnamoa epäiltiin salaisten paperien levittämisestä Sdp:n virkailijoille.

Vuonna 1968 hänelle oli annettu tehtäväksi selvittää työmarkkinajärjestöjen ja työeläkealan asiantuntijoiden kanssa ”eläkejärjestelmissä olevia puutteellisuuksia” ja tehdä ehdotuksia, miten ne korjattaisiin.

Yhdeksi puutteeksi osoittautui, että työttömillä ei ollut omaa eläkejärjestelmää.