Eläkepolitiikka pattitilanteessa - kenelle kuuluu valta?

eläkepolitiikka
Teksti
Kustaa Hulkko
symbolikuva

Raha antaa valtaa. Työeläkejärjestelmällä on siis paljon valtaa, sillä se on kerännyt eläkkeiden katteeksi 140 miljardin euron rahastot, 26 000 euroa Suomen jokaista asukasta kohti.

Ei ole siis ihme, että eläkepolitiikassa on meneillään lähes keskeytymätön väittely ja valtataistelu.

Tutkimustietoa eläkerahojen ja vallan suhteesta on kuitenkin vain vähän. Huhtikuun 8. päivänä julkaistiin kirja, jonka tarkoitus on paikata tätä aukkoa (Jan-Erik Johanson, Jukka Lassila, Heikki Niemelä (toim.): Eläkevalta Suomessa, ETLA 2011).

Se ei tosin ole helppoa, sillä työeläkepolitiikka on laaja ja monimutkainen kokonaisuus. ”Totuus on kuin apinanleipäpuu: yhden ihmisen kädet eivät ulotu sen ympärille”, kirjassa siteerataan afrikkalaista sananlaskua.

Suomen työeläkejärjestelmän päätöksentekoa hallitsevat työmarkkinajärjestöt ja suuret eläkeyhtiöt. Työrukkasina ovat toimineet Ilmarisen entisen toimitusjohtajan Kari Puron ja Eläketurvakeskuksen (ETK) toimitusjohtajan Jukka Rantalan johtamat ryhmät.

Järjestelmä on toiminut verraten hyvin, mutta moni kysyy, onko enää luottamista sen kykyyn ratkaista ongelmia. Epäuskoa synnyttää esimerkiksi kaksi vuotta sitten syntynyt eläkeikäkiista, joka on jämähtänyt pattitilanteeseen.

”Toivottavasti kirja edistää keskustelua siitä, miten järjestelmä ratkaisee ongelmansa myös tulevaisuudessa”, sanoo ETLAn tutkimusjohtaja Jukka Lassila, yksi kirjan toimittajista ja kirjoittajista.

Kuka sen omistaa?

Työeläkejärjestelmä on perusteiltaan terve, mutta se kärsii ”kestävyysvajeesta”. Toisin sanoen työeläkemaksuja on pakko nostaa, jos eläkelupaukset aiotaan täyttää. Näin arvioi kirjassa ETLAn toimitusjohtaja Sixten Korkman.

Toisaalta työmarkkinajärjestöt eivät kykene uudistamaan eläkepolitiikkaa, koska palkansaajat eivät hyväksy eläkeiän nostamista ja työnantajat tahtovat jäädyttää maksut nykyiselleen.

Eläkejärjestelmä ei Korkmanin mielestä ole vain työmarkkinajärjestöjen omaisuutta, vaikka se onkin niiden luomus. Hän ottaisi eläkevallan pois järjestöiltä ja jättäisi niille vain valmistelijan aseman. Hän kirjoittaa, että demokratiassa eläkepolitiikka kuuluu parlamentille, koska eläkejärjestelmä vaikuttaa niin laajasti muuhun yhteiskuntaan ja tulevien sukupolvien elämään.

Korkmanin mallissa eduskunta määrittelisi eläkepolitiikan tavoitteet ja säännöt, joilla turvataan järjestelmän rahoitus, ja nimittäisi asiantuntijaryhmän uudistusten valmistelua varten. Hän irrottaisi eläkepolitiikan asiantuntijaorganisaation ETK:n työmarkkinajärjestöjen kontrollista ja takaisi sille itsenäisen aseman osana julkista hallintoa.

ETK:n toimitusjohtaja Jukka Rantala on eri mieltä. Hänen mielestään päätöksenteon viimeaikaisesta hitaudesta ei voi päätellä sitä, että tarvittaisiin uudet instituutiot kolmikannan tilalle, vaan kyse on kipeiden päätösten tekemisen tuskasta.

Jukka Lassila ja Tarmo Valkonen tyrmäävät poliitikkojen ajatukset eläkevarojen käytöstä esimerkiksi kotimaisiin infrainvestointeihin, jotka ehdottajiensa mielestä vauhdittaisivat talouskasvua ja parantaisivat työllisyyttä.

Tutkijat arvioivat, että ”vaihtoehtoisten sijoitusten” todennäköinen lopputulos olisi sijoitustuottojen heikkeneminen. Kasvua eläkevarojen ohjaus vaikkapa aluepoliittisiin tarkoituksiin pikemminkin haittaisi kuin edistäisi.

Renkien kaappaus?

Eläkevalta Suomessa -kirja virittää kriittistä keskustelua hillityn akateemiseen tyyliin. Sen sijaan konsultti, vakuutusmatemaatikko Olli Pusan nettikirja Renkien kaappaus on pamfletti, joka ei edes tavoittele asiallista esitystapaa. Sana ”mafia” esiintyy kirjassa kuusi kertaa.

Pusa on järjestelmän heltymätön arvostelija. Hänen mielestään eläkejohtajien palkat ovat kohtuuttomia ja yhtiöt polttavat rahaa kilpaillessaan johtoasemasta.

Hän nostaa esiin tärkeän kysymyksen, miksi eläkejohtajat kasvattavat taloudellista valtaansa. Ennen vanhaan eläkeyhtiöt valvoivat pörssiyritysten toimintaa lähinnä yhtiökokousten kautta, mutta nykyään ne keräävät pörssiyhtiöiden hallituspaikkoja.

Vastavuoroisesti pörssiyhtiöiden johtajat miehittävät eläkefirmojen hallituksia. Hyvän hallinnon kannalta tilanne on ongelmallinen.

Joskus Pusa sortuu salaliittohömppään. Oudolta tuntuu esimerkiksi väite, jonka mukaan Varma junaili Elisasta Veli-Pekka Nummikosken valtiovarainministeriön poliittiseksi valtiosihteeriksi Jyrki Kataista vahtimaan.

Kuvitus Janne Tervamäki.