Kirjailija, elokuvaohjaaja ja poliitikko Jörn Donner on kuollut. Donner menehtyi torstaina 30. tammikuuta 2020 sairaalassa Helsingissä. Hän oli kuollessaan 86-vuotias.

Donnerin vaimo Bitte Westerlund kertoi STT:lle miehensä kuolleen pitkäaikaisen keuhkosairauden jälkeen.

Donnerin tuotanto kattaa noin 60 kirjaa ja yli 20 elokuvaa. Hän on saanut lukuisia kulttuurialan palkintoja, muun muassa Finlandia-palkinnon teoksestaan Isä ja poika vuonna 1985. Hän toimi myös kansanedustajana ja europarlamentaarikkona.

 

Suomen Kuvalehti julkaisee uudelleen Jörn Donnerin henkilökuvan. Toimittaja Riitta Kylänpään teksti on julkaistu ensimmäisen kerran vuonna 2013 (05/2013). Alkuperäinen artikkeli on luettavissa arkistossamme (tilaajille). 

 

Kirjailija päätti pysyä hengissä

Tuulee ja sataa lunta. Jörn Donner seisoo Helsingin Pohjoisrannan työhuoneensa ikkunassa ja katselee valkoista maisemaa. Halkolaituri, Pohjoissatama, jäänmurtajat Urho, Otso ja Voima kiinnittyneinä Merikasarmin laituriin. Ulkoasianministeriön ikkunoissa palavat sähkökynttilät.

”Ulkoministerin työhuone on toisessa eli juhlakerroksessa.”

Jos Donner olisi tullut valituksi eduskuntaan viime vaaleissa, hän olisi keskittynyt kansainvälisiin asioihin ja ulkopolitiikkaan.

Nyt hän on kirjoittanut. Lähes 1 100-sivuisen kirjan, Mammutin.

Kansanedustajanakin hän olisi kirjoittanut.

”Mutta mulla olis ollut säännöllinen palkka ja lämmin autotalli.”

Kirjassaan Donner kertaa värikästä elämäänsä, lainaa vanhoja tekstejään, käy sylipainia itsensä kanssa ja taistelee kuolemaa vastaan.

Hän kirjoittaa nimillä entisistä puolisoistaan, ystävistään ja tunnetuista suomalaisista kuten Tarja Halosesta, joka ei ole hänen ystävänsä.

Donner käyttää itsestään lyhennettä J.

Paitsi että: kirjan J ei ole yhtä kuin Jörn Donner.

”Merkittävin ero on siinä, että toisin kuin minä, J ei ole tasapainoinen henkilö.”

 

Suomenkielinen kustantaja olisi halunnut lyhentää Mammuttia ja siistiä sen ”härskiyksiä” oikeusjuttujen pelossa, mutta Donner ei suostunut.

Se, mitä hän kirjoittaa pahimmillaankin kanssaihmisistään, on lopulta vaisua siihen verrattuna, miten kirjan toinen kertoja, Fredrik Kock käsittelee Donneria. Anteeksi, J:tä.

Fredrik Kock, fiktiivinen taloustieteen maisteri, pakottaa J:n tutkiskelemaan itseään. Keksityn Kockin isoisä on todellinen henkilö Johan Kock, vuoden 1905 suurlakon järjestäjä.

”Mistä tuo tarve penkoa sisuskalujaan, en tiedä.”

Välillä miehet ovat ajautua välirikkoon. J on Kockin mielestä narsisti, luulosairas ja häikäilemätön ihminen, jonka ainoa päämäärä on saada teoillaan julkisuutta, ainakin useimmiten.

Kirjan miehillä on myös yhdistäviä tekijöitä: tyhjyyden ja tappion tunne, yksityiselämässä. He pääsevät siitä eroon kirjoittamalla.

Donner on kirjoittanut yli 60 kirjaa, muun muassa kahdentoista romaanin sarjan.

”Kai kirjoittaminen on jonkinlaista kompensaatiota, mutta kyllä minä väitän eläneeni.”

Kirjan J tuntee elävänsä vain kirjoittaessaan.

”Muu on eritteitä, ohimeneviä lohdun hetkiä.”

 

Kun kirja alkoi olla valmis viime kesänä, Donner poltti kolmetuhatta kirjettä, ”Mammutin todistusaineiston”, Bromarvin kesäpaikkansa uunissa.

Iso osa kirjeistä oli hänen itsensä kirjoittamia. Hän oli kirjoittanut kaikki rakkauskirjeensäkin kalkeeripaperin läpi.

”Tuhka lensi iloisesti taivaalle. Nyt kukaan ei voi sanoa, mikä kirjassa on totta ja mikä ei.”

Polttaessaan kirjeitä hän tunsi myös helpotusta.

”En voi kirjoittaa kymmentä Mammuttia.

En ole Matti Klinge.”

Hän poltti myös kaikki lapsuudenaikaiset kirjeensä äidilleen ja äidin kirjeet hänelle. Sen jälkeen, kun oli poiminut niistäkin kiinnostavimmat kirjaansa.

Jatkosodan aikana ollessaan vasta yhdeksän hän päätti äidille kirjoittamansa kirjeen ”heil Hitler” -huudahdukseen. Rakkauskirjeessään lemmensairas mies paljasti ympärileikkauttaneensa itsensä – naisensa toivomuksesta.

Hän säästi vain ensimmäisen puolisonsa Inga-Britt Wikin kanssa käymänsä kirjeenvaihdon.

”Hän oli runoilija, lahjoitan kirjeet kirjallisuusarkistolle.”

 

Kirjan J miettii, olisiko hänen pitänyt polttaa myös menneisyyden haamuja täynnä oleva Pohjoisranta 12:n kivitalo Helsingissä. Talo on ”viimeinen  muistomerkki” siitä, että Donner tulee porvarillisesta perheestä.

Hän tyytyi heittämään 5 000 kirjaa roskiin. Kirjastohuone, jossa istumme, oli talon rakennuttajan, Donnerin isoisän Otto Donnerin, kielitieteilijän ja poliitikon työhuone.

Jörnin isä, Kai Donner, kielitieteilijä, poliitikko ja tutkimusmatkailija, kuoli ”tuolla pihanpuoleisessa huoneessa” pojan ollessa kahden. Donnerilla ei ole muistikuvia isästään eikä hän ole kaivannut tätä.

”Mutta iän karttuessa aloin kunnioittaa isääni ihmisenä.”

Jörnin sairaalloinen äiti vietti pitkiä aikoja hoitoloissa ja kuoli, kun poika oli kahdenkymmenenneljän.

”En minä häntä syytä. Kaipa hän toivoi, että minusta tulisi kunnollinen ihminen.”

Kirjan J alkaa kaivata äitiään, lähes kuusikymmentä vuotta tämän kuoleman jälkeen.

”Kasvoin aika yksin, sodan aikana.”

”Halusin kyseenalaistaa porvarillisuuden. Käyttäydyin epäsovinnaisesti. Olin vastarannankiiski.”

”En osaa purjehtia, osaan vain soutaa. En osaa lyödä golfpalloa, mutta viinaa osaan juoda.”

Lapsena Jörnin lempipuuhia oli katsella kaloja veden alla.

 

Yksi J:n ”kieroutuneista ongelmista” on Kockin mukaan kysymys siitä, unohdetaanko hänet vai ei.

Kirjan J pohtii, mistä hänen kuusi lastaan tulevat muistamaan hänet hänen kuoltuaan. Tai ne kaksi nuorinta, jotka ovat syntyneet avioliitosta Bitte Westerlundin kanssa, ja joiden kanssa hän on tekemisissä.

Donnerin ”tekoset” on pitkä luettelo. Toimittaja, esseisti, Finlandia-palkittu romaanikirjailija, tietokirjailija, elokuvakriitikko, elokuvaohjaaja, Venetsian elokuvajuhlilla parhaana palkittu esikoisohjaaja, Oscar-palkitun elokuvan tuottaja, yrittäjä, Suomen elokuva-arkiston perustaja, Ruotsin Elokuvainstituutin johtaja, yhden kauden RKP:n kansanedustaja, Sdp:n europarlamentaarikko, Suomen pääkonsuli Los Angelesissa.

”Kaikenlaista löytyy. Hulluutta enimmäkseen.”

Monella on hänestä mielipide: epäsosiaalinen henkilö, monipuolisesti sivistynyt ja paljon matkustellut intellektuelli, Suomen seksikkäin mies, kulttuuripersoona, sovinnaisuusrajojen kokeilija, radikaali, narsisti, arrogantti paskiainen.

Kirjan J:n valtaa ajoittainen epäilys. Jos kaikki, mitä hän on tehnyt, onkin bluffia.

Hän epäilee myös työn alla olevaa kirjaansa: ”kirjoitanko kakkaa”, ”tuoko kirja mieleen muistokirjoituksen”.

”Voihan olla, että kaikki on itsepetosta ja valehtelua. Lukija saa päättää.”

Fredrik Kock on sen sijaan hyvillään: J kirjoittaa Mammuttia eikä esimerkiksi ”avomielistä omaelämäkertaa nussimisesta”.

Edes hienot rakkauskirjeet eivät taanneet J:n naissuhteiden kestävyyttä. Kaksi ensimmäistä avioliittoa päättyivät eroon.

Kock tietää syyn: ”J ei ole yksiavioinen.” Hän epäilee, että J on erotomaani.

”J-niminen henkilö harrasti jossain vaiheessa paljon seksiä. Se oli tapa seurustella. Olen elänyt näennäisvapaan 1960-luvun.”

”Lähimmät suhteeni ovat olleet naissuhteita, ja nyt en puhu naimisesta. Naiset ovat miehiä taitavampia erittelemään tunteita. Toki naiset merkitsevät minulle paljon myös puhtaasti fyysisesti.”

”Mutta onhan mun jo myönnettävä, että onhan sitä muutakin elämää kuin seksi.”

 

Donner käytti yksityiselämäänsä kirjojensa ja elokuviensa materiaalina. Hän halusi kyseenalaistaa aikansa sukupuoli- ja sensuurimoraalin ja teki muutamia sovinnaisuuskäsityksiä ”ulkonaisesti järkyttävän” elokuvan. Hän riisui elokuvissa naisnäyttelijät ja itsensä.

Naisenkuvia-elokuvan esittäminen sallittiin 1970 vasta, kun Donner poisti siitä tiettyjä pornokohtauksia. Myös elokuvasta Perkele! Kuvia Suomesta sensuroitiin osia.

”Tädit reagoivat.”

Kostoksi Donner poseerasi Hymy-lehdessä mustan alastoman 15-vuotiaan tytön kanssa Gambiassa.

”Nyt voi jo sanoa, että mukana oli aimo annos naiiviutta. On muistettava, että minuahan ei kasvatettu, paitsi ehkä käyttämään veistä ja haarukkaa.”

Kirjan J ihmettelee: ”Olenko katsonut maailmaa kullini läpi.”

 

Donnerin katse osuu pöydällä olevaan Schildts&Söderströmin kevätkatalogiin. Sen kannessa on kuva hänestä. Hän siirtää lehden toisten lehtien alle.

”Katsoa nyt pärstäänsä. Se on muuttumassa hevosen näköiseksi.”

Hän palaa nuoruuden minäänsä.

”Kaiken olisi voinut tehdä kai toisinkin. Mutta enhän minä nyt ala katua.”

”Jos olet nuoruudessa ujo, ja vähän vanhempanakin, peität ujouden aggressiivisella käytöksellä. Ylireagoit suuntaan ja toiseen. En ollut niin tasapainoinen.”

Kirjan J miettii, tuliko hän valmiiksi ihmiseksi.

”Ei, ihminen ei ole valmis ennen kuin hän kuolee.”

”Elämän tarkoitus on kypsyminen ja kuolema, mistä useimmat ovat haluttomia puhumaan. Lopullisuudentunne on elämänsuola.”

 

Kirjan J tietää olevansa matkalla helvettiin, matojen syötäväksi.

Donner pelkää kuolemaa ja taistelee sitä vastaan.

”Pahin onnettomuus: kuolema. Minä en halua kuolla.”

Kuolemanpelko on saanut Donnerin lopettamaan tupakoinnin ja vähentämään viinanjuontia. Hän on palkannut itselleen personal trainerin. Hän pelaa sulkapalloa ja tennistä kerran viikossa.

”Nikotiini piristää aivoja, mutta en ala polttamaan.”

Hän on parantunut eturauhassyövästä ja viime lokakuussa, kolme kuukautta sitten, hän sai tietää selättäneensä myös keuhkosyövän.

”Tämä on vain lääkärien päättämä breikki. 85 prosenttia leikatuista keuhkosyöpäpotilaista kuolee seuraavan viiden vuoden aikana.”

Kuukausi terveen paperien saamisesta hän kävi skannauttamassa keuhkonsa yksityissairaalassa.

Keuhkot ovat edelleen puhtaat.

”Olen paremmassa kunnossa kuin seitsemänkymppisenä.”

 

J elää!

Hän aikoo panna elämän risaiseksi, mutta vasta täytettyään 85. Hän pitää silloin sapattivuoden.

Sitä ennen Donner aikoo kirjoittaa kaksi romaania, ”ne ovat jo lähtökuopissa”, ja filmata kaksi elokuvaa. Ehkä Mammutti saa jatko-osan.

Hänen seuraava elokuvansa kertoisi hänen edesmenneestä ystävästään Armi Ratiasta.

”Ainoasta ystävästä, jolle saatoin soittaa hädän hetkellä.”

Armi tuli välittömästi ja avasi viinapullon.

”Istui tuossa.”

Heillä ei ollut suhdetta.

Hänellä on jo nimikin elokuvalle: Armi elää.  Se olisi Donnerin vuoden takaisen Kuulustelun kaltainen pienoiselokuva. Minna Haapkylä esittäisi Armia.

Armi Ratialla oli taloudellisia vaikeuksia Marimekon kanssa. Myös Donnerilla oli epäonnea bisneksissä; hän oli tehdä konkurssin.

”Ymmärrän miehiä, jotka tekevät itsemurhan talousvaikeuksissa.”

Hän ei hankkinut myrkkyä eikä tikaria.

”Se ei käynyt edes mielessäni.”

 

Puhelin soi. Ulkomainen ”joku” yrittää kaupata Donnerille sijoitusneuvoja. Hän lyö luurin soittajan korvaan.

Hän kaipaa ”älyllisiä orgasmeja”, vaikka ne eivät olekaan yhtä terveellisiä kuin fyysiset.

Hän kaipaa Ruotsin älyllistä keskustelua. Väittelyjä, jotka synnyttäisivät uusia tulkintoja tästä ajasta.

”Kyseenalaistaminen on välttämätöntä. Mutta Suomessa kaikki, joilla voisi olla jotakin sanottavaa, tuntevat toisensa eivätkä haluaa pahoittaa toistensa mieltä. Hyvä veli ja hyvä sisko -verkostot toimivat hyvin.”

”Suomi on umpeen korruptoitunut maa, mutta ei rahalla, vaan ystävyydellä ja suhteilla.”

Donner arvostelee myös mediaa. ”Debattia ei harrasteta ainoassakaan lehdessä. Hesari muistuttaa iltapäivälehteä. Televisiossa ei ole väittelyitä vaan haastatteluja. Elämme edelleen konsensusyhteiskunnassa.”

Mutta ei Suomi elä Donnerin mielestä pysähtyneisyyden aikaa. ”Onhan meillä Angry Birdsit ynnä muuta. Me eletään jälkisuomettumisen aikaa. Julkisen puolen vastaus on kaikkeen EI.”

 

Donnerin ”tulevaisuus” alkaa  helmikuun 5. päivänä, kun hän täyttää 80 vuotta. Hän matkustaa silloin Libanoniin.

”Ja sen jälkeen Israeliin.”

Hän haluaa saada syvempää selkoa Lähi-idän tilanteesta.

Mammuttiin hänen oli lainattava itseään, ”kierrätettävä” vanhoja kirjojaan Lähi-idästä, DDR:stä ja Ruotsista. Nyt hän haluaa taas saada kiinni ajan hermosta.

Hän jättää ”liian hienon ja siistiksi putsatun” Ruotsin väliin. Riittää, että hän eli siellä kaksikymmentä vuotta. Hän ystävystyi esikuvansa Ingmar Bergmanin kanssa, avioitui ruotsalaiseen Jeanette Bonnierin kanssa ja eli suhteessa Harriet Anderssonin kanssa.

Tuli toimeen, koska ”hänen sisällään on kätkeytyneenä pedantti porvari, kirjanpitäjä ja pyrkyri”, Fredrik Kock tietää.

”Irvailin ruotsalaisille, että olen siirtotyöläinen, mutta en ole juurtunut Suomeenkaan.”

Mutta hän on tyytyväinen: hän on hengissä.

”Kuolemaa vastaan täytyy tapella.”