Eduskunnan päihdeohjelmassa puutteita – Asiantuntija: ”Huumeiden käyttöön on sentään puututtu”

Kansanedustajat eivät ole työsuhteessa eduskunnassa, joten avun hakeminen on heidän omalla vastuullaan.

alkoholi
Teksti
Sanna Ihalainen

Päihdeohjelma on tiedosto tai paperilappu, jonka pitäisi löytyä jokaiselta työpaikalta. Hyvä ja kattava päihdeohjelma kertoo, mistä ja keneltä saa apua päihdeongelmiin, mitkä ovat työnantajan ja -tekijän oikeudet ja kuinka ongelmatilanteessa menetellään.

Myös eduskunnassa ja valtioneuvostossa on ohjeistukset päihdeongelmien varalta.

Poliitikkojen alkoholinkäyttö nousi ajankohtaiseksi, kun eduskunnan puhemies Maria Lohela joutui poistamaan kaksi kansanedustajaa illalliskutsuilta.

Kansanedustaja Katja Hänninen (vas) ja sosiaali- ja terveysministeriksi sittemmin noussut Pirkko Mattila (ps) olivat liian humalassa puhemiehen illallisella Ruotsissa. Mattila kiisti väitteen, sillä hänen mukaansa puolessatoista tunnissa ”ei edes ehdi vetää kaatokännejä”.

Ehkäisevän päihdetyön kouluttaja Kari Virtanen kommentoi asiaa vain yleisellä tasolla, koska ei tunne tapauksen yksityiskohtia.