Salamyhkäinen käännytys Angolaan - maahanmuuttoviranomaisten toimet selvitykseen

Antonio Dalas päätyi parissa päivässä Pudasjärveltä Angolaan. Hänen tukiryhmänsä jäi ihmettelemään pikaista käännytystä. Dalas on Suomen turvapaikkapolitiikan tyypillinen väliinputoaja.

Antonio Dalas käännytettiin Angolaan, missä hänet pidätettiin. Dalasin mukaan pidätyksen syyksi kerrottiin, että hän oli hakenut turvapaikkaa Suomesta. Kuva Raimo Österberg.

Angolalaisen turvapaikanhakijan Antonio Dalasin salamyhkäinen pikakäännytys voi johtaa maahanmuuttoviraston käännytystoimien laajaan uudelleenarviointiin.

Kolme vuotta Suomessa asunut Dalas, 20, kutsuttiin torstaina 22. maaliskuuta opiskelupaikastaan Ranuan kristilliseltä kansanopistolta Pudasjärven vastaanottokeskukseen tapaamaan sosiaalityöntekijää. Perillä hänelle kerrottiinkin, että hänen olisi mentävä poliisilaitokselle. Siellä odottivat poliisit, jotka antoivat hänelle käännytyspäätöksen ja kuljettivat Oulun poliisivankilaan.

Hänet lennätettiin Angolaan lauantaina. Dalas ei saanut olla yhteydessä tukijoihinsa.

Dalas on kertonut paenneensa Angolan pohjoisosassa sijaitsevasta Cabindasta, kun sotilaat olivat tappaneet hänen äitinsä ja sisaruksensa. Vaikka Angolan pitkä sisällissota on muualla päättynyt, Cabindassa sissiryhmät jatkavat edelleen aseellista taistelua öljyrikkaan maakunnan itsenäistymiseksi.

Dalas vangittiin heti kun suomalaispoliisit olivat luovuttaneet hänet virkaveljilleen maan pääkaupungissa Luandassa, syynä Angolan maineen mustaaminen ulkomailla. Nyt hän on päässyt asumaan angolalaisperheeseen, jota ei ole aiemmin tuntenut – mutta vain hetkeksi.

Dalasilla on Suomessa laaja tuki- ja ystäväpiiri, joka harkitsee rikosilmoituksen tekemistä maahanmuuttoviranomaisten toimista. He ihmettelevät, miksi suomea hyvin puhuneen Dalasin turvallisuus tietoisesti vaarannettiin ja hänet karkotettiin juuri ennen opintojen päättymistä ja ammattikoulun pääsykoetta.

Sisäasiainministeri Päivi Räsänen (kd) vakuuttaa Suomen Kuvalehden haastattelussa selvittävänsä, onko Dalasin käännytyksessä menetelty oikein.

Pudasjärveltä putkaan

“Maanantaina minulle soitettiin, että pitäisi tulla vastaanottokeskukseen tapaamaan sosiaalihoitajaa, jolla olisi tärkeää asiaa. Sanottiin, että olisi hyvä tulla jo keskiviikkoiltana kun tapaaminen olisi heti torstaiaamuna”, Antonio Dalas kertaa selkeällä suomen kielellä.

Dalas oli sijoitettu Pudasjärvelle odottamaan turvapaikkahakemustensa ratkaisua. Puhelimeensa hän vastasi 70 kilometrin päässä Ranuan kristillisessä kansanopistossa. Siellä nuori mies on opiskellut ja asunut sisäoppilaitoksen tiloissa kouluviikot elokuusta 2011 lähtien.

“Sain kyydin järjestettyä. Kun tulin, minulle kerrottiinkin että aamulla pitäisi mennä poliisiasemalle, siellä olisi päätös. Valvoin koko yön. Aamulla asemalla oli vastassa Oulusta tulleita poliiseja. He sanoivat, että en saa jäädä maahan ja nyt minun pitää lähteä heti takaisin Angolaan. Soitin tukihenkilölleni ja kerroin mitä tapahtuu, mutta sitten minulta otettiin puhelin pois. Poliisit sanoivat, että minut pitäisi viedä Helsinkiin Metsälään (vastaanottokeskukseen) mutta eivät voi. Että laittavatkin tänne vankilaan odottamaan lähtöä.”

Dalasin ääni puhelimessa säröilee. Taustalta kuuluu portugalinkielistä keskustelua, oven paiskaus, lautasen kilahdus – asumisen ääniä. Ne kantautuvat Angolan pääkaupungista Luandasta.

Noin viiden miljoonan asukkaan suurkaupunki on Dalasille täysin vieras paikka, eikä hänellä ole siellä tuttavia tai sukulaisia. Tasan viikko ennen puheluamme hän vielä valmistautui Ranualla ammattikoulun kielikokeeseen. Hän oli viikkoa ennen kiinniottoaan jättänyt hakemuksensa Kempeleen ammattiopiston autonasentajalinjalle. Kielikokeen piti olla huhtikuussa, ja päätös opiskelupaikasta olisi tehty toukokuussa.

“On tosi huono olo, ja pelottaa”, Dalas sanoo.

Miten tässä näin kävi?

Dalas on Suomen turvapaikkapolitiikan tyypillinen väliinputoaja: yksi rajatapauksista, joita tutkitaan kauan mutta joilla ei lopulta katsota olevan suojelun tarvetta. Hänellä ei ole kotimaansa passia, mutta hän on sanonut olevansa kotoisin muusta Angolasta erillään sijaitsevassa Cabindan maakunnasta. Tullessaan Suomeen 17-vuotiaana hän on kertonut olevansa orpo, ja äitinsä ja sisarustensa kuolleen Angolan sisällissodassa. Kotoaan hän pakeni, kun sotilaat tappoivat heidät. Sisarpuoli ja muutkin sukulaiset ovat kadonneet. Muitakaan läheisiä ei ole.

Angolan sisällissodan päättyessä sissit kokoontuivat taistelukenttien liepeille majaleireihin odottamaan armahdusta. Suuri osa heidän aseistaan jäi puskaan ja päätyi myöhemmin Cabindaan. Kuva Hannu Pesonen.

Cabindassa sissiryhmät jatkavat edelleen aseellista taistelua maakunnan itsenäistymiseksi. Koska Cabindassa ja sen rannikkovesillä sijaitsee valtaosa Angolan taloudelle elintärkeistä öljyvaroista, hallitus vastaa kovaan kovalla. Viimeksi kansainvälistä huomiota herätti asemiesten isku Afrikan jalkopallomestaruuskisojen aikana tammikuussa 2010. Sissit väijyttivät Angolan armeijan vartioiman bussisaattueen, jossa Togon jalkapallojoukkue ajoi läpi Cabindan. Iskussa kuoli kaksi joukkueen huoltajaa ja useita pelaajia haavoittui.

Angolan viranomaiset kohtelevat maahan palaavia cabindalaisia lähtökohtaisesti epäillen ja turvallisuusriskeinä, varsinkin jos heidän tiedetään olleen ulkomailla pakolaisen asemassa.

Vetoaminen Cabindan tilanteeseen, traumaattisiin kokemuksiin ja perhetaustaan ei ole vakuuttanut maahanmuuttoviranomaisia. Dalasin turvapaikkahakemus on hylätty, samoin sekä hallinto-oikeuteen että korkeimpaan hallinto-oikeuteen tehdyt muutoksenhakuanomukset. Hän on anonut uudelleen turvapaikkaa sekä käännytyspäätöksen toimeenpanokieltoa, mutta nekin anomukset on hylätty.

Haku- ja valitustien aikana Dalas on kuitenkin ehtinyt jo kotoutua. Hän on oppinut kieltä ja tapoja, saanut ystäviä, alkanut kouluttautua. Hän aloitti opiskelun Ranuan kristillisessä kansanopistossa viime elokuussa ja olisi saattanut ne päätökseen toukokuussa, kertoo kansanopiston rehtori Eero Nuolioja.

Suomea hyvin puhuva Dalas on opistonsa rehtorin, opettajien ja opiskelutoveriensa mukaan erittäin ahkera, tunnollinen ja hyväkäytöksinen. Myös muilla hänet tuntevilla on hänestä pelkkää hyvää sanottavaa.

“Vaikka hän oli ilmeisesti kokenut paljon ahdistavaa sota-alueella, hän ei ollut juuttunut kokemuksiinsa. Hän oli erittäin tunnollisesti läsnä ja hoiti hyvin kaikki tehtävänsä, oli sitten kyse opiskelusta tai opiskelijoille kuuluvista keittiö- ja siivouspalveluista. Opin tuntemaan hyvin fiksun ja oppivaisen ihmisen, joka pani itsensä likoon oppiakseen ja edistyäkseen. Ottaisimme hänet ehdottomasti mielellämme tänne ensi vuodeksikin”, rehtori Nuolioja vakuuttaa.

Dalasille on vähitellen muodostunut laaja ystävä- ja tukijoukko Pudasjärvellä. Hän on osallistunut ahkerasti muun muassa kirkon ja vanhoillislestadiolaisten tilaisuuksiin ja ystäviensä perhejuhliin. Tukijoihin kuuluva Raahen rovastikunnan lääninrovasti Erkki Piri kuvaa häntä erittäin miellyttäväksi nuoreksi mieheksi. Pirille niin kuin muillekin Dalasin lähipiirille hänen kiinniottonsa ja käännytyksensä tuli täytenä yllätyksenä.

Piri on syvästi järkyttynyt tavasta, jolla Dalasia on kohdeltu. Hänen mielestään Dalas houkuteltiin ansaan. Hän ihmettelee myös, miksi poliisi otti Dalasilta pois hänen puhelimensa ja miksi häntä estettiin ottamasta yhteyttä tukijoihinsa ja ystäviinsä.

“Kiinniottoa ja käännytystä leimasi suuri salamyhkäisyys. Antonio lennätettiin Angolaan, jotta kukaan ei ehtisi väliin”, Piri sanoo.

Rehtori Nuolioja tapasi Dalasin ennen kuin tämä lähti keskiviikkoiltana Pudasjärvelle tapaamiseensa “sosiaalityöntekijän” kanssa. Dalas sai kyydin Pudasjärvellä asuvalta opiston psykiatrian erikoissairaanhoitajalta Thelma Sarajärveltä.

“Minullakin oli sellainen käsitys, että kyse oli sosiaalityöntekijän tapaamisesta.”

Opistolle ei kiinniotosta tai karkotuksesta ilmoitettu virallisesti.

“Jouduin aivan sivuraiteille. Ymmärrän, että maahanmuuttoviranomaisilla on hyvin hankala työ selvittää kuka maahantulijoista on rikollinen ja väärin perustein ja kuka oikealla asialla, mutta se harmittaa, että fiksut ja tunnolliset jäävät järjestelmän rattaissa heikoille. Jotain inhimillisyyttä näihin päätöksiin ja niiden toteutukseen toivoisi”, Nuolioja harmittelee.

Vetoomus oikeudelle

Dalasin viimeiset päivät Suomessa olivat sekavia ja tuskaisia niin hänelle itselleen kuin hänen tukijoilleen. Pudasjärven kansalaisopiston eläkkeellä oleva kieltenopettaja ja yhä tulkkina toimiva Saara Hintikka on ollut hänen ja kahden muun angolalaisen turvapaikanhakijan “äitihahmo” puolentoista vuoden ajan.

“Kukaan meistä tukijoista ei voi ymmärtää, miten julmalla tavalla Antonion käännytys toteutettiin. Nämä kaksi muuta poikaa ovat kidutuksen uhreja ja jatkuvassa terapiassa ja lääkärinhoidossa. Nyt he ovat kauhuissaan, mitä heille tapahtuu. Antonio oli minusta jopa näitä kahta muuta poikaa arempi perusluonteeltaan, ja olin miettinyt pitäisikö hänetkin toimittaa terapiaan, mutten tiennyt kenen asia se olisi hoitaa. Häntä jännitti kovasti tämä sosiaalityöntekijän tapaaminen, ja me yritimme rauhoittaa häntä.”

“Sitten torstaiaamuna Antonio soitti poliisiasemalta hädissään ja sanoi, että häneltä otetaan nyt puhelin pois, he käyvät vain hakemassa matkalaukun vastaanottokeskuksesta. Sanoin juuri, että yritämme auttaa sinua kun puhelu katkesi. Matkaa olisi ollut täältä 200 metriä vastaanottokeskukseen, mutta mitään hyvästelyjä tai yhteydenottoja ei päästetty tekemään.”

Dalasia avustanut oululainen asianajaja Harri Nevala jätti heti torstaina Helsingin hallinto-oikeudelle täytäntöönpanokieltohakemuksen, jolla pyrittiin estämään Dalasin käännytys.

“Vetosin inhimillisiin syihin, että käännytys oli kohtuuton hänen tilanteessaan. Hakemukseen tuli samana päivänä kielteinen päätös, jossa ratkaisua ei perusteltu. Kyllä tässä varmasti lain kirjaimen mukaan on toimittu, mutta onko se lain hengen mukaan, sitä en tiedä.”

Asianajajan lisäksi rovasti Piri oli ainoa ihminen, joka laskettiin tapaamaan Dalasia Oulun poliisivankilaan. Häntäkään ei tahdottu päästää, mutta Piri vetosi siihen, että sielunhoitajan ominaisuudessa hänellä oli oikeus tavata Dalas.

“Keskustelimme panssarilasin läpi rätisevän puhelimen välityksellä; lasin takana oli kyyryssä kauhistunut, itkettynyt nuorukainen. Näen edessäni Antonion kasvot koko ajan. Se oli elämäni kauheimpia ja järkyttävimpiä näkyjä. Ei syyttömän nuoren väliaikainen oleskelupaikka ole vankila. Näillä pojilla on rankka tausta, johon liittyy paljon sotaa, pelkoa, pahoinpitelyä ja järkytystä. Hehän vavahtavat jo, kun näkevät palomiehen kadulla. Ja sitten suljetaan tällaisiin tiloihin!”

Lauantaina Dalasin tapaaminen ei enää onnistunut.

“Vastaanotossa sanottiin epämääräisesti, että nyt on sellainen päivä, että ei oikein voi.”

Kun Piri myöhemmin illalla yritti uudelleen, hänelle kerrottiin ovisummerin välityksellä, että Dalas ei enää ole Oulussa.

“Kun kysyin missä hän on, vastattiin että siitä ei ole tietoa.”

Tuolloin Dalas oli jo matkalla Angolaan. Sinne hänet kuljetti Oulun poliisilaitoksen kaksi poliisia reittilennoilla Helsingin ja Lissabonin kautta. Matka ei mennyt Dalasin mielestä hyvin ja se päättyi pelottavalla tavalla.

“Yksi poliisi sanoi, että eikö tässä pitäisi odottaa, mutta toinen sanoi, että lähetetään heti takaisin. Sitten he päättivät, että tehdään niin. Matkalla he sitten vitsailivat ja naureskelivat minulle. Istuin heidän keskellään ja kuulin kaiken.”

“Mustamaalannut Angolaa”

Perillä Luandassa poliisit luovuttivat Dalasin angolalaisille virkaveljilleen. Hänet vangittiin saman tien ja suljettiin luandalaiseen vankilaan. Dalasin mukaan pidätyksen syyksi kerrottiin, että hän oli hakenut turvapaikkaa Suomesta, mustamaalannut Angolaa ja vahingoittanut sen mainetta. Siihen kuinka kauan hän joutuisi vankilassa olemaan, ei vastattu.

Odotus Oulun poliisivankilassa, palautus ja vangitseminen kotimaassa ovat olleet pelottavia kokemuksia Dalasille. Niiden vaikutus saattaa hidastaa oleellisesti hänen henkistä toipumistaan kovista kokemuksista. Näin arvioi psykiatrian erikoissairaanhoitaja Thelma Sarajärvi, joka kuljetti Dalasin autollaan Ranualta “sosiaalitapaamiseen” Pudasjärvelle.

“Antonio oli reipas, rauhallinen ja iloinen, mutta pohjimmiltaan hyvin arka. Hän pelkäsi hirveästi poliisia. Me aina yritimme vakuuttaa hänelle, että pelko pois, poliisi on Suomessa lain ja oikeuden valvoja eikä riistä ketään mihinkään.”

Dalasin tukijat ja ystävät ovat perustaneet tukiryhmän hänen käännytyksensä tutkimiseksi ja peruuttamiseksi. Tukiryhmää johtavan Pirin mukaan maahanmuuttoviranomaisten olisi Dalasin tapauksessa pitänyt osoittaa enemmän harkintakykyä, tehdä päätös inhimillisistä ja yksilöllisistä lähtökohdista eikä osana massaa.

Ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin mukaan Angolan viranomaiset rikkovat säännöllisesti ihmisoikeuksia ja käyttävät YK:n tutkimusraportin mukaan kidutusta yleisesti kuulusteluissa, pidätystilanteissa ja vankiloissa. Tukiryhmän mielestä on perusteltua epäillä, että käännyttämällä Dalasin maahanmuuttoviranomaiset ovat vaarantaneet hänen turvallisuutensa tieten tahtoen ja turhaan.

Tukiryhmä kysyy myös, syyllistyivätkö vastaanottokeskuksen työntekijät ja maahanmuuttoviranomaiset virheelliseen menettelyyn valehdellessaan Dalasille, että hänet oli kutsuttu tapaamaan sosiaalityöntekijää – toisin sanoen, onko valehtelu sallittu menettelytapa virantoimituksessa yleensä ja käännytystapauksissa erikseen.

Käännytykseen ja tapaan, jolla se tehtiin, liittyy tukiryhmän mielestä niin paljon epäselviä ja arveluttavia piirteitä, että se vaatii viranomaisten toimien pikaista selvittämistä. Myös Oulun piispa Samuel Salmi on ilmaissut syvän paheksumisensa käännytysmenettelyn johdosta sisäministeri Päivi Räsäselle. Tukiryhmä toivoo ministeri Räsäsen selvittävän, pitäisikö maahanmuuttoviranomaisten toimintatapoja käännytystapauksissa arvioida perusteellisesti uudelleen.

Dalasin käännytys osoittaa heidän mielestään, että maaahanmuuttoviraston päätöksentekoprosessia pitäisi avata läpinäkyvämmäksi. Nyt karkoitus- ja käännytyspäätösten tekijät voivat liian helposti suojautua “turvapaikkapäätökset ovat salaisia” ja “emme voi ottaa yksittäisiin tapauksiin kantaa” -hokemien taakse, päätöksiään ja toimiaan perustelematta.

“Asian ydin on, että maahanmuuttoviraston eettinen ja moraalinen logiikka näissä käännytystapauksissa on hyvin kummallista. Eduskunta ja hallitus ovat siitä poliittisessa vastuussa – eivät ne voi levittää käsiään. Miten on mahdollista, että poika ei saanut käydä opintojaan loppuun kansanopistossa ja odottaa ilmoitusta tulevasta opiskelupaikasta?”

Samaa ihmettelee Saara Hintikka.

“Kyllä maahanmuuttoviranomaisten olisi pitänyt tietää, ettei hänestä olisi taloudellista taakkaa tullut. Ammattikoulussa olisi ollut ilmainen asuminen, ja ilomielin me ystäväpiiri olisimme maksaneet muut kulut.”

Poliisi: Tukiryhmä ei saa vaikuttaa päätökseen

Dalasin käännytyksen järjestelyistä ja toteutuksesta vastannut Oulun apulaispoliisipäällikkö Johanna Kiviniemi kertoo, että poliisilla ei juuri ollut liikkumavaraa.

“Meillä oli toimivaltaisen viranomaisen päätös, jonka oikeusasteet olivat vahvistaneet. Tällaisissa tapauksissa käännytystä voi lykätä hetkeksi, jos terveydentila tai esimerkiksi pitkälle viety raskaus estävät sen. Silloin odotetaan kunnes tilanne vakiintuu. Mutta ei poliisi normaalitapauksessa enää ole mikään ylimääräinen muutoksenhakuviranomainen. Tuomiovalta on merkityksetön, jos sen päätöksiä ei panna toimeen. Ei poliisi voi enää tässä vaiheessa arvottaa käännytettäviksi määriteltyjä turvapaikanhakijoita toisiaan paremmaksi sen mukaan onko heillä tukiryhmä vai ei. Päinvastoin olisi epäoikeudenmukaista, jos voimakkaan tukiryhmän hankkinut henkilö saisi eri kohtelun kuin sellainen, jolla sitä ei ole.”

Oulun poliisilaitoksessa käännytykset valmistelee ja suorittaa lupapalvelulinja, jossa toimiva ulkomaalaistutkintayksikkö suorittaa sekä maahanmuuttoviraston edellyttämän alustavan turvapaikkatutkinnan että sen päätösten täytäntöönpanon.

“Kun käännytyspäätös on tullut, selvitetään, ettei se esimerkiksi odota muutosta hallinto-oikeudessa. Sitten alamme suunnitella, miten mahdollinen saatto onnistuu sekä lentojen että työvuorojen osalta. Asiakkaan kanssa käydään maastapoistopuhuttelu, jossa selvitetään hänen halukkuutensa hoitaa poistumisensa, ja sen mukaan päätetään miten hänen kohdallaan menetellään. En sanoisi, että Dalasinkaan osalta kyse oli pikakäännytyksestä.”

Kiviniemi sanoo, että hänen alaisensa ovat toimineet niin kuin pitääkin. Hänen mukaansa käännytyksiä ja turvapaikkatutkintaa suorittavat poliisit ovat sitoutuneet voimakkaasti tehtäväänsä.

“He ovat todella kiinnostuneet tehtävästään ja pyrkivät syventämään osaamistaan jatkuvasti, sekä sisäisessä koulutuksessa ja eräät myös kriisitehtävissä ulkomailla.”

Kiviniemen mielestä käännytysten toimeenpanon selkein epäkohta on, että Suomessa on vain yksi suljettu säilöönottokeskus, Helsingin Metsälä, jonne käännytettävät voidaan tuoda odottamaan käännyttämistä.

“Se on aina täynnä, ja me olemme aina sinne jonopaikoilla. Pitäisi olla enemmän sen kaltaisia tiloja, ettemme joutuisi turvautumaan poliisivankiloihin. Ne on tarkoitettu rikoksista epäillyille ja häiriötä aiheuttaville, ei käännytettäville turvapaikanhakijoille. Poliisi tekee kuitenkin työtään niillä työkaluilla, jotka sille annetaan. Jos säilöönotto on pakko tehdä, yritämme järjestää että se jää mahdollisimman lyhyeksi.”

Räsänen pyytää selvitystä

Ministeri Päivi Räsänen vakuuttaa selvittävänsä, onko Dalasin käännytyksessä menetelty oikein. Hän sanoo ottavansa selvää myös, onko maahanmuuttoviraston toimissa ylipäätään sellaisia käytäntöjä ja puutteita, joihin pitäisi puuttua.

“On muistettava kuitenkin, että turvapaikanhakijan käännytystä koskevat tiedot ovat salassapidon piirissä. Eikä minulla ole suoria toimivaltuuksia puuttua ministeriöni virkamiesten tekemiin ratkaisuihin.”

Osoittivatko maahanmuuttoviranomaiset ja poliisi mielestänne Dalasin tapauksessa hyvää harkintakykyä ja toimivat asiallisella tavalla?

“Pintapuolinen arvioni on, etten ole huomannut käännytyksessä tehdyn erityisiä virheitä. Olen pyytänyt selvitystä viranomaistoiminnasta, onko käytäntöjä joita tulisi tarkastella uudelleen. Jos käytännössä ja lainsäädännössä havaitaan puutteita, niihin toki puututaan. Korostan kuitenkin, että niin poliisi kuin maahanmuuttovirasto tekevät viranomaispäätöksiä, joihin ministerillä tai edes presidentillä ei ole valtuuksia puuttua. Ne perustuvat monipuoliseen harkintaan. Minusta on erityisen tärkeää, että ne ovat tasapuolisia, enkä pidä oikeustajun mukaisena, että poliisit kohtelisivat eri tavalla henkilöitä, joilla on taustallaan vahva tukiryhmä. Sitä kansalaisten on joskus vaikea ymmärtää.”

Räsänen muistuttaa, että Dalasin osalta oli koko oikeustie jo kertaalleen käyty loppuun, korkeinta hallinto-oikeutta myöten.

Kyseessä on kuitenkin niin hyvin kotoutunut ihminen kuin hänen lähtökohdistaan voi kohtuudella odottaa. Osoittaako maahanmuuttovirasto huonoa harkintakykyä ja ampuu itseään jalkaan luomalla turhaan marttyyreitä – karkottamalla juuri tällaisia ns. kunnon ihmisiä?

“Se on hirveän vaikea kysymys. Minulla on itsellänikin ihan sama tunne kun katsoo näitä tapauksia – miksei tuollainen ihminen saisi jäädä? Mutta jos hän on oppinut suomen kielen ja alkanut juurtua pelkästään sen takia, että käsittely kestää pitkään, en näe, että kotoutumisesta voisi tulla peruste turvapaikalle. Me pyrimme hallittuun maahanmuuttopolitiikkaan, jossa turvapaikanhakijoiden määrä pysyy kohtuuden rajoissa, niin kuin suurin piirtein nyt onkin. Silloin ei kannata tuottaa vetovoimatekijöitä lipsumalla perusteista, eikä valitusreittien pitkittäminenkään saa sellaista tarjota. Minun neuvoni on, että jos turvapaikan edellytyksiä ei ole, sen sijaan että ripustauduttaisiin viimeiseen asti tukiverkostoon, kannattaisi ryhtyä opiskelu- tai työpaikan hakuun ja pyrkiä hakemaan oleskelulupaa niillä perusteilla.”

Antonio Dalas halusi opiskella, mutta hänet karkotettiin kesken pyrkimystensä. Eikö hän sitten saanut hyviä neuvoja?

“Varmasti on hyvä keskustella, minkälaisia neuvoja hän sai, ja erityisavustajani tulee sen tekemäänkin hänen tukiryhmänsä kanssa.”

Räsänen korostaa, että turvapaikan saamisen perusteita on jo hiljattain muutettu vainon osalta. Jos esimerkiksi uskonnollisen vakaumuksensa tai homoseksuaalisuutensa avoimesti kertova ihminen joutuu vainon kohteeksi, on se turvapaikan peruste toisin kuin aiemmin, jolloin hänen edellytettiin suojaavan itsensä pitämällä suuntauksensa salassa. Sen sijaan hän ei pidä mahdollisena, että käännytyspäätösten perusteluja avattaisiin julkisemmiksi.

“Ehdoton lähtökohta on, että perusteet ovat salaisia. Niissä on niin henkilökohtaisia tietoja. Mutta mikään ei estä asianosaista itse kertomasta julkisuuteen perusteluja joiden nojalla hänen hakemuksensa on evätty. Ne toki saattavat näyttää hyvin erinäköisiltä, kuin se tieto mitä henkilöltä julkisuuteen on tullut. Tällä en viittaa Dalasiin, mutta nyt kun uutena ministerinä olen paneutunut muutamaan tapaukseen, näkemykseni poliisin ja maahanmuuttoviraston toiminnasta on aika paljon muuttunut. Kyllä ne tekevät tosi perusteellista työtä. Ja oikeusvaltiossa meidän on pakko luottaa päätöksiin, joita hallinto-oikeudet viime kädessä tekevät valituksia käsitellessään.”

Te olette poliittisessa vastuussa tästä ja muistakin käännytyspäätöksistä. Onko teillä tästä päätöksestä hyvä omatunto?

“Varmasti on syytä selvittää, että kaikki on tapahtunut asianmukaisesti. On tärkeää, että kaikkia kohdellaan ihmisarvoisesti, inhimillisesti ja tasapuolisesti.”

Eikö ollut perusteltu syy epäillä, että Dalasin henki tai turvallisuus vaarantuvat, jos hänet palautetaan?

“Pääsääntöisesti Angolan ihmisoikeus- ja turvallisuustilanne ei aiheuta vaaraa palaajille. Ei yleensä Cabindassakaan, vaikka se on Angolan osa, jossa yhteenottoja ja levottomuuksia edelleen on. Tilannetta on toki yhä seurattava tarkoin.”

Nuori mies kovassa kaupungissa

Palataan Luandaan, jossa Antonio Dalas miettii tulevaa. Hän on kertonut puhelimessa tukiryhmälleen päässeensä vankilasta maksettuaan rahaa.

“Pääsin kaverin luokse, johon tutustuin Facebookissa puoli vuotta sitten. Hän tietää, mitä minulle tapahtui. Soitin hänelle kun vapauduin, ja hän tuli hakemaan minut. Mutta hän ei voi pitää minua luonaan pitkään. En tiedä, mitä teen sen jälkeen. Minulla on sisko, mutten ole kuullut hänestä mitään viiteen vuoteen”, Dalas sanoo.

Luanda on kova kaupunki. Angolan sisällissodan aikana 1990-luvun alussa vaeltelin itse tuntikausia sen rähjäisillä kaduilla etsien turhaan leipomoa, josta saisi edes eilistä leipää. Sissien saartamaan kaupunkiin ei tullut pelloilta viljaa.

Kun Afrikan pisimpiin konflikteihin kuulunut sota lopulta päättyi vuonna 2002, Luanda näytti räjähtävän hetkessä hallitsemattomaan kasvuun. Sinne kerääntyi suurin osa öljyvauraudesta, jota hallitus alkoi toden teolla hyödyntää rauhan myötä. Kaupunki näytti yhtä aikaa uusien pilvenpiirtäjien tuotteliaalta kasvualustalta sekä slummihelvetiltä, jossa sinne virtaavien pakolaisten unelmat paremmasta murjottiin tylysti. Se on jyrkkien elintasoerojen ja vastakohtien keskus edelleenkin.

“Hyvä ihme, millä 20-vuotias orpo pystyy hoitamaan asioitaan hänelle ihan vieraassa paikassa kun rahaa on vain muutama kymmenen euroa?” miettii Dalasin “äitihahmo” Saara Hintikka.

Dalasin tukijat yrittävät nyt kaikin mahdollisin keinoin varmistaa, että hän saisi passin ja edellytykset hakea uudelleen oleskelulupaa Suomeen, esimerkiksi Angolassa toimivan Suomen Lähetysseuran tuella.

Viisumianomus täytyy kuitenkin jättää henkilökohtaisesti Suomen suurlähetystössä. Angolassa ei ole Suomen suurlähetystöä. Se on Suomen suurlähetystöorganisaatiossa Mosambikin pääkaupungissa Maputossa sijaitsevan suurlähetystön ns. jalkamaa. Dalasin on hakemuksensa jättääkseen lähdettävä Afrikan länsireunalta aivan mantereen itälaidalle, tuhansien kilometrien päähän.

Se on rankka reissu rahattomalle ja passittomalle.

“Varmasti näin on”, myöntää ministeri Räsänen.

Tausta: Afrikkalainen Raatteen tie Angolassa

Katkerat ratkaisutaistelut lopettivat Angolan sisällissodan, mutta Cabindassa yhteenotot ja kiista alueen asemasta jatkuvat. Kuva Hannu Pesonen.

Tasan kymmenen vuotta sitten Angolan tyhjien ja kuivien pensassavannien keskelle Moxicon maakuntaan syntyi afrikkalainen Raatteen tie.

Siellä käytiin Afrikan pisimmän sodan katkerat ratkaisutaistelut. Tuolloin maata yhä johtavan sosialistisen MPLA-liikkeen hallitus kukisti sitä vastaan 27 vuotta taistelleet sissiliike Unitan joukot ja surmasi sen johtajan Jonas Savimbin.

Sodassa kuoli kaksi miljoonaa ihmistä ja se tuotti neljä miljoonaa pakolaista.

Tienvarret noin 150 kilometrin matkalla Luenasta Lucusseen olivat vuoden 2002 syksyllä täynnä tuhottuja panssarivaunuja, helikopterien hylkyjä, miinoja ja kranaatinheitinten ammuksia. Panssarimiinojen kuoppien katkoman tien sivussa lojui repaleisia, luotien puhkomia asetakkeja ja hylkykasoja.

Kaikkialla surisivat valtavat raatokärpästen parvet, jotka takertuivat paksuksi matoksi kasvoille heti kun nousi autosta. Niiden keskellä liikkuivat miinanraivaajat ja pakolaiset, toiset räjähteitä ja toiset turvapaikkaa etsien.

Taistelukenttien liepeillä, tuhansien savimajojen yhdyskunnissa, odotti lähes sata tuhatta antautunutta Unitan sissiä ja heidän 350 000 perheenjäsentään. Suuri osa heistä oli syntynyt ja kasvanut sissileireillä puskassa. Rauhaa ei tunnettu, eikä sitä, miten sen oloissa piti käyttäytyä.

Moni tuolla tapaamistani pakolaisista sanoi olevansa kongolainen. Ainakin osa heistä oli todellisuudessa Cabindasta, muusta Angolasta kokonaan erillään olevasta pohjoisesta maakunnasta. He olivat kulkeneet läpi Cabindaa muusta Angolasta erottavan kaistaleen, joka on kapeimmillaan vain 50 kilometriä, ja vaeltaneet pitkin maata etsimään turvaa, kuka minnekin. Sitä vain ei halunnut kukaan tunnustaa.

Cabindalaisena esiintyminen hallituksen ja sen armeijan valtaamalla alueella oli vielä riskialttiimpaa kuin kertoa olevansa Unitan sissi. Entisille sotavihollisille oli sentään luvassa armahdus vastineeksi aseiden laskemisesta.

Monet sissit tulivat kokoontumisleireihin tyhjin käsin, “hukattuaan aseensa”. Kymmeniä tuhansia käsiaseita jäi lopullisesti kadoksiin. Moni niistä päätyi Cabindaan. Siellä ne ovat käytössä vieläkin. Cabindassa sijaitsee valtaosa Angolan valtavista öljyvaroista, jotka ovat maan kehityksen perusta. Hallitus haluaa ne itselleen, aikanaan jo Portugalin siirtomaavaltaa vastaan sotinut Cabindan vapautusliike FLEC puolestaan ottaisi öljyn itsenäisen Cabindan käyttöön.

FLEC:in ja hallituksen armeijan yhteenotot eivät ole vieläkään laantuneet. Hallitus vastaa myös cabindalaisten rauhanomaisiin itsemääräämispyrkimyksiin tylysti. Armeija ja turvallisuusviranomaiset tekevät muun muassa Human Rights Watch -ihmisoikeusjärjestön mukaan runsaasti pidätyksiä, joihin liittyy kidutusta ja laajoja ihmisoikeusloukkauksia. Kärsijöinä ovat tavalliset cabindalaiset. Antonio Dalas on kertonut olevansa yksi heistä.