Ciao, ciao Alitalia? Työntekijät hylkäsivät pelastuspaketin – lentoyhtiö ollut vuosia raskaasti tappiollinen

Omistajat kokoontuvat päättämään velkasaneerauksesta tai konkurssista.

easyJet
Teksti
Jyri Raivio
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Jo vuosia raskaita tappioita tuottaneen, Italian suurimman lentoyhtiön Alitalian omistajat kokoontuvat torstaina 27. huhtikuuta päättämään yhtiön kohtalosta.

Vaihtoehtoja on kaksi: Alitalia pannaan joko velkasaneeraukseen tai suoraan konkurssiin. Ensin mainittukin vaihtoehto saattaisi hyvin johtaa toiminnan lopettamiseen tai ainakin sen dramaattiseen leikkaamiseen.

Alitalian näkymät synkistyivät ratkaisevalla tavalla sen jälkeen, kun yhtiön 11 400 työntekijää hylkäsivät äänestyksessä esityksen uusiksi työehdoiksi. Kaksi kolmesta vastusti esitystä, joka olisi leikannut lentävän henkilöstön palkkoja 8 prosentilla ja johtanut 1 700 työpaikan vähentämiseen.

Esitys oli valmiiksi tingitty viime viikolla käydyissä pitkissä neuvotteluissa. Alun perin yhtiön johto ehdotti uutistoimisto Reutersin mukaan yli kahden tuhannen työpaikan vähentämistä ja jopa 30 prosentin leikkauksia lentävän henkilöstön palkkoihin.

Tingityllä esityksellä oli yhtiön omistajien vahva tuki. Jos se olisi hyväksytty, he olisivat olleet valmiita panemaan yhtiöön kaksi miljardia euroa uutta pääomaa. Siitä 400 miljoonaa olisi maksettu heti torjumaan uhkaavaa kassakriisiä.