Arvio: David Cronenberg sokeeraa nyt kirjailijana

Syöpäläiset kuvaa digitaalista kuolemattomuutta.

Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Jotain on pahasti vialla! David Cronenberg kehittää esikoisromaanissaan saman piinaavan tunnelman kuin elokuvissaan.

Tarinan lähtöasetelma itsessään ei ole kummoinen. Toimittajapariskunta Naomi ja Nathan sukkuloi maailmalla, toinen kannibaalimurhaajaa, toinen lääketieteellistä skandaalia jahdaten. Kiire sanelee keinoja kaihtamattoman kaksikon liikkeet niin, että he tapaavat toisiaan lähinnä internetitse.

Teknologia yhdistää mutta myös erottaa. Tietoverkko johdattaa kaksikon lopulta samojen henkilöiden jäljille, mutta kuljettaa heitä samalla fyysisesti yhä kauemmas toisistaan. Pahimpien pelkojen toteutuessa on myöhäistä perääntyä.

Seksi, tähtifilosofit, globalisaatio, kulutushysteria, hi-tech-innovaatiot, Pohjois-Korea sekä kehon rituaalimainen muokkaaminen silpomalla muodostavat mysteerin ääriviivat. Niitä yhdistää digitaalinen media, joka määrittää olemassaolon ehdot – vain viraalinen on todellista.

Kuten Cronenbergin elokuvassa Alaston lounas (1991), välineet kasvavat romaanissa ihmisten täydennyksiksi. Tietokoneet, älypuhelimet, digitallentimet ja kamerat ovat toimittajakaksikon työkaluja ja identiteetin erottamattomia osia. Eikä tällä kertaa ole kyse hallusinaatiosta.