Arja Saijonmaa joutui kreikkalaisen median hampaisiin

Syynä oli Mikis Theodorakisin kirje Jutta Urpilaiselle Suomen vakuusvaatimuksista.

Jutta Urpilainen
Teksti
Lauri Lehtinen

Edes Jutta Urpilaiseen ei kaatunut Arja Saijonmaan ja kreikkalaissäveltäjä Mikis Theodorakisin luja ystävyys.

Theodorakis on Suomen vanha ystävä, mutta vuonna 2011 hän koki EU:n pohjoisen ”mallioppilasvaltion” vakuusvaatimukset epäreiluina. Kreikan mediassa ne henkilöityivät valtiovarainministeri Urpilaiseen.

Entinen kansanedustaja Theodorakis kirjoitti paatoksellisen vastalausekirjeen. Hän pyysi Saijonmaata toimittamaan sen ministerille.

”Sanoin, että vie itte kirjees”, joulukuussa 70 täyttänyt Saijonmaa kertoo. Hän painotti Theodorakisille olevansa taiteilija, joka ei tunne talouskriisin yksityiskohtia.

Kannanotto päätyi muita teitä Urpilaiselle ja avoimena kirjeenä Kreikan lehdistöön. Sen ilmestyttyä Saijonmaa joutui edustamaan Suomea kreikkalaisessa mediassa.