Antti Tuuri - seniori-ikäinen interrailaaja

Antti Tuuri
Teksti
Risto Lindstedt
antti tuuri

Kirjailija Antti Tuuri junailee mielellään, koska junassa hän on jo perillä muutoksen maisemia katsellen.

Pohjanmaa on ollut matkustusalttiuden suhteen herkkää aluetta, ja siirtolaisuus on antanut Tuurille aihetta useampaan kirjaan. Kauhavan asemaltakin on junaan päässyt nousemaan jo vuodesta 1885. Junalla ja laivalla liikkuminen on jonkinlaista perinnematkustamista, vaikka ei Antti junia ja laivoja sen takia ole valinnut liikuttajikseen. Hän tuskaantui kentillä notkumiseen ja lentojen alituiseen myöhäilyyn, jonoihin, turvatarkastuksiin ja virkailijoiden töykeyteen. Siihen menoon ei ollut pakko loputtomiin alistua.

Valintaa hitauden puolesta tukee mahdollisuus käyttää matkoihin enemmän aikaa kuin hätäpäissään tehtyihin pyörähdyksiin. Tuurin aikavarallisuus on hyvää tasoa. ”Olemuspuolen suhteen on normaalimpaa istua junassa tai laivassa kuin kiitää 800 kilometrin tuntinopeudella pilvessä. Kun raideliikenne aikoinaan alkoi, varoitettiin junienkin (kovin verkkaan kulkevien) kohdalla nopeuden aiheuttamista henkisistä vammoista. Ja onhan maailma hullummaksi mennytkin”, Antti sanoo.

Aikavarallisuus kasvattaa ymmärryksen saldoa. Kokemukset laskeutuvat ja imeytyvät paremmin muistiin kun rauhassa mennään.

Junassa istujan seurana ovat assosiaatiot aikaisemmilta matkoilta ja elämästä yleensä. Muistia palautuu kotiin niin, ettei muistikuviaan tarvitse kärttää ja anella erikseen esille. Antti on matkustellut Euroopassa seitsemällä vuosikymmenellä. Se seitsemäs vuosikymmen saadaan mukaan sillä, että hän matkusti 1959 Kölniin saksan kieltä oppimaan. Eurooppaan matkustaminen alkoi junilla ja junamatkaajaksi hän on palannut

”nuoruuteni asemien teräsristikoiden alle, muistelemaan rautaisten kiskojen tuoksua, matkustamiseen, jossa matkan tarkoitus on matka eikä perille pääseminen”.

Laivoihinkin Antti mielellään nousee.

”Ilmoitetaan, että laiva on kovan vastatuulen ja joidenkin teknisten ongelmien takia kaksi tuntia myöhässä, mutta se ei tunnu samalla tavalla harmittavalta kuin lentokoneen myöhästyminen. Ajattelen ajan käsitteen myös matkustaessa olevan prosentuaalinen. Kahden tunnin myöhästyminen neljän tunnin lentomatkasta on viisikymmentä prosenttia, mutta kolmenkymmenenkuuden tunnin laivamatkasta vain noin viisi ja puoli prosenttia. Se ei ole paljon.”

Antti sanoo, ettei hän koskaan matkusta ilman ammattinsa taakkaa. ”Tapahtuneita muutoksia tulee peilattua jatkuvasti.”

”Taivaanrannan täyttävät rakennustyömaiden nosturit ovat hyvä varoitus lähestyvistä talousvaikutuksista tai talouden romahduksesta.”

Reykjavikin horisonttia peittäviä nostureita hän ihmetteli 2007. Insinöörin koulutuksen saaneena hän osasi laskea päässään isojakin lukuja, mutta ei kuitenkaan saanut yhtälöä toimimaan. Maassa asuu hiukan yli 300 000 ihmistä ja heistä jo 200 000 pääkaupungissa. Mihin näitä nousevia asuintaloja ja ostoskeskuksia tarvitaan? Islannin talous romahti seuraavana vuonna.

Irlannissa hän oli vaimonsa kanssa ihmetellyt jokaiseen lammashakaan nousseita ökytaloja ja ylellisiä loma-asuntoja ikään kuin puolet eurooppalaisista haluaisi lepuuttaa hermojaan tuulisella ja sateisella saarella. Kun EU tiukkasi rahakraanat kiinni, rahanpeluuttamisessa taitavat irlantilaiset perustivat hyvin menestyviä konsulttitoimistoja neuvomaan muita maita, miten unionilta herutetaan avustuksia.

”Aina on matkoilta tarttunut jotain, josta kirjoittamisessa on ollut hyötyä”, Antti sanoo. Sitten hän korjaa lausuntoaan ja sanoo laittavansa hyöty-sanan lainausmerkkeihin.

Tuuri-matkat eivät ole taloudellisten myrrysmerkkien etsintää, ne merkit vain kertyvät ylimääräisinä bonuksina kokemuskuormaan, kun on silmää maisemaa lukea. Hyöty, lainausmerkeillä tai ilman, syntyy enemmänkin taidemuseoiden ja museoiden saleissa, kuleksimisesta tutuilla tai tuntemattomilla kaduilla ja siitä, miten koettu tulee liitetyksi historiallisiin yhteyksiinsä.

”Kaupungin nähdäkseen on noustava junasta ja jäätävä päiväksi, pariksi, käveltävä paljon ja ajettava busseilla ja raitiovaunuilla ja taksilla.”

Yksinkertaistaen se on matkalla olemista, matkalla olemista myös itsessään. Sehän on tunnetusti pisin matka, jonka ihminen joutuu tekemään.

Antti matkustaa vaimonsa kanssa. Heitä kiinnostavat samankaltaiset asiat. Riittävä määrä samuuspisteitä on merkittävä asia mukana kuljeteltavaksi. Aika ajoin tulee tarvetta jakaa kokemuksensa ja silloin häikäistymisseurasta on suurta iloa.

Antti myöntää asian todeksi, mutta venkoilee sinänsä syvämietteisen (toim. huom.) ajatuksen päälle pohjalaisen sananparren. ”Yksin on hyvä syörä, mutta kahren on paree maata.”

Sisennetyt kohdat ovat sitaatteja Antti Tuurin kirjasta Matkoilla Euroopassa (Otava).

Lue kirjailijan Hän-muotokuva kokonaisuudessaan SK:sta 16-17/2011.

Kuva Ari Heinonen.