Anne Berner viittaa kintaalla karenssimenettelylle, johon hallitus sitoutui kautensa aluksi

Pääministeri Sipilän johdolla valmisteltu ministerien karenssilaki on myöhässä. Ministeri Berner ei ole noudattanut hallituksessa sovittua ilmoitusmenettelyä.

Anne Berner
Teksti
Jarno Liski

Juha Sipilän (kesk) hallitus sitoutui kautensa aluksi vapaaehtoiseen menettelyyn, jossa ministerit ilmoittavat valtion virkamieseettiselle neuvottelukunnalle, mikäli ovat mahdollisesti aikeissa siirtyä ministerin tehtävistä toisiin tehtäviin.

Neuvottelukunta puolestaan voi suositella enintään puolen vuoden karenssia ennen uuteen tehtävään siirtymistä. Päätös menettelyyn sitoutumisesta tehtiin neuvottelukunnan vuonna 2014 antaman suosituksen mukaisesti.

Ruotsalaispankki SEB:n hallitukseen ehdolla oleva ministeri Anne Berner (kesk) ei ollut tehnyt tällaista ilmoitusta torstai-iltapäivään 21. helmikuuta mennessä, kertoo valtion virkamieseettisen toimikunnan sihteeri Anna Gau.

 

Ministeri Berner kommentoi puuttuvaa ilmoitusta sähköpostilla Suomen Kuvalehdelle.