Alpo Suhonen jääkiekkopomoksi Itävaltaan

Alpo Suhonen
Teksti
Pekka Anttila
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
Alpo Suhosesta on tulossa Itävallan jääkiekkoliiton uusi urheilujohtaja. Kuva Matti Björkman / Lehtikuva.

Alpo Suhonen nimitetään huipputehtävään Itävallan jääkiekkoliiton uudeksi urheilujohtajaksi. Suomen Kuvalehden tietojen mukaan Suhosen, 63, vastuulle siirtyvät kaikki Itävallan jääkiekkomaajoukkueet aikuisista junioreihin.

Tämän lisäksi Suhosen työnkuvaan tulevat todennäköisesti kuulumaan maan jääkiekkoliigan urheilullinen kehittäminen sekä valmennuskoulutuksen uudelleenorganisointi.

Sopimuksen yksityiskohtia hiottiin kuntoon jääkiekon MM-kisojen yhteydessä Helsingissä. Itävallan jääkiekkoliiton ÖEHV:n ja Suhosen neuvotteluista kerrotaan liiton verkkosivuilla.

Suhosen pääasiallinen rooli on kehittämistavoitteiden suunnittelu ja toteuttaminen. Maajoukkueen menestys on alkuvaiheessa vain yksi osa itävaltalaisten suunnitelmia, tärkeämpänä pidetään maan jääkiekkoilun pitkän aikavälin kehittämistä.

Alkuvaiheessa Suhonen kartoittaa maan jääkiekkoilun nykytilaa kiertämällä seuroissa ja tapaamalla valmentajia.

Alpo Suhosen kannalta hyvä asia on jääkiekkoilun nykytilanne Itävallassa. Mediassa ja liiton verkkosivuilla on uutisoitu laajasti maan jääkiekkoliiton, maajoukkueiden ja liigasarjojen uudelleenorganisoinnista.

Erikoista on se, että Itävallan pääsarjassa pelaa joukkueita Unkarista, Sloveniasta, Kroatiasta ja Tšekistä.

Rooli kasvaa

Suhosen rooli jääkiekkoliiton urheilujohtajana kasvaa vähitellen, sillä tällä hetkellä Itävalta on maailman rankinglistalla sijalla 15. Ensi vuonna järjestettävässä turnauksessa se karsii pääsystä vuoden 2014 Sotšin talviolympialaisiin.

Kuluvan kauden päätteeksi Itävalta nousi maailmanmestaruuskisojen A-sarjaan. Ensi vuonna se pelaa Tukholman ja Helsingin MM-kisoissa samassa lohkossa mm. Suomen, USA:n sekä maailmanmestaruuden voittaneen Venäjän kanssa.

Itävallan jääkiekkoliitto ÖEHV (Österreichischer Eishockeyverband) perustettiin vuonna 1912. Maassa on noin 11.000 rekisteröityä pelaajaa (Suomessa noin 65.000).

Alpo Suhosen ura jääkiekon parissa on suomalaisittain ainutlaatuinen. Useiden seurajoukkueiden lisäksi Suhonen on luotsannut sekä miesten A-maajoukkuetta että alle 20- ja 18-vuotiaiden maajoukkueita.

Ammattilaisliiga NHL:ssä hän toimi useita vuosia Winnipeg Jetsin ja Toronto Maple Leafsin kakkosvalmentajana. Suhonen oli ensimmäinen eurooppalainen NHL-joukkueen päävalmentaja johtaessaan Chicago Blackhawksia vuonna 2000.

Turun kaupunginteatterin johdossa hän oli vuosina 1991-92.

Lue Hän-henkilökuva Alpo Suhosesta (SK 28/2003, pdf).