Alkoholin hinta nousi, panimot hädissään: "Vetoapua ei tule"

Kasvua haetaan nyt Suomen rajojen ulkopuolelta.

alkoholivero
Teksti
Pekka Anttila
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Alkoholijuomien hinnat nousivat vuoden alussa keskimäärin 2,3 prosenttia. Eniten kiristyi oluen ja viinien verotus, molemmat runsaat kahdeksan prosenttia. Vaikka korotus oli lopulta puolet vähemmän kuin mitä hallitus alun perin ehdotti, asialla on kauaskantoisia vaikutuksia. Oluen verotus on Suomessa Euroopan kireintä.

Panimoliitto on muistutellut jo viime kesästä lähtien veronkorotuksen kielteisistä vaikutuksista ja varoittanut Viron viinarallin kiihtymisestä. Verottajalta jää saamatta valmiste-, alkoholi- ja arvonlisäveroja. Alkoholin yksityistuonti litroissa mitattuna on suurempaa kuin koko ravintolamyynti Suomessa.

Viranomaiset ovat vastanneet lyömällä pöytään lukuja alkoholinkulutuksen vaaroista ja haitallisuudesta. Virkamiehet ovat jopa ehdottaneet automaattia, jolla veroa nostettaisiin säännöllisesti muutaman vuoden välein.

Alkoholiveron nosto on saanut panimot varpaisilleen. Joulukuu oli panimoteollisuudelle ja kaupalle vielä poikkeuksellisen hyvä, sillä juomia ostettiin varastoon ennen veronkorotusta. Etenkin olutta, siideriä ja lonkerojuomia.

Erityistä närää on herättänyt se, että veronkorotus koskee myös virvoitusjuomia. Iisalmelaisen Olvi-panimon toimitusjohtaja Lasse Aho ihmettelee miksi esimerkiksi täysin sokerittomia kivennäisvesiä verotetaan virvoitusjuomaveron varjolla.