Hallitus myllää päiväkodit: lapsia sisään, toisia ulos

Isoja muutoksia tulossa kotihoidontukeen, päivähoito-oikeuteen ja esikouluun.

esikoulu
Teksti
Susan Heikkinen

Usein aamuhämärässä, kun päiväkoti Sataman valot heijastuvat märästä, hiekkaisesta asvaltista, voi yhdessä tietyssä yläkerran ikkunassa nähdä yksinäisen, liikkumattoman pojan hahmon.

Hän katsoo tarkasti yhteen kohtaan asvalttia.

Hänen alapuolellaan nainen kiiruhtaa ulos ja kääntyy katsomaan ylös.

Iloiset vilkutukset, leveät hymyt. Lassi, 5, voi taas vilahtaa ikkunan äärestä oman ryhmän huoneeseen.

Pus, suutelee Lumin äiti tämän hiuksia ja rutistaa tytön kainaloonsa ennen kuin esikoulun matematiikantunti alkaa.

”I love you”, huikkaa kolmivuotiaan Hamzan isä ovenraosta, ja Hamzakin sulaa hymyyn. Autoleikki odottaa.

 

Päättäjätkin katsovat lastenhoitoa nyt tarkemmin kuin vuosikymmeniin.

Kotihoidontuki pitäisi kiintiöittää puoliksi isille ja äideille, on hallitus suunnitellut osana rakennepakettiaan. Näin houkuteltaisiin äitejä aiemmin takaisin töihin, koska pitkät katkokset työurien keskellä heikentävät heidän palkkakehitystään. Lapsiperheiden tukiviidakossa kotihoidontuki on se, jota nykyään maksetaan noin yhdeksän kuukauden iästä korkeintaan kolmen vuoden ikään, kun lapsi ei ole kunnan järjestämässä päivähoidossa.

Hallitus kaavailee myös, että lapsen oikeutta päivähoitoon pitäisi rajata vain osapäiväiseksi, jos toinen vanhemmista on perhesyistä kotona. Samaan aikaan päivähoidon kuukausimaksuista kaavaillaan tuntiperusteisia. Esikoulu on tulossa pakolliseksi kaikille kuusivuotiaille.

Hoitajatarpeeseen hallitus vastaisi helpottamalla hoitajien kelpoisuusvaatimuksia.

Lisäksi alle kolmivuotiaiden vanhempia, jotka muuten käyttäisivät kotihoidontukea, halutaan kannustaa osapäivä- ja keikkatyöhön. Sitä varten nykyistä osittaista hoitorahaa esitetään muutettavaksi joustavaksi niin, ettei työtulo syö tukia kohtuuttomasti.

Lisäksi hallituksella on tahto tasata työnantajille koituvia vanhemmuuden kustannuksia.

On meneillään kaksi päällekkäistä prosessia, jotka muuttavat perheiden ja päivähoidon arkea. Rakenneuudistus, jolla pitäisi säästää julkisia menoja. Ja varhaiskasvatuslain säätäminen, jolla pitäisi taata lasten oikeudet ammattitaitoiseen varhaiskasvatukseen.

 

Aino, Alex, Ali, Anni. Beniciel, Daniel, Ella, Hamza. Ibrahim, Itsuki, Jimmy, Laura. Manh, Mikael, Niko, Sara, Yazmin. Iät: 1–4. Vaippaiässä: 5. Lomapäivällä: 3. Sairaana: 2. Hoitajia: 3.

Jaalat-ryhmän eteisessä on yhdeksän maan liput: tutut Suomi, Britannia, Japani, Viro, ja sitten viisi, jotka täytyy tarkistaa internetistä: Irak, Vietnam, Somalia, kaksi Kongoa.

Naapuriryhmässä, Jollissa, on myös hienovarainen viesti nykyvanhemmille, paraatipaikalle aikuisen katseen korkeudelle kiinnitetty lehtiartikkeli, jossa opetetaan miten lapselle sanotaan ei.

Päiväkodeissa ei enää hoideta vain lapsia, vaan myös opetetaan vanhempia, joiden vanhemmuus on hakusessa. Tietokoneajan haaste ovat myös ne lapset, joita pitää opettaa leikkimään – he oivaltavat, miten ollaan lääkäriä, kauppaa tai kampaamoa vasta, kun aikuinen leikkii mukana. On enemmän levottomia lapsia, ja joukkoon on tullut sellaisiakin, jotka eivät juuri ulkoile muualla kuin päiväkodin pihalla.

Nykyinen, parhaillaan uudistettava päivähoitolaki tuli voimaan 1973. Työelämäkin on muuttunut niistä ajoista olennaisesti, huomauttaa Sataman johtaja Sanna Haapanen. Hän on ollut alalla 20 vuotta ja Sataman johdossa vuodesta 2010.

”Tänä päivänä harva tekee töitä maanantaista perjantaihin kahdeksasta neljään. 40 vuotta sitten teki. Ja lauantaina oli sauna. Se ei enää mene niin, ja päivähoitopalvelut tulevat jäykästi perässä”, Haapanen sanoo.

Mihin kotihoidontuen kiintiöiminen isille johtaisi? Haapasen mielestä sitä on vaikea ennustaa.

Nykyisin kotihoidontuelle pudotaan, kun lapsi on noin yhdeksän kuukauden ikäinen. Pudotaan, sillä siihen asti tukitulot ovat voineet olla 70 prosenttia ansiotuloista. Esimerkiksi Helsingissä kotihoidontukea saa 471–781 euroa kuukaudessa, pienituloisimmat perheet lisäksi 180 euron lisän ja monilapsiset perheet 65–101 euroa per lisälapsi. Suomessa yli puolet tuen saajista käyttää sitä vain alle vuoden ajan.

Lähes kaikki kotona lapsiaan hoitavat 116 000 suomalaista ovat naisia – vain viisi prosenttia miehiä.

”Naisten ansiotulot ovat keskimäärin 20 prosenttia pienemmät kuin miesten”, Haapanen pohtii, ”ja Suomen taloudellinen tilanne ja Helsingin asumiskustannukset ovat mitkä ovat. Se, että äidit menisivät töihin ja isät jäisivät kotiin, kuulostaa Helsingissä aika vaikealta yhtälöltä.”

”Voi olla, että maakunnissa on toinen tilanne. Siellä ei välttämättä tule niin kovaa painetta asumiskustannuksista.”

Voi siis käydä niin, että vuodesta 2015 lähtien päivähoitoon tulvahtaa entistä enemmän lapsukaisia – peräti 24 000, väitti oppositio välikysymyksessään syyskuussa. Se olisi kymmenen prosentin lisäys­ päivähoidossa olevaan lapsimäärään, ja lisäkustannus kunnille olisi jopa 300 miljoonaa euroa.

Mutta kaikki eivät raaski laittaa vuoden ikäistään vielä vieraan hoitoon. Voi käydä niinkin, että vaikka tuenmaksu loppuisi jossain yhden ja kahden ikävuoden välillä, äidit pysyvät kotona entiseen malliin. Tai ryhtyvät osa-aikatöihin ja aikatauluttavat arjen niin, että lapsi hoidetaan kotona.

Satamassa on kokopäiväisessä hoidossa ainakin toistakymmentä lasta, joiden vanhempi hoitaa kotona nuorempaa sisarusta. Jos hallituksen kaavailu toteutuu, näille lapsille jää oikeus vain osapäivähoitoon, tosin perhekohtaisista syistä voitaisiin tehdä poikkeuksia.

”Tärkeämpää kuin puuttua subjektiiviseen päivähoito-oikeuteen olisi miettiä, mitä perhe oikeasti tarvitsee. Ei ole sanottu, että kaikkien kotona olevien perheiden lapset tarvitsisivat aina saman palvelun. Joillekin kerho kolme tuntia päivässä kolme kertaa viikossa on riittävä varhaiskasvatuspalvelu. Toiset tarvitsevat enemmän. Jos subjektiiviseen oikeuteen puututaan, kuka ruohonjuuritasolla määrittelee, mihin perheellä on oikeus?”

Haapanen arvelee, että päivähoito-oikeuden rajoittaminen toisi päiväkoteihin uusia toiminta-ajoiltaan uuden tyyppisiä lapsiryhmiä. Mutta ne toisivat säästöä vain, jos ryhmiä mahtuisi hoitajien työpäivään enemmän kuin yksi.

Vakituisen henkilökunnan työaika on nykyään 7 tuntia 39 minuuttia päivässä, johon siis mahtuisi kaksi vajaan neljän tunnin mittaista hoitoryhmää.

 

Joko muovisesta potkumoposta lähtee asvaltilla aina tasan sadan desibelin rolina, tai sitten älypuhelimen mittarin asteikko loppuu kesken.

Ibrahim, 4, on taas mopojengin pomo. Hänen molemmille puolilleen parkkeeraavat Beni ja Ali. Odotetaan, että Itsuki potkuttelee ajolinjalta, ja sitten korviasärkevä kilpa-ajo alkaa. Ei ihme, että lastenhoitajilla tavataan työperäisiä kuulovaurioita.

Onneksi kukaan ei nyt työntele muovista kuorma-autoa. Kovassa vauhdissa siitä lähtee aivan sietämätön ääni. Hoitajat silmäilevät rakastavasti sitä yhtä kilpailevan leluvalmistajan kuormuria, jonka pyörissä on hiljainen kumipäällyste. Se vain on viisi kertaa kalliimpi.

Herttoniemenrannassa sijaitseva Satama on Helsingin suurimpia päiväkoteja, ja iltapäivisin lapsimäärä näkyy ja kuuluu. Silloin kaikki päiväkodin yli 130 lasta voivat mekastaa pihalla yhtä aikaa.

Mutta pienryhmissä yksikön suuruus ei näy. Ryhmillä on omat tutut kotipesät ­ovien takana käytävän varrella.

Elleninkin on rauhallista istua eräänä aamuna Jollien leikkihuoneen lattialla. Vuoden ja neljän kuukauden ikäinen tyttö esittää sujuvasti potilaan roolia, kun melkein nelivuotias Lilian mittaa hänen nilkastaan verenpaineen, kiristää kumihanskojaan ja antaa sitten ruiskeen Ellenin varpaaseen. Ellen eläytyy rooliinsa ja aivastaa kolme kertaa.

1–4-vuotiaiden ryhmissä nuoremmat oppivat vanhemmilta, ja sopivan ikäiset sisarukset voivat olla samassa ryhmässä. Toisaalta kolmen hoitajan lapsimäärää voidaan kasvattaa jopa 21:een, jos kaikki lapset ovat yli kolmivuotiaita.

Ellen on tosin väärässä paikassa. Hänen pitäisi päästä ruotsinkieliseen päiväkotiin, mutta perheelle osoitettu paikka on mahdottoman kaukana Landbossa, entisessä Sipoossa. Kun hän saa sopivan paikan, hänen tilalleen tulee pian joku muu. Ryhmän dynamiikka haetaan taas uusiksi.

 

Nouskaas seisomaan”, kehottaa lastentarhanopettajaopiskelija Alexandra Bartusch. Esiopetuksen matematiikka on nykyään liikunnallista.

”Tuolla takaseinällä on seiska, tuolla sivuseinällä kasi ja täällä taululla ysi. Kun sanon 7, 8 tai 9, niin nyt pitäis kääntyä sinne suuntaan sitten. Ysi! Hyvä. Kasi! Seiska! Seiska! Ysi! Seiska! Kasi! Seiska!”

”Kattokaas sitten täällä on tällaisia värikkäitä noppia. Ja nyt mä heitän nopat, mitä tuli? Kuus ja kuus. Osaaks joku laskea, mitä siitä tulee yhteensä? Milo?”

”Kakstoista.”

”Ja nyt mä sanon kaikille, että kaikkien pitäisi hypätä kakstoista hyppyä.”

Kuusivuotiaat hyppivät. Ja heittävät noppia vuorotellen, laskevat yhteen ja keksivät mitä tehdään niin monta kertaa. Milo laittaa kaikki toistamaan kuudesti sanan kuusi. Matias käskee räpyttämään silmiä kuudesti. Lumi tömistämään seitsemästi. Momo pyörimään ympäri yhdeksän kertaa. Masouma nousemaan varpaille kuusi kertaa.

Vasta sitten otetaan työkirjat ja aletaan piirtää numeroita.

Esikoulua kaavaillaan pakolliseksi kaikille kuusivuotiaille. Satamassa se ei näkyisi mitenkään, sillä likimain kaikki alueen kuusivuotiaat ovat jo muutenkin esikoulussa. Koko maassakin esikoululaisia tulisi vuosittain vain 1 500 lisää, ja lisäkustannuksia Kuntaliiton arvion mukaan kymmenen miljoonaa euroa.

Sataman esiopetusryhmät ovat tänä vuonna luksusta: kaksi 14:n lapsen ryhmää, joilla molemmilla on oma esiopettaja ja lastenhoitaja.

Esiopettaja Minna Hallamaa pursuaa työn iloa, hän tekee ”parasta työtä mitä on”.

”Palkka voisi olla vähän parempi. Ei hirveästi, ehkä viisisataa euroa lisää. Meillä on peruspalkka 2 000 ja risat. Olen urani huipulla, on kaikki lisät mitä voi tulla, ja se on selvästi alle 3 000.”

Alakerrassa, 1–4-vuotiaiden ryhmissä, on voipuneempaakin väkeä.

”Katselen jatkokoulutusmahdollisuuksia”, kertoo yksi lastenhoitajista. Hän epäilee, ettei jaksa työuraansa loppuun, jos työmäärä yhä kasvaa.

Suhdeluvut sallivat yhtä aikuista kohti neljä alle kolmivuotiasta tai seitsemän yli kolmivuotiasta.

Laskennallisesti ryhmissä voi olla enemmänkin lapsia, jos esimiehet ovat laskeneet, että joku lapsista on kuitenkin aina lomapäivällä. Koko ajan on ”haipakkaa”, ja usein tilanteita joissa läsnä on vain kaksi hoitajaa kolmesta.

Pystyykö syliä antamaan niin paljon kuin sitä tarvitaan? ”Ei. Jos mietin päivän jälkeen, että huomioinko kaikkia ryhmän lapsia, niin en.”

Kun jollekulle tulee kakka vaippaan, pylly on pestävä heti. Eikä muita lapsia voi jättää yksin.

Kätevä hoitaja sumplii tilanteen järjestämällä lapsille yllätysleikin pesuhuoneen oven liepeille.

Jaalojen ryhmän oveen on teipattu aikuisten lohtulause. ”Teoria on sitä, että kaikki tiedetään, mutta mikään ei toimi; käytäntö on sitä, että kaikki toimii hyvin, mutta kukaan ei tiedä miksi.”

 

Matkustan ympäri maailmaa, laukussa leipää ja piimää vaan…”

Ainakin jotkin asiat pysyvät. Marraskuun viimeinen perjantai-ilta on jo hämärtynyt, kun tusina eskareita esittää joulujuhlassa klassikkolaulun. Uudet ystävät sanovat buongiorno, marhaban, merhaba ja tere.

Lopuksi ”sydämiimme joulun lahja seimen luona annetaan”.

Hyvä Matias! Ikkunapöydässä taputtaa Sanja Mursu, tuoreen vanhempainyhdistyksen puheenjohtaja ja kahden satamalaisen äiti. Mitä hän ajattelee päiväkodin resursseista?

”Vanhemman silmin tietysti aina ajattelee, että totta kai hoitajia pitää olla enemmän. Mutta mikä on julkisin varoin, kustannuksia nostamatta mahdollista? Kun esikoinen oli Norjassa päivähoidossa, alle 3-vuotiaita oli yhtä hoitajaa kohden kolme ja yli 3-vuotiaita neljä. Niin kauan kuin meillä ei ole öljylähdettä tuossa Suomenlahdella, ehkei voi samanlaisista resursseista puhua.”

Hänen lapsensa ovat olleet myös pienessä, yksityisessä päiväkodissa Suomessa. ”Osa vanhemmista on toki tyytyväisempiä yksityiseen, mutta meillä on päinvastaisia kokemuksia. Pikemminkin on tämä koettu toimivaksi. Kyse ei ole siitä, minkä kokoisessa yksikössä ollaan, vaan minkä kokoisia ovat lasten ryhmät. Sehän lasten arkeen vaikuttaa eniten.”

Päiväkodin koon voi kuitenkin päätellä kotona maanantai-iltaisin.

”Kotiin tullessaan he puhuvat kauhean kovalla äänellä.”

Kello tulee viisi. Pihalla ikkunan takana viimeiset puolenkymmentä lasta odottavat noutajiaan.

”Tuolla on lentokone”, sanoo Pinja pää kenossa.

”Siellä lentää”, vastaa Tuure.

”Niin lentääkin.”

Hiekat valuvat huomaamatta lapioista, kun kaverukset tapittavat taivaalle.

”Se on aika korkeella.”

”Eikun se on tähti.”

”Tehään pitsaa.”